Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Jenna viides, Christian seitsemäs Universiadeissa

Jennalta huippusuoritus kovassa kisassa

Jenna tyylitteli hienosti avausottelussaan voittoon eikä kaukana ollut välieräpaikkakaan äärimmäisen kovatasoisessa ottelukilpailussa. Puolivälierässä ranskalainen maailman 3. rankattu vastustaja onnistui voittamaan ainoastaan kahden pisteen erolla. Jennalle siis viides sija, joka erittäin kova tästä turnauksesta. Lupaa hyvää syksyn KV-kisoja ajatellen.

Christian paras eurooppalainen kovassa sarjassaan

Universiadit alkoivat taekwondon osalta liikesarjakilpailuilla, joissa Christian havitteli sijoituksia äärimmäisen kovassa miesten yksilösarjassa. Christian eteni karsinnoista välieriin ja lopulta aina finaalikierroksille asti sijoittuen lopulta seitsemänneksi parhaana eurooppalaisena kilpailijana. Sijoitus on lisäksi kautta aikojen paras suomalaissijoitus Universiadien yksilöliikesarjoissa.

 

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Melkoinen mitalisaalis Vantaan SM-kisoista

Menestystä metsästettiin isolla ja tehokkaalla joukkueella

Taekwondo oli jälleen mukana SM-viikolla ja tällä kertaa mestaruuksia haettiin ottelun puolella alle 21-vuotiaiden sarjoissa sekä senioreiden sarjoissa. Liikesarjoissa mitaleita haviteltiin kaikissa virallisissa sarjoissa. Taekwondourheilijoita edusti iso ja hyvin valmistautunut joukkue molempien kilpamuotojen osalta ja menestys oli odotetun kaltaista.

Ottelusta peräti 6 mestaruutta

Ottelussa kirkkaimpien mitaleiden määrää karsi se, että kaikissa kahden edustajan sarjoissa arpaonni sattui niin, että seurakaverit olivat heti ensimmäisellä kierroksella keskenään vastakkain. Päivän avaava ottelu käytiin Severin ja Eddien välillä miesten -73kg sarjassa ja Eddien tarkempaakin tarkempi pisteenteko toi tällä kertaa jatkopaikan. Eddie meni odotetusti päätyyn saakka ja nappasi Suomen mestaruuden televisioidussa ottelussa. Severi näytti kyntensä yhtä sarjaa ylempänä kukistamalla ensin Bardian tiukassa avausmatsissa ja hoitaen sitten reilulla erolla finaalin nimiinsä.

Miesten -63kg sarjassa Plum ja Lauri kohtasivat niin ikään toisensa heti avauksessa. Tänään Plum onnistui paremmin selvittäen tiensä finaaliin, jossa tyytyminen kuitenkin hopeaan hyvän kamppailun päätteeksi. Luca otteli suoran finaalin miesten -45kg sarjassa pitkän kilpailutauon jälkeen. Tauko ei kyllä näkynyt sähikäisen jaloissa ja Luca lähti haastamaan ennakkoluulottomasti ja kovalla asenteella. Ihan ei vauhti vielä kultaan riittänyt, mutta myrskyvaroitus kyllä saatiin.

Naisten puolella sarjat jäivät aika pieniksi ja Alina ja Chahrazed julistettiin suoraan mestareiksi ainoina sarjoissaan. Chaimaa naputteli tyylikkään voiton omassa suorassa finaalissaan.

Seniorisarjoissa nähtiin myös seuran keskinäinen finaali, kun Matti ja Lasse kamppailivat -58-kiloisten mestaruudesta. Matilla oli tehokas startti matsiin Lassen herätessä vähän turhan myöhään mukaan rytmiin. Mestaruus näin ollen Matin nimiin.

Liikesarjajoukkue rohmusi mitaleita kovilla pisteillä.

Tehokas valmistautuminen tuotti tulosta myös liikesarjojen puolella, eikä pitkäksi venynyt kausi näkyny millään tavalla suorituksissa, päinvastoin. Urheilijat tuntuivat olevan melkoisessa vedossa.

Kadettisarjoissa Taekwondourheilijoilla oli suurin osa edustuksista. Tyttöjen sarjassa tehotrio Sofia, Bella ja Vickan ratkaisivat mestaruudet keskenään. Mestaruuden vei tällä erää Bella ja hopeaa Vickanille yhden sadasosan erolla Sofiaan. Totuttuun tapaan samainen trio nappasi kultaa myös ryhmäsarjastaan. Kadettipoikien puolella Alexille mestaruus selkeällä erolla sekä pronssia pareista yhdessä Vickanin kanssa.

