Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Chahrazed upeasti hopealle Belgian Openissa

Chahralla huippusuoritus kovatasoissa G2-kilpailussa

Chahra sijoittui hopealle sunnutaina 17.3. junioreiden -68kg sarjassa kahden voitetun ottelun ja niukan finaalitappion jälkeen. Alkukierroksen ja välierän ottelut olivat taktisesti loistosuorituksia, joissa Chahra osoitti kykynsä otella monipuolisesti ja vaihtaa taktiikkaa tarvittaessa. Itseluottamus paistoi otteista. Finaalissa Chahra ja espanjalainen vastustajansa saivat hyvin blokattua toisen pisteyritykset ja niukkapisteinen matsi taittui lopulta espanjalaisen eduksi.

Isot onnittelut Chahralle!

Chaimaa otti myös hienon avausvoiton, mutta tie päättyi seuraavalla kierroksella pitkää puolalaista vastaan. Jenna kärsi harmittavan avaustappion, mutta jo viikon päästä on mahdollisuus kääntää homma voitoksi Bulgarian Multi Openista. Kokonaisvaltaisesti hieno esitys pieneltä joukkueelta Belgiassa.

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje

Upea liikesarjakauden avaus Lohja Openissa

Liikesarjaurheilijat hyvässä vireessä kaudenavauskisassa

Liikesarjojen kilpailukausi avattiin Lohjalla lauantaina 16.3. Kilpailun tasoa lisäsi vahva ruotsalaisedustus, joten esimerkiksi kadettityttöjen sarjassa mitaleiden eteen täytyi tehdä töitä kolmen kierroksen verran. Ylsiesti ottaen TU:n liikesarjaurheilijoiden suoritukset olivat erinomaisia ja todellisia itsen ylityksiäkin nähtiin.

Mieleen jäivät Ainon loistoesitykset ja  voitto kadettitytöistä sekä Vickanin todella terävät ja keskittyneet suoritukset samasta sarjasta. Samaa voi todeta myös Sofian päivän suorituksista. Bellan, Sofian ja Vickanin ryhmässä synkro löytyi mainiosti. Alex oli ainoa yksilösarjassaan, mutta sai keskityttyä juuri niihin asioihin, joita ennalta oli ajateltukin, mikä näkyi hyvinä pisteinä. Tiitu debytoi U30-liigasarjassa ja eteni finaaliin saakka eheillä ja rauhallisilla esityksillä. Samassa sarjassa Elina esitti hallitut ja puhtaat vedot ja ryhmässä synkro oli erinomainen. Eero löysi hyvin voimaa suorituksiinsa ja tekeminen oli vahvaa ja keskittynyttä. Myös Ville loisti presentaation osalta sekä yksilössä että ryhmässä. Laura teki keskittyneet suoritukset ja vankka kisakokemus näkyi rauhallisuutena ja kykynä keskittyä kilpailutilanteessa.

EM-kilpailuihin valmistautuvien urheilijoiden osalta voi todeta, että hyvältä näyttää!

Taekwondoliitto muisti myös tunnustuksella Vickanin, Bellan, Sofian ja Ainon huikeita mitalisuorituksia syksyn lasten EM-kilpailuista. Onnittelut vielä kertaalleen!

Kaikki tulokset

Kilpailija Sarja Sijoitus
Laura Pihkala U40 naiset 2.
Elina Tikkanen U30 naiset 4.
Tiitu Sipilä U30 naiset 5.
Ville Lehtinen U40 miehet 2.
Alex Jürgens Kadettipojat 1.
Eero Halenius Junioripojat 3.
Aino Kortelainen Kadettitytöt 1.
Victoria Hentunen Kadettitytöt 4.
Sofia Sarala Kadettitytöt 7.
Bella Buuri Kadettitytöt 10.
Marita Jaakkola Diesel naiset 3.
Marita Jaakkola Punamustat 5.
Aino & Alex U17 parit 4.
Eero & Elvi Ollila (Mudo Lohja) U17 parit 5.
Laura & Jeppe Aukio (Vihti) O30 parit 2.
Bella, Victoria, Sofia U17 ryhmät 3.
Elina, Nea Säynäjoki (Tampere) & Linda Räkköläinen (HIPKO) U30 ryhmät 1.
Ville, Kim Rejman (HTKD) & Jeppe Aukio (Vihti) O30 ryhmät 1.

