Seuramme lähtee Porvoon taekwondoturnaukseen toivottavsti isolla joukkueella. Kaikki mukaan haluavat voivat tiedustella lisätietoja oman ryhmänsä vetäjältä. Lisäksi tulee laittaa sähköposti osoitteeseen info@taekwondourheilijat.fi. Postissa tulle kertoa seuraavat tiedot:
Koko nimi Pituus ja paino Syntymäaika Lisenssinumero
Tänään Lahdessa käydyssä Junior Challengessa ottivat kultaa Tanja Lovikka naisten alle 49 kiloisissa ja Hilla Palviainen naisten alle 67 kiloisissa. Lisäksi samassa turnauksessa Sophia Vassilaki otti hopeaa kadettityttöjen alle 44 kiloisissa, sarjalla ei kuitenkaan ollut SM-arvoa.
Tanja ja Hilla ottivat omansa SM-sarjoissa
Tanja otti voiton finaalissa Klaukkalan Johanna Niemisestä. Ottelu oli erittäin tiukka ja jopa jatkoerä meni tasan. Tuomariäänestyksessä Tanja katsottiin paremmaksi ja voittopytty ojennettiin käteen entisellä kotikentällä. Hilla Palviainen oli taas tääs täysin ylivoimainen omassa finaalissaan, jossa Tampereen Susanna Solanti oli täysin vastaantulija.
Sophia kadeteissa
Sophia Vassilaki oli yllättävissä vaikeuksissa Loviisan Emma Reimanin kanssa ja finaalissa tuli takkiin pisteellä. Vaikka ottelussa on asiat kohdallaan, 3 pisteen suoritukset jäivät vähiin. Treenattavaa siis riittää parin viikon päästä käytäviin Porvoon Liigakisoihin sekä kauden päätapahtumaan, SM-turnaukseen jyväskylässä.
Syksyn päätapahtumat taekwondossa vasta edessäpäin
Vaikka turnauksella olikin SM-arvo, oli se kuitenkin lähinnä kotimaisen kilpailukauden avaus. Suurimmiat ja tärkeimmät turnaukset ovat vielä edessä. Lisäksi seuramme tavoitteena on kasvattaa joukkuetta jatkossa reilusti omilla kasvateilla.
Turnauksessa valmentajina toimivat Juho Ranta ja Sampo Pajulampi.
Taekwondourheilijat 2011 järjestää kaksi taekwondoleiriä lokakuussa.
OTTELULEIRI 20.10.2012
Leirillä käydään läpi nykyottelun perusteita, yhtenä pääteemoista =) yläosumat, merkitys ja toteutus. Ajan salliessa joitain edistyneempiäkin tekniikoita ja taktiikoita käydään läpi. Leiri on tarkoitettu kaikille ottelukilpailemisesta kiinnostuneille. Harjoitukset on jaettu ikäryhmittäin.
Ohjelma:
10-11 Kaikki yhdessä
11.30-13.00 Aikuiset ja juniorit (A,B = vähintään 15-vuotiaat)
13-14.30 Kadetit ja lapset (C,D,E = alle 15-vuotiaat)
14.30-16 Aikuiset ja juniorit (A,B)
16-17.30 Kadetit ja lapset (C,D,E)
Leirin ohjaajina toimivat Teemu Heino, Juho Kostiainen ja Juho Ranta. Osallistumismaksu on 20 euroa joka maksetaan käteisellä tapahtumassa. Paikanpäällä kahvio ja varustemyynti.
POOMSELEIRI 27.10.2012
Taekwondourheilijoiden poomseleirillä käydään läpi liikeiden oikeita suoritustapoja. Lisäksi harjoitellaan potkuja. Leiri sopii kaikille, mutta on suunnattu erityisesti aloittelijoille.
Tavoite: Leirin tavoite on, että jokainen leiriläinen muistaa tämän päivän jälkeen ensimmäiset neljä teguk-pumsea ja tietää oikeat suoritustavat. Leirin jälkeen osallistujilla on tietotaito omatoimiseen harjoitteluun ensimmäisten neljän pumsen osalta.
Kohderyhmä: yli 7-vuotiaat
Ohjelma:
Harjoitus 1, klo 10.00-11.30.
Sisältö; lyhyt ja pitkä seisonta, etupotku, torjunnat, alas, keskelle
ja ylös, löynnit vatsa ja pää, kombinaatiot ja pumsejen 1 & 2
harjoittelu.