Junioripojissa Eero tyylitteli mestaruuteen samoin kuin parisarjassa yhdessä Mudon Elvi Ollilan kanssa. Eero osallistui myös ensimmäistä kertaa freestyle-sarjaan. Sulava ja lennokas esitys siivitti tällä kertaa hopealle. Vastaavasti Alinan pitkään hiottu freestyle-suoritus oli upeaa katseltavaa. Tästä on todella hyvä lähteä hiomaan freestyle-osaamista yhä pidemmälle.

Aikuisissa Laura ja Ville ehtivät koutsausten ohessa napata hopeaa omista yksilösarjoistaan. Villelle lisäksi kultaa yksilösarjasta ja Lauralle hopeaa pareista. Tiitu jäi harmillisesti yhden sadasosan päähän pronssista naisten U30-sarjassa, mutta ryhmäsarjasta sen sijaan kultaa.

Isot onnittelut kaikille mitalisteille ja rentouttavaa kesää! :)

Kiitokset valmentajille Sampo, Teemu, Pauli, Laura ja Ville sekä tietysti väsymättömille tuki- ja kannustusjoukoille!

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Taekwondourheilijoiden kesäleirit 2019

Kesäleirien ilmoittautuminen avattu

Perinteiset kesäleirit järjestetään tänäkin vuonna, mutta ajankohta sirtyy loppukesään. Mikäpä parempi tapa paketoida kesäloma kuin huippuhauska treeniviikko parhaassa seurassa.

Leiri 1 – 29.7.-2.8. (5 päivää) 
Leiri 2 – 5.8.-7.8. (3 päivää) 

Ilmoittautuminen leireille on nyt avattu, joten ilmoittaudu sinäkin heti mukaan!

Tietoja leireistä

Aikataulu: 9:00-17:00 (varsinainen ohjelma välillä 10:00-15:00)

Hinta:
1. leiri 175€
2. leiri 120€
Molemmat leirit 250€

Ruokailut: Hintaan sisältyvät lounas ja välipala

Muuta:
Kesäleireillä taekwondoa harjoitellaan rennoissa merkeissä eikä ole väliä, löytyykö sinulta aikaisempaa kokemusta lajista. Kaikille löytyy sopivia ja innostavia haasteita ja kokemuksia. Taekwondoharjoittelun lisäksi kesäleireillä ulkoillaan päivittäin, keksitään liikunnallisia leikkejä salilla, syödään maukasta lounasta hallin lounasravintolassa, rentoudutaan katselemalla elokuvaa ja pidetään kaikin puolin hauskaa.

Leiri järjestetään salillamme osoitteessa Ristipellontie 1A

Ilmoittautuminen

    Lähettämällä lomakkeen hyväksyn, että tietoni tallennetaan asiakaspalvelun järjestelmään ja/tai asiakasrekisteriin ja niitä käytetään viestinnässä ja asiakkuuteni hoitamisessa kanssani. Lisätietoja osoitteessa https://tu11.fi/taekwondo/gdpr/

    Ilmoittautuneet saavat vielä tarkemman leiri-infon lähempänä leirien alkua. Älä kuitenkaan epäröi kysyä, jos jokin asia jäi epäselväksi: info@taekwondourheilijat.fi tai 045-1827290.

    Leirejä ei järjestetä, jos osallistujia on vähemmän kuin kymmenen.

    IMG_1580 IMG_1452 Treeni_hyvä

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Sinustako valmentaja Taekwondourheilijoihin?

    Uusille valmentajille on jatkuvasti kysyntää toiminnan kasvaessa

    Taekwondourheilijoiden toiminta on kasvanut jatkuvasti sitten perustamisen ja uusia valmentajia on liittynyt mukaan tasaiseen tahtiin. Jatkossa uusia valmentajia kaivataan edelleen lisää ja tätä varten syksyn 2019 valmentajahaku on nyt avattu.

    Valmentajaksi voivat hakea ketkä tahansa vähintään punaisen vyön omaavat yli 16-vuotiaat harrastajat.

    Miksi ryhtyä valmentajaksi?