 

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Reilusti uusia vyöarvoja maaliskuun kokeista

Onnittelut uuden vyöarvon suorittaneille!

Kevätkauden ensimmäiset vyökokeet ovat paketissa ja uusia vyöarvoja ansaittiin mukava määrä. Suoritukset olivat juuri sellaisia kuin vyökokeissa soisikin näkevän. Yritystä ja tsemppiä löytyi ja tekninen osaaminen oli mainiota.

Seuraavaksi vyöarvoa pääsee korottamaan toukokuussa, joten ei muuta kuin ahkera treeni päälle!

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Taekwondourheilijoiden kevätpäivä 6.4.

Tervetuloa viettämään perinteistä kevätpäivää kanssamme!

On taas aika kokoontua treenien, juttutuokioiden, palkitsemisten, hyvän ruoan ja tietysti hyvän seuran merkeissä Taekwondourheilijoiden perinteisillä kevätpäivillä lauantaina 6.4. Tule mukaan viihtymään ja ota kaverikin mukaan! Junioriharrastajien vanhemmat ovat myös lämpimästi tervetulleita mukaan.

Ilmoittauduthan kevätpäiville kirjoittamalla nimesi salin lasipöydällä olevaan ilmoittautumislistaan, niin tiedämme varata riittävästi ruokaa ja juomaa.

Kevätpäivien aikataulu:

Harrastajat Vanhemmat ja valmentajat
12:00-12:30                            Päivänavaus ja kaffe
12:30-13:30 Harjoitus 1  Keskustelua ja tiedotuksia seurajohdolta
13:30-15:00                            Lounas, palkitsemiset ja viime vuoden kohokohdat
15:00-16:00 Harjoitus 2  Keskustelu: Harrastajien toiveet ja ajatukset toiminnan kehittämiseksi 
16:00-17:00                           Vapaata oleskelua salilla 
17:00-24:00 Yli 18 vuotiaat tervetulleita mukaan illanviettoon Illanviettoa hyvässä seurassa!
Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Kim Sinisalon otteluleiri 30.3.

Jokaisen taekwondo-ottelusta kiinnostuneen on syytä viettää maaliskuun viimeinen lauantai Konalassa, kun Kim Sinisalo tulee Taekwondourheilijoiden vieraaksi ohjaamaan avoimen otteluleirin. Leiri on suunnattu kaiken ikäisille ottelutaekwondosta kiinnostuneille harrastajille aloittelijoista kisamattojen konkareihin.

Toivomme, että seurat ilmoittaisivat kootusti osallistujansa, mutta mukaan saa tulla ilman erillistä ilmoittautumistakin. Kootusti ilmoittautuneilta seuroilta joka kymmenes harrastaja pääsee mukaan veloituksetta. Leirin hinta 30€ maksetaan paikan päällä käteisellä.

Tervetuloa mukaan!