Harjoitus 2, klo 12.00-13.30
Sisältö; takaseisonta, sivupotku, tuplalyönti vatsaan,
veitsilöyntikaulaan, yhden käden kämmensyrjä torjunta ulospäin
keskelle, tuettu kämmensyrjätorjunta keskelle, yhdistetty
kämmentorjunta alaspäin ja löynti sormenpäillä solar plexus,
yhdistetty avokäden ylätorjunta ja veitsilöynti kaulaan, isku nyrkin
kämmenselällä eteenpäin. Pumsejen 3 & 4 läpikäynti
Harjoitus 3, klo 14.00-15.30
Kerrataan kaikki pumset ja harjoitellaan niitä, niin paljon, että
kaikki muistavat ja tietävät tärkeimmät asiat ensimmäisistä neljästä
pumsesta.
Osallistumismaksu on 20 euroa joka maksetaan käteisellä tapahtumassa. Paikanpäällä kahvio ja varustemyynti.
Suomen Taekwondoliiton tuomarikouluttajat Tatu Iivanainen ja Ilkka Vikström opettivat 15.9. tuomarikoulutksessa yhdeksää uutta tuomarikokelasta tuomarityöskentelyn saloihin. Lisäksi iltapäivällä kymmenen kokenutta tuomaria päivittivät tietojaan etenkin DaeDo.n PSS-järjestelmästä.
TU11:a koulutettavina olivat Mikko Karjalainen ja Janne Rita.
Taekwondotuomari on keskeinen tekijä ottelutilanteessa
Hyvä tuomari mahdollistaa tasavertaisen ja turvallisen ottelemisen. Hyvä tuomari osaa myös johtaa ottelua siten, että kilpailutapahtuma etenee sujuvasti ja ottelu on mielekästä seurattavaa. Ottelijoille oman seuran tuomari on myös tärkeä tietolähde, sillä linjaukset vaihtelevat ja sääntöjäkin hiotaan vuosittain. Lisäksi tuomari näkee ottelun hieman eri näkökulmasta kuin ottelija itse, ja voi näin myös antaa palautetta ottelijan kehittämiseksi.
Suomen Taekwondoliitto teki päätöksen liittojohtoisen valmennuksen keskittämisestä Turkuun. Liitto ei tämän päätöksensä myötä halua enää tukea pääkaupunkiseudun kilpavalmennusta, joten Valmennuskeskus 1:n toiminta loppuu tällä päätöksellä välittömästi. TU11 on kuitenkin vahvasti sitoutunut taekwondon huippuvalmennukseen pääkaupunkiseudulla, ja jatkaa päivittäisvalmennusta niin ottelun kuin liikesarjojenkin puolella kuten ennenkin, nyt siis seuratoimintana.
Taekwondo-osaamista harrastajien hyväksi
”Vaikka liiton päätös oli kieltämättä suuri pettymys, voimme sen myötä keskittyä lähes täydellisesti oman seuramme toimintaan ja huippu-urheiluun sen puitteissa”, toteaa TU11:a puheenjohtaja Teemu Heino ja jatkaa: ”Käytösssämme on lajin kansallista huippuosaamista aivan eri tavalla kuin muualla maassa ja nämä osaajat ovat myös vahvasti sitoutuneet toimintaan.”
Vaikka käytännön toimintamuutokset ovat osin vielä päättämättä, Taekwondourheilijat 2011 tähtää yhä parempaan toimintaan. Vaikka edessä on vasta toinen toimintavuosi, seura on jo lisensseillä laskettuna reilusti Suomen 10 suurimman seuran joukossa. Seuran toimialuuena on Helsinki, Espoo sekä Vantaa, ja harrastajia onkin näistä kaikista kolmesta kaupungista, muutamia jopa kauempaa mm. Nurmijärveltä. Seura vastaa myös liiton tämän vuoden ottelun liigafinaalien järjestelyistä ja odottaa tulevalta kisakaudelta myös urheilullisesti hyvää menestystä.
Taekwondo Lahti Ry järjestää Kamppailu-Areenalla järjestyksessään kolmannen Prodo Camp -otteluleirin 15.9.2012, jossa tarjotaan monipuolisia harjoituksia junioriottelijoille (A-E Juniorit). Leirin teemana on tänä vuonna mielikuvituksellinen ja aloitteellinen ottelutyyli.
Prodo Camp on mainio tapa avata junnumatsaajan syksyn kilpakausi!
Leirin harjoitusten ohjaamisesta ja vastaavat Kim Sinisalo, Sauli Glad, Tiiu Tuomi, Erol Yildiz, Simo Siltanen ja Aki Tiihonen.
Sunnuntaina 23.9. on hyvä mahdollisuus harjoitella ottelua muiden kisaajien kanssa. Turussa Budokwain salilla järjestettävään leiriin voivat osallistua kaikki yli 10-vuotiaat, joilla on aikaisempaa ottelukokemusta. Myös lisenssi pitää olla kunnossa!