    Taekwondon opettaminen tuo yhden lisäulottuvuuden omaan harjoitteluun ja kehittymiseen. Opettamalla sisäistää uudella tavalla harjoiteltavat asiat ja näin valmentajan oma oppiminen nopeutuu. Valmentajien kehittyminen on äärimmäisen tärkeä asia Taekwondourheilijoille ja siksi valmentajien kehittymistä tuetaan eri tavoilla. Jokainen ryhtyy valmentajaksi omista lähtökohdistaan. Toisen päämäärä on valmentaminen itsessään, toiselle itsensä kehittäminen. Syyt valmentajana toimimiselle ovat yksilöllisiä ja löytyvät parhaiten itse valmennustyön kautta.

    Taekwondourheilijoiden konkarivalmentajien mainintoja syistä, jotka ovat saaneet pysymään toiminnassa vuodesta toiseen:

    • Onnistumisen tunne, kun omat valmennettavat saavuttavat tavoitteitaan (vyökokeet, kilpailumenestys)
    • Mahdollisuus vaikuttaa itselle tärkeän yhteisön toiminnassa
    • Arvostuksen tunne sekä harrastajien, näiden vanhempien että muiden ohjaajien osalta
    • Mahdollisuus kehittää ja testata uudenlaisia tapoja harjoitella taekwondoa
    • Valmentajien yhteinen toiminta, kuten illanvietot ja ohjaajatreenit
    • Oppia itse lisää taekwondosta valmentamisen kautta

    Näiden lisäksi vastuuvalmentajat nauttivat monista käytännön eduista, jotka jo itsessään saattavat riittää syyksi aloittaa valmentajana toimiminen. Pitkäjänteinen työskentely kuitenkin edellyttää sisäistä motivaatiota, joka voi löytyä esimerkiksi edellä maintun listauksen asioista.

    Miten valmentajaksi tullaan taekwondourheilijoissa?

    Ensimmäinen askel on ilmoittaa halukkuutensa alkaa valmentaa, jonka jälkeen kerromme mielellämme lisää käytännöistä ja valmentamisesta yleensä. Tämän jälkeen pääset harjoittelemaan valmentamista valmentajamentorin kanssa yhden harjoituskauden ajaksi. Aluksi apuopettajana ja askel kerrallaan isompia kokonaisuuksia haltuunottaen. Harjoituskauden loppupuolella aloittelevavalmentaja ohjaa kokonaisa harjoituksia yhdessä valmentajamentorin kanssa. Tekemällä oppimisen lisäksi aloitteleville valmentajille järjestetään erillisiä lähipäiviä, joissa käydään läpi valmennuksen teoriaa ja seuran toimintatapoja. Mentorit ja koulutuksesta vastaavat valmentajat ovat tukenasi koko harjoittelujakson ajan.

    Innostuitko ajatuksesta aloittaa valmentajana? Mikäli haluat mukaan valmentajakoulutukseen syksyllä, lähettele viestiä info@taekwondourheilijat.fi, soita 0451827290 tai ilmoittaudu salilla jollekin vastuuvalmentajalle.

     

    Valmentajan on helppo hymyillä, kun mitaleita riittää vaikka muille jaettavaksi!
    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Chaimaalle hopeaa Luxemburg Openista

    Taekwondourheilijoita edusti kovatasoisessa Luxemburg Open G1-kilpailuissa pieni, mutta voitonnälkäinen joukkue. Keväällä aktiivisesti kansainvälisiä kisoja kiertäneet ja menestystäkin niittäneet Chahrazed, Chaimaa, Sara ja Plum olivat tälläkin kertaa mitalien perässä. Kovimmasta tuloksesta vastasi tällä kertaa Chaimaa, joka nappasi hopeaa omasta sarjastaan, eikä finaalin voittokaan jäänyt mahdottoman kauas. Sara otti pronssia jouduttuaan tunnustamaan saksalaisen vastustajansa paremmakseen välierässä. Chahrazedille ja Plumille valitettavasti avaustappiot, mutta kisa toimi erinomaisena tasonmittarina, eikä suorituksiin tarvitse olla laisinkaan pettynyt.

    Iso kumarrus urheilijoiden sekä valmennustiimin Eddie ja Fatima suuntaan! Saamme varmasti nähdä loistavia tuloksia tulevista kesän ja syksyn kilpailuista.