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Maaliskuun vyökokeet

Maaliskuun vyökokeet

  • 7-15 -vuotiaat perjantaina 8.3.
    • 17:00-18:00 – 7-15-vuotiaat keltaisen vyön suorittajat
    • 18:00-19:00 – 7-15-vuotiaat vihreiden nauhojen suorittajat
    • 19:00-20:30 – 7-15-vuotiaat sinisten nauhojen ja sinisen vyön suorittajat
    • Punaisten nauhojen ja ylempien vöiden suorittajat osallistuvat kokeeseen torstaina 7.3 ylempiä vöitä suorittavien aikuisten kanssa.
    • Niillä, joilla ei ole koetta on harjoitukset normaalin aikataulun mukaisesti.
  • Aikuiset tiistaina 5.3. ja torstaina 7.3. 
    • Tiistaina 18:00-19:00 Kaksi sinistä nauhaa ja siitä alemmat vyöarvot
    • Torstaina 18:00-20:30 ylempien vöiden vyökoe (sinisen vyön suorittajat ja ylemmät vyöt).
    • Niillä, joilla ei ole koetta on harjoitukset normaalin aikataulun mukaisesti.
  • Vyökokeeseen pääseminen edellyttää vyöarvosta riippuen riittävän määrän harjoituksia sekä harjoituskuukausia edellisestä vyökokeesta. Ohjaajat tarkistavat harjoituskerrat kirjautumisjärjestelmästä. Kaikille vyökokeeseen osallistuville lähetetään kutsu sähköpostilla. Listaus on nähtävissä myös salin ohjaajatiskillä noin viikko ennen koetta. Pidäthän myös huolen, että osaat vyökokeessa kysyttävät asiat tarkistamalla salin seinällä olevan vyökoeohjeen tai kysymällä valmentajaltasi lisätietoja.
  • Huom! Vyökokeesta lähetetään lasku ennen koetta. Maksamalla laskun ilmoittaudut vyökokeeseen. Jos haluat maksaa kokeen käteisellä paikan päällä, ilmoita asiasta etukäteen. Vyökokeiden hinnat löytyvät hinnastosta.
  • Kaikilta kokeeseen osallistuvilta edellytetään Suomen taekwondoliiton lajilisenssi, jonka voi käydä tilaamassa liiton sivuilta.
Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Talvilomaviikolla harjoitukset normaalin aikataulun mukaan

Koulujen talvilomaviikolla 18.-22.2. harjoitukset pidetään normaalin aikataulun mukaan. Joitain lasten harjoituksia yhdistellään, sillä osallistujämäärät ovat varmasti tavallista viikkoa vähäisemmät.

Mukavaa talvilomaa koululaisille!

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Taekwondourheilijoiden uudet seura-asusteet

[vc_row][vc_column][vc_column_text]

Verhoudu sinäkin seurasi väreihin!

Ensimmäinen tilauserä Taekwondourheilijoiden uusia seura-asusteita saatiin Konalaan heti vuoden alusta ja nyt on seuraava mahdollisuus tilata omansa. Asusteista löytyy joitakin sovituskokoja salilta, mutta voit varmistaa oikean kokosi testaamalla seurakaverin vaatetta, kysymällä valmentajaltasi sekä noudattamalla tilaussivujen kokotaulukkoja.

Seura-asusteet on tarkoitettu kaikille harrastajille ryhmään tai ikään katsomatta! :)

Näin tilaat itsellesi seura-asusteita

  1. Surffaile Pro Dobok Finlandin sivuille Taekwondourheilijoiden seurakauppaan >>
  2. Syötä salasanakenttään ristipelto
  3. Valitse ostoskoriisi haluamasi seura-asusteet. Ole huolellinen kokojen kanssa!
  4. Syötä tietosi kassasivulle. Valitse toimitustavaksi “nouto myymälästä”
  5. Ilmoitamme, kun tilauksesi on noudettavissa salilta. Laskun saat sähköpostiisi.

 

Seuraavan tilauksen määräpäivä on 10.2., joten tilaathan asusteesi ennen sitä!

[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Christian ja Ville Pohjoismaiden mestareiksi liikesarjoissa

Pohjoismaiden mestaruuskilpailut jatkuivat sunnuntaina 21.1. liikesarjojen osalta. Kilpailu oli erittäin kovatasoinen ja mukana oli isot joukkueet kaikista osallistujamaista.

Taekwondourheilijoilta tuoreita Pohjoismaiden mestareita ovat Christian ja Ville , jotka molemmat nappasivat mestaruudet kahdesta sarjasta. Christian palkittiin freestylen voitosta kisojen parhaalla liikesarjasuorituksella. Toinen kulta tuli yhdessä Budokwain Frans Salmen ja Olli Siltasen kanssa U30-miesten ryhmäsarjasta. Villen mestaruudet tulivat U40 miesten yksilösarjasta sekä U40 pareista yhdessä Budokwain Triin Saviaukin kanssa.