Suomen Taekwondoliiton ottelutuomarivaliokunta toivottaa kaikki uudet tuomarit tervetulleeksi Helsinkiin TU11:n salilla lauantaina 15.9.2012! Teoriakoe suoritetaan kurssipäivän aikana. Kurssin osallistujat saavat ottelutuomarin C-oikeudet suoriuduttuaan hyväksyttävästi teoriakokeesta ja yhdessä syksyn ottelukilpailuista annettavasta näyttökokeesta.
Kurssin vetää Tatu Iivanainen
Viimeinen ilmoittautumispäivä on tiistai 11.9.2012
Ilmoittautuminen tapahtuu lähettämällä osoitteeseen:
tatu.iivanainen@gmail.com kustakin osallistujasta
seuraavat tiedot:
· Lisenssinumero
· Osallistujan etu- ja sukunimi
· Syntymäaika
· Postiosoite
· Puhelinnumero
· Email
· Seura
Hilla Palviainen otteli viime viikonloppuna käydyssä Polish Open & Warzaw Cup -turnauksessa kaksi ottelua. Ensimmäisellä kierroksella tyttöjen alle 63 kilon sarjassa vastaan asettui puolalainen Aleksandra Jarosz, joka tunnusti Hillan paremmakseen pistein 7-2. Seuraavaksi vastaan asettui Tereza Schindlerova Tsekistä. Tsekkiläinen voitti aiemmin tänä vuonna Egyptissä juniorien MM-pronssia ja on ollut tänä vuonna jo kolmasti A-class-turnauksen finaalissa. Hilla vastaab tsekkiläinen joutui tiukille, mutta vei lopulta tiukan ottelun pistein 9-11. Tsekki voitti finaalissa myös toisen suomalaisen, Tapiolan Taekwondon Jenna Partasen, ja varmisti näin sarjavoiton.
Muista suomalaisista kannattaa Jenna Partasen (hopeaa, tytöt alle 63 kg) lisäksi mainita Budokwain Tanja Pasanen, joka voitti naisten alle 53 kilon sarjan.
Ensi viikonlopppuna käytävä Polish Open kerää vaikuttavan listan kilpailijoita ympäri maailmaa. Paino on itä- ja pohjoiseuroopan maista. Koko lista ja online tulospalvelu löytyy osoitteesta www.tpss.nl.
Hilla Palviainen lähtee, hankemaan onnistunutta lähtöä syyskauteen kovasta kisasta. Hilla kilpailee viimeistä syksyään juniorisarjoissa ja kauden päätähtäimenä on voittaa sekä alle 18-vuotiaiden että aikuisten Suomen mestaruus.
Petteri Kauppinen ja Renne Komulainen (HTKD), kuvaaja Jari Tattari
Taekwondurheilijoiden syksy on vilkas. Alla on listattu muutamia tapahtumia kalenteriin merkittäväksi:
Avoin leiri 8.9.2012 Nurmijärvellä
Hwarang Taekwondo Nurmijärvi järjestää kaikille avoimen leirin lauantaina 8.9.2012 Maaniitun koululla.
Leirin ohessa on avoin poomseleiri, jonka ohjaa Jarkko Mäkinen 5.dan. Lisäksi leirillä on mahdollisuus päästä huippuohjaajan oppiin myös ottelussa, sillä ottelutekniikkaa tulee ohjaamaan Kim Sinisalo, 1.dan. Lapsille ja lapsenmielisille vauhtia antaa Olli Siltanen 3.dan. Lisäksi oman seuran ohjaaja Ramil Mansikka 4.dan vauhdittaa päivän loppua kohden.
Ottelutuomarivaliokunta järjestää lauantaina 15.9. ottelutuomarin peruskurssin Taekwondourheilijat 2011:n salissa Helsingin Konalassa (Ruosilankuja 3 C, 00390 Helsinki).
Kurssi antaa valmiudet toimia kulmatuomarina ja rajoitetusti keskustuomarina kotimaisissa ottelukilpailuissa. Ottelutuomarin C-oikeudet myönnetään peruskurssin, siihen liittyvän teoriakokeen ja jossakin syksyn ottelukilpailussa näyttökokeen hyväksyttävästi suorittaneille.
Leiri on tarkoitettu juniorikilpailijoille ja heidän vanhemmilleen. Leirillä harjoituksia ohjaavat Kim Sinisalo, Sauli Glad, Tiiu Tuomi, Erol Yildiz, Simo Siltanen ja Aki Tiihonen.