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Taekwondourheilijoille uusia poom- ja dan-arvoja

    Määrätietoinen harjoittelu palkittiin 15.6. järjestetyssä kokeessa

    Luca, Janika, Sofia ja Daniel näyttivät osaamisensa lauantaina 15.6. järjestetyssä poom-kokeessa Konalassa. Muutama päivä aiemmin 15-vuotta täyttänyt Luca suoritti 2. danin mustaan vyöhönsä muiden kokelaiden suorittaessa 1. poom -vyöarvot. Koepäivä oli huipentuma vuosien määrätietoiselle ja ahkeralle työlle, ja kokelaat todellakin osoittivat, mitä taitoja matkan varrella on opittu.

    Koe alkoi aamulla Petterin luotsaamalla tekniikkaosuudella, jossa käytiin läpi koko taekwondon kirjo potkutekniikoista käsitekniikoihin ja asentoihin. Vauhtia riitti niin kokeessa kuin kokelaissakin koko aamupäiväksi. Tekniikan taso oli korkealla. Erityisesti mieleen jäivät Sofian puhtaat ja voimakkaat tekniikat.

    Tekniikkaosuuden jälkeen kokelaat osoittivat lajitietämyksensä teoriakokeessa ja saivat samalla pitää hetken taukoa. Ylimmät pisteet teoriakokeesta nappasi Janika. Koe jatkui Paulin pitämällä kamppailuosuudella, jossa testattiin kokelaiden kykyä soveltaa tekniikkaa askelotteluihin, itsepuolustukseen ja taekwondo-otteluun. Lopussa vauhtia haettiin vielä hyppypotkuista sekä murskauksista. Ylintä vyötä tavoitteleva Luca sai tuon tuosta ekstrahaasteita, mutta selvitti ne upeasti ja näytti myös lennokkaita suorituksia vielä hyppypotkuvaiheessakin.

    Kerrassaan upeat suoritukset koko porukalta. Yksi virstapylväs on nyt suoritettu, mutta matka on vasta alussa.

    Isot onnittelut uusille poom-ja dan arvoille ja menestystä tulevaan harjoitteluun!

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Taekwondourheilijoiden sopimushinnasto selkeytyy syyskaudella

    Muutoksia hinnoissa ja sopimustyypeissä

    Taekwondourheilijoiden toiminta ja harrastajamäärät ovat kasvaneet tasaista tahtia sitten perustamisen. Isoin yksittäinen kasvupyrähdys on tietysti ollut siirtyminen uusiin toimitiloihin syksyllä 2018. Uudet tilat ovat mahdollistaneet yhä laadukaammat ja tilavammat treeniolosuhteet kaikille harrastajille samalla, kun uusia harjoitus- ja ikäryhmiä on ollut mahdollista perustaa.

    Kasvun, uusien ryhmien ja toiminnan muutoksen myötä myös alusta asti melko staattisena pysynyt sopimusmallisto kaipaa päivittämistä ja erityisesti selkeyttämistä. Siirrymme heti elokuun 2019 alussa uuteen toiminnanohjausjärjestelmään, joka helpottaa toimistotyöntekijöiden työtä ja mahdollistaa entistä paremman asiakaspalvelun. Myös harjoitusten kirjaus ja treenikäyntien seuranta helpottuvat.

    Uudet sopimukset ja hinnat 1.8.2019 alkaen

    Miksi sopimustyypit ja hinnat muuttuvat?

    • Vanha malli, jossa etenkin urheilijoilla on useampia sopimuksia yhtäaikaa voimassa on epäselkeä erityisesti, jos sopimukset alkavat eri aikoihin.
    • Uusi toiminnanohjausjärjestelmä mahdollistaa ja myös edellyttää selkeämpien sopimustyyppien luomista.
    • Harjoituksia tarjotaan edelleen runsaasti kaikille ryhmille, jolloin yksittäisen harjoituksen hinta pysyy matalana.
    • Hinnankorotukset on pidetty hyvin maltillisena. Perusteina korotukselle siirtyminen uusiin isompiin harjoitustiloihin, uusien ryhmien perustaminen sekä treenitarjonnan kasvu.

    Harrastajille tiedotetaan vielä tarkemmin kesän ja alkusyksyn aikana sopimusmuutoksen käytännön askelista ja siihen liittyvistä uusista käytänteistä.

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Kesän harjoitusajat

    Kesä on mitä parasta aikaa harjoitella!