Yksilösarjoistaan pronssia ottivat Aino kadeteista ja Alex kadeteista. Pareista pronssille ylsivät Alex ja Vickan. Pronssia tuli myös Sofian, Bellan ja Vickanin kadettiryhmälle samoin kun Plumin, Eeron ja Joonas Järvenpään (Porijunnuryhmälle.

Onnittelut kaikille mitalisteille! Myös muu joukkue menestyi erinomaisesti kovatasoisessa kisassa. Katso kaikki tulokset uutisen lopusta.

TU11 liikesarjajoukkue
Plum valmistautumassa
Christian vastasi kisojen parhaasta liikesarjasta
Aino upeasti pronssille kadettitytöissä
Suomen liikesarjajoukkue

Kaikki tulokset:

Kilpailija Sarja Sijoitus
Christian Kamphuis Freestyle 1.
Aino, Sofia ja Sara Ryhmä 4.
Bella, Sofia, Vickan Ryhmä 3.
Aino Kortelainen U15 3.
Sara Quinones U15 7.
Bella Buuri U15 11.
Sofia Sarala U15 13.
Alex Jürgens U15 3.
Vickan, Alex Pari 3.
Tara, Noora Sepponen (Lohja), Aino Kangasmaa (Lohja) Ryhmä 4.
Plum, Eero, Joonas Järvenpää(Pori) Ryhmä 3.
Tara Tuokko U18 15.
Plum, Mia Knutsson (EHT) Pari 7.
Eero, Elvi Ollila (Lohja) Pari 9.
Plum Kopisto U18 16.
Elina, Nea Säynäjoki (Tampere), Linda Räkköläinen (HIPKO) Ryhmä 4.
Ville, Jeppe Aukio (Vihti), Kim Rejman (HTKD) Ryhmä 3.
Christian, Olli Siltanen (Budokwai), Frans Salmi (Budokwai) Ryhmä 1.
Elina Tikkanen U30 8.
Laura Pihkala U40 4.
Christian Kamphuis U30 4.
Ville Lehtinen U40 1.
Ville, Triin Saviauk (Budokwai) Pari 1.
Laura, Jeppe Aukio (Vihti) Pari 4.
Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Aloita taekwondo parhaassa seurassa!

Alkeisryhmät ovat käynnistyneet – Tervetuloa mukaan!

Etsitkö uutta harrastusta itsellesi tai lapsellesi? Taekwondo on monipuolinen kamppailu-urheilulaji, josta löytyy haasteita kaikenikäisille ja -tasoisille. Toiselle Taekwondourheilijat tarjoaa treeniympäristön, jossa saa kehittyä omaa tahtia kannustavassa ilmapiirissä siinä missä toinen asettaa tavoitteensa kansainvälisille kilpakentille. Me autamme sinua saavuttamaan tavoitteesi.

Lapset ja nuoret

Potkutekniikat, torjunnat, lyönnit, ottelu, liikesarjat, yleisliikunnalliset taidot, keskittyminen,  ominaisuusharjoittelu, monipuolisuus, kilpaurheilu

Lue lisää lasten harjoittelusta >>
Lue lisää nuorten harjoittelusta >>

Aikuiset

Potkutekniikka, torjunnat, lyönnit, kuntoilu, oheisharjoittelu, ottelu, liikesarjat, kamppailu, kilpaurheilu

Lue lisää aikuisten harjoittelusta >>

 

Pienet lapset ja perheet

Yleisliikunnalliset taidot, leikki, keskittyminen, lapsen ja aikuisen yhteinen harrastus

Lue lisää pienten lasten harjoittelusta >> 

Kiinnostuin! Miten pääsee mukaan?

Alkeisryhmiin pääsee koska tahansa mukaan. Tarkista ikäryhmäsi harjoitusajat ja pakkaa treenikassi. Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa sitoutumatta jatkamaan. Aloita taekwondo nyt!

Lue lisää aloittamisesta >>