Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

TU:lle 9 uutta DAN-arvoa

Kesän Dan-koe alkoi lauantaina 8.6 klo 9:00. Hieman ennen kokeen alkua kokelaat lämmittelivät ja valmistautuivat henkisesti päivän tulevaan koitokseen. Kokeen aiheuttava jännitys ja innostus oli käsin kosketeltavaa. Vyökoe käynnistyi kunnon lämmittelyiden jälkeen perustekniikkaosiolla. Käsitekniikat viuhuivat kovalla tahdilla ilmaan kovien kihappien säestämänä. Käsitekniikkakombinaatioista jatkettiin taekwondon peruspotkujen ja hyppypotkujen osuuteen.

Potkuja ja käsitekniikoita tehtiin pian parin kanssa, jossa arvioitiin kokelaiden kykyä kontrolloituun ja tarkkaan tekemiseen. Kokeen ensimmäinen osuus jatkui kovatempoiseen potkuosuuteen ja lyönteihin varmistaen, että jokainen kokelas puski itsestään kaiken irti ja antoi kamppailijan hengen pitää huolen spiritin välittymisestä kokeen pitäjille asti.

Ensimmäinen osuus päättyi liikesarjaosuuteen, jossa käytiin läpi jokainen poomsae huolellisesti. Sabukokelaat pääsivät esiintymään lopuksi Chonkwong-liikesarjalla. Viimeinen osuus ennen taukoa oli murskausosio, jossa testattiin kokelaiden voimantuottotaidot sekä tekninen osaaminen murskauksessa. Laudan palaset lentelivät vimmatusti ilmassa ja kovat kihapit säestivät murskauksia, kun kokelaat laittoivat parastaan.

Lyhyen tankkaustaon jälkeen jatkoimme taekwondon teaoriaosuuteen, jossa kokelaat mittelivät keskenään taekwondon lajihistorian ja muiden teoriakysymysten parissa. Seuraavaksi koe jatkui lajin soveltavampaan osioon, kun kokelaat esittivät taitojaan 1- ja 3-askeleen otteluissa.

Monipuolisten askelotteluiden jälkeen koe jatkui kohti itsepuolustusosiota. Irtaantumiset, kaksi yhtä vastaan puolustautuminen, maahanviennit ja erilaisia hyökkäyksiä vastaan puolustautuminen tuli jokaiselle kokelaalle eteen seuraavaksi. Sabukokelaat mittelivät keskenään ja puolustautuivat puukepin kanssa hyökkäävää kamppailijaa vastaan.

Itsepuolustuksista siirryttiin testaamaan kokelaiden otteluteknistä osaamista. Kokelaat näyttivät parastaan taekwondo-ottelun teknisissä harjoituksissa ja osuudessa. Siitä sujuvasti siirryttiin kokeen loppupuolelle ja sparriin eli taekwondo-otteluun säännöin. Kokelaat saivat vastaan eri ottelijoita ja pyrkivät osoittamaan parhaan otteluosaamisensa sekä ns. sparrisilmän vastustajan kanssa otellessa. Loppuhuipennuksena kokeessa päästiin ottelemaan kahta vastustajaa kohtaan ottelusäännöin.
Näin tultiin kokeen päätökseen seitsemän tunnin jälkeen noin klo 16.

Tuoreen sabumnimin Lauran kommentit kokeesta

Ennen koetta perhoset vatsassa odotin, mitä tuleva päivä tuo tullessaan. Kun päästiin aloittamaan koe, keskittyminen oli tiukasti siinä, mitä pyydettiin näyttämään ja haluttiin arvioida. Perustekniikkaosio haastoi taekwondon kielisillä monipuolisilla tekniikkakombinaatioilla sekä hyppypotkuilla.

Omia fyysisiä rajoja päästiin todenteolla koettelemaan kovaa aerobista kuntoa vaativissa osuuksissa mm. pitkään jatkuneissa potkutrikeissä ja lyöntikombinaatioissa. Murskaukset olivat hienoa katsottavaa, ja kokelaat pääsivät vuorotellen valitsemaan käsi- ja potkutekniikan.

Iltapäivän soveltavammissa osuuksissa vaadittiin nopeaa reaktiota erilaisiin hyökkäyksiin ja kamppailutilanteisiin. Itsepuolustus ja otteluosuuden intensiivisyys piti huolen siitä, että jokaisen kokelaan tuli kaivaa itsestään kamppailijan henki esiin.
Kokelaille jätettiin monessa soveltavassa osuudessa hyvin vapaat kädet näyttää omasta parasta osaamistaan, eikä kokeen pitäjät liikaa rajanneet ja opastaneet, miten tilanteessa tulee toimia. Tämä mahdollisti jokaiselle osoittaa oman parhaan kykynsä soveltaa itsepuolustus- ja kamppailutilanteissa ja puolustaa itseään hyökkääjää/iä vastaan.

Kokeen lopun sparriosuudessa jalat painoivat ja oman fysiikan ja kestävyyden rajoja koeteltiin todenteolla. Oli mahtava huomata, että hyvällä spiritillä, kovilla kihapeilla ja tietenkin periksiantamattomalla asenteella oli väsymyksestä huolimatta mahdollista kaivaa lisää energiaa ja puhtia selviytyä dan-koe kunnialla loppuun saakka.

Lopun palautteenannon jälkeen tunnelma oli onnellinen, helpottunut ja tyytyväinen. Hymyt nousivat kokelaiden kasvoille, kun saimme kuulla, että jokainen oli läpäissyt kokeen ja sai uuden vyöarvon 7 tunnin tiukan kokeen ja kovan rutistuksen päätteeksi.

Kokeenpitäjien ajatuksia päivästä

Aamulla kahdeksan aikaa startti kotoa ja aamuauringossa kohti salia. Vaikka dan kokeita on tullut pidettyä jo useita oman uran aikana niin tänään oli jotain erityistä innostusta ilmassa. Odotus oli, että tänään tulee todella kovatasoinen koe, kun sali on täynnä pitkän linjan taekwondo ammattilaisia. Ja ilokseni voin todeta, että kokelaat todella olivat aivan mahtavia. Parempia kuin osasi toivoa. Tässä saivat ensimmäistä dania yrittäneet parhaan mahdollisen mallin miltä tekeminen voi parhaillaan näyttää.

Kokeen pitäjien puolesta vielä kerran erittäin paljon onnea kaikille kokelaille. Voitte olla todella ylpeitä ja tyytyväisiä omiin suorituksiinne. Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti seuraavia vyöarvoja.

– Petteri

Kokeen valvoivat Hannu Vikströn, Timo Jannson ja Petteri Kauppinen


#tu11 #taekwondo #taekwondourheilijat #taekwondourheilijat2011 #aloitataekwondo


Uutiset



Soita meille: 0451827290
Käy itse tai lähetä perinteistä postia: Ristipellontie 14, FI-00390 Helsinki
OLEMME Avoinna arkisin 17.00-20.30 TAI SOPIMUKSEN MUKAAN

Lisenssi tarvitaan kilpailuissa sekä kaikissa liiton tapahtumissa. Lisäksi voit hankkia samalla edullisen harjoitteluvakuutuksen.


Sivu käyttää evästeitä käyttökokemuksen optimoimiseksi. Sivu ei tallenna käyttäjän tietoja. GDPR:n mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste.



fiSuomi
Powered by TranslatePress