    Taekwondourheilijoiden treenit jatkuvat läpi kesän, poislukien heinäkuun kaksi keskimmäistä viikkoa, jolloin valmentajat ovat kesälaitumilla. Kesä onkin mitä parasta aikaa harjoitella muiden kiireiden hellittäessä. Ahkerimmat kesätreenaajat osallistuvat myös elokuussa järjestettävään vyökokeeseen.

    Tasoryhmiä yhdistellään aina kesäisin ennen uusien alkeisryhmien alkamista syksyllä. Tämä onkin erinomainen tapa siirtyä osaksi jatkoryhmää ja päästä treenamaan uusien kavereiden kanssa. Perjantaina ei järjestetä laisinkaan harjoituksia, mutta kaikille löytyy silti runsaasti treenivalikoimaa myös perustreenien ulkopuolelta.

    Kesällä totta kai myös ulkoillaan. Lapsille järjestetään uutena harjoituksena peleihin ja leikkeihin painottuva treeni, jossa ollaan pihalla aina kun sää salliin. Nuoret ja aikuiset taas ottavat rusketusta tietysti jätemäellä perinteisen mäkitreenin merkeissä.

    Kesäharjoittelu pähkinänkuoressa

    4-6-vuotiaat

    • Yksi perusharjoitus
    • Leikit ja pelit muiden lasten kanssa tiistaisin. Mukaan ulkoiluun sopiva varustus

    7-9- ja 10-12-vuotiaat

    • Kaksi ikäryhmän omaa harjoitusta
    • Leikit ja pelit muiden lasten kanssa tiistaisin. Mukaan ulkoiluun sopiva varustus

    13-15-vuotiaat ja +16-vuotiaat

    • Kaksi ikäryhmäien omaa harjoitusta
    • Yleinen potkuharjoitus keskiviikkoisin. Keskittyy eri potkutekniikoihin taidon ja toistojen kautta.
    • Oheisharjoitukset. Mukana tietysti mäkitreeni vaihtoehtona keskiviikon potkuharjoitukselle.

    Kilparyhmät

    • 3-4 oman kilpamuodon harjoitusta viikossa
    • Oheisharjoittelu

    Harjoitusajat 3.6.-8.8. (Huom. kesätauko salilla 8.-21.7.)

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Hienoja suorituksia toukokuun vyökokeissa

    Reippaasti uusia vyöarvoja kaikista ikäryhmistä

    Toukokuun vyökokeissa on perinteisesti ollut kaikkein eniten uuden vyöarvon tavoittelijoita, eikä poikkeusta tullut tänäkään vuonna.

    Vyökoeviikko alkoi maanantaina, kun Petteri otti vastaan pienten lasten tasokokeen. Aktiviisus treeneissä näkyi varmana tekemisenä kokeessa ja ennenkaikkea mahtavana tsemppinä!

    Tiistaina vuorossa olivat aikuisten alemmat vyöt ja koetta valvoi Pauli. Tekninen osaaminen oli erinomaisella tasolla, eikä rima jäänyt edes väpättämään kenenkään kohdalla.

    Torstaina uusia vyöarvoja havittelivat ylemmät vyöt sekä nuorten että aikuisten ryhmistä Juho R:n ja Paulin valvovan silmän alla. Kaksi ja puolituntinen koe oli intensiivinen, mutta ryhmä tuntui syttyvän entisestään kokeen vanhetessa. Kokeen päättyessä ei ollut epäselvää etteikö ryhmä olisi uusia vyöarvojaan ansainnut.

    Perjantaina pidettiin peräti kolmet kokeet kun Teemu ja Juho K. ottivat vastaan lasten ja nuorten alempien vöiden kokeet. Tsemppi ja yritys eivät näiltäkään porukoilta loppuneet kesken ja oli mukava nähdä, miten paljon harrastajat ovat jälleen edenneet sitten viime kokeensa.

    Isot onnittelut kaikille uuden vyöarvon suorittaneille!

    Muistathan treenata kesälläkin ahkerasti, sillä elokuussa on seuraava mahdollisuus suorittaa uusia vöitä. ;)

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Ennätysiso joukkue kahmi mitaleita Nurtsilta

    Huikeita jännitysnäytelmiä ja mahtavaa fiilistä Nurtzi Open 2019 -kilpailuissa

    Taekwondourheilijat mittelivät mitaleista lauantaina 11.5. kansainvälisessä ja tasokkaassa Nurtzi Openissa 38 kilpailijan voimin. Menestyksestä kertoo toiseksi parhaan seuran palkinto!

    Paikalla olleet todistivat huippufiilistä ottelijoiden ja kannatusjoukkojen osalta. Koutseilla riitti kiirettä, mutta tämä ei menoa haitannut. Joukkueenjohtajana kilpailuissa toiminut Mari raportoi:

    “Lasten pienimmissä sarjoissa ensikertaa mukana olivat Vivian, Lisandra, Arvi, Noel, Jalmari ja Yusuf. Kaikki taistelivat hienosti ensimmäiset kilpailunsa. Jokaiselta nähtiin kentällä hyvää asennetta ja sinnikästä tekemistä sekä hienoja yrityksiä.

    Poikien pienimmässä sarjassa ottelivat myös Max ja Luca, joilla olikin yhden kisan verran kokemusta alla. Tällä kertaa Max voittikin koko -26kg sarjan. Kultamitalin sai kaulaansa tiukkojen otteluiden jälkeen myös Yusuf -30kg sarjasta.

    9-11-vuotiaissa ottelivat aloittelijoiden sarjassa Vanessa, Hasan, Teemu ja Khaled. kokeneempien puolella pelasivat Alisa, Milay ja Markus. Kaikilta nähtiin hyvää meininkiä ja hienoja otteita. Teemulle ja Milaylle irtosi kotiinviemisiksi kahden ottelun jälkeen kultaa ja Vanessalle hopeaa!

    Hasan osoitti ensikertalaisena taitavaa liikettä ja tilanteen hallintaa. Tiukka taistelu kääntyi kuitenkin vielä vastustajan hyväksi.

    Kadetit tekivät hienoja suorituksia sekä aloittelijoissa, että kokeneempien sarjoissa. Mukana kilpailemassa olivat Iines, Sara, Jenny, Janika, Sofia, Kaisla, Honey, Priya, Alina, Venne ja Hamza. Kirkkaimmista mitaleista sai todella taistella ja ensi kierroksille jääneidenkin otteet olivat erinomaisia kovia vastustajia vastaan. Aloittavien puolella Alinalle mainio sarjavoitto ja edistyneissä Iinekselle ja Saralle kotiinviemisinä  kultaa kaulaan. Molempien finaalitaistelut osoittivat upeaa sinnikkyyttä ja keskittymiskykyä pitkän päivän jälkeen.

    Junioreissa Taekwondourheilijoita edustivat Emmi, Alina Shor, Lauri, Teresa ja Eddie. Lähes kaikki nappasivat mitalit, vaikka kirkkaimmat kalahtivatkin tällä kertaa vastuksien kaulaan. Erityisesti mieleen jäivät Eddien huima ja tasainen kamppailu Norjan EM-mitalistia vastaan. Lauri, Emmi ja Alina ottivat kaikki mahtavat avausvoitot ja Lauri vielä seuraavankin perään jääden kuitenkin pronssille. Alina Shor jatkoi finaaliin asti, mutta tällä kertaa oli tyytminen hopeamitaliin.

    Aikuisten sarjoissa kentällä mittelivät Bardia ja Severi sekä +30 vuotiaiden raskaassa masters -sarjassa Risto ja Riku.

    Bardia eteni upeasti finaaliin, joka muodostuikin varsinaiseksi jännitysnäytelmäksi. Upean ottelun päätteeksi Bardia sai kaulaansa kultaa ja poistuikin hallista mestarin elkein sarjavoittajana. Bardia huudatti hallia tapansa mukaan myös katsomosta päivän aikana.

    Severi jäi hyvästä suorituksesta huolimatta tällä kertaa ensimmäiselle kierrokselle.

    Rikun avausmatsi ratkesi hyvistä otteista huolimatta vastustajan hyväksi. Risto tyylitteli sarjassa finaaliin, jonka vastustaja kuitenkin vei pitkän päivän päätteeksi.

    Koutseilta kiitos koko mukana olleelle köörille. Kumarrus huoltojoukoille, jotka pitivät upeasti katsomossa pakkaa kasassa valmentajien kentällä kökötyksen aikana.

    Ottelijoille onnittelut uusista saavutuksista!”

    Kaikki tulokset>>

    Otteluiden tulokset kaavioissa>>

    Kuvafiiliksiä