Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Syyslomalla harjoitukset normaalin aikataulun mukaisesti

Koulujen syyslomaviikolla 14.10.-20.10. kaikki perusharjoitukset järjestetään normaalin aikataulun mukaan. Ryhmiä saatetaan yhdistää osallistujamäärän ollessa pienempi kuin tavallisesti.

Perheryhmissä ei järjestetä harjoituksia lomaviikon ensimmäisenä sunnuntaina 13.10., mutta jälkimmäisenä 20.10. harjoitukset ovat normaalin aikataulun mukaisesti.

Mukavaa syyslomaa kaikille koululaisille!

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje

Kansainvälisten kisojen superviikonloppu

Sara, Chahrazed ja Chaimaa kamppailivat EM-mitaleista Espanjassa

Kuluneella viikolla ja viikonloppuna kamppailtiin ottelun EM-mitaleista Espanjassa Kadettien sekä junioreiden ikäluokissa. Taekwondourheilijoilta mukana oli Sara kadeteissa ja Chahrazed ja Chaimaa junioreissa. Sara joutui taipumaan avausottelussa kovaa kroatialaista vastaan, joka eteni lopulta turnauksen mitaliotteluihin. Hyvä taistelu kuitenkin Saralta.

Chaimaan tie katkesi niin ikään avauskierrokselle harmillisen niukalla tappiolla 4-6 turkkilaista vastustajaa vastaan. Pientä hienosäätöä, niin nämä saadaan käännettyä voitoiksi. Chahrazed otteli tutun aktiivisesti ja jaksoi tehdä töitä pistepaikkojen eteen. Espanjalaisen vastustajan puolusutus piti kuitenkin ja voitto tällä erää kisaisännille.

EM-kisoista jäi varmasti nälkä nuorille lupauksille ja otteet antavat kyllä odottaa paljon tulevaisuudelta. Kisakokemukset isoilta kentiltä yhdistettynä kovaan duuniin ovat tulevaisuuden menestyksen resepti ja tältä porukalta löytyy molempia.

Alinalle pronssia Riikan G1-kilpailusta

Hieman Espanjaa pohjoisemmilla leveysasteilla Riikassa kisattiin G1-mitaleista samaisena viikonloppuna. Kisassa on tavallisesti ollut iso suomalaisedustus, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Taekwondourheilijoiden iskuryhmään kuuluivat Jenna, Alina, Plum, Iines, Jenny ja Venne.

Alina antoi melkoisen myrskyvaroituksen voittamalla avauksessa moninkertaisen G1-mitalistin ja häviämällä semifinaalissa äärimmäisen tiukasti jatkoerässä tankalaiselle. Upeasta kisapäivästä kotiinviemisinä pronssia. Muille tällä kertaa avaustappiot.

Kisakausi jatkuu Porvoossa 12.10. ja Vantaalla 26.10.

Salilla nähdään!

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Taekwondourheilijoille uusia DAN-arvoja

Yhdeksän uutta mustaa vyötä ja yksi uusi poom-vyö

Lauantaina 28.9. kymmenhenkinen DAN-kokelasjoukko pääsi näyttämään karttuneen osaamisensa, kun Teemu ja Petteri ottivat vastaan kokeen Konalan salilla. Tällä kertaa mukana oli ainoastaan 1-DAN suorittajia ylempien arvojen suorittaessa kokeensa vasta loppuvuodesta.

Itse koe oli tuttuun tapaan fyysisesti rankka eikä päästänyt ketään myöskään tekniikoiden osalta helpolla. Kokonaisuutena ryhmän suoritus oli hyvä ja tsemppi sellainen kuin DAN-kokeessa kuulukin, vaikka muutamat loukkaantumiset ja krampit toivat lisähaastetta kokelaille kokeen loppupuolella.

Isot onnittelut uusille DAN- ja POOM-arvoille!

1. DAN
Katarina Vidjeskog
Kai Oulejärvi
Minna Liiri
Riku Kytömäki
Marita Jaakkola
Oskari Väyliö
Eero Halenius
Laura Orjasniemi
Amir Timame

1. POOM
Aino Kortelainen

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Taekwondourheilijoiden seura-asusteet jälleen tilattavissa

Verhoudu sinäkin seurasi väreihin!

Ensimmäinen erä Taekwondourheilijoiden uusia seura-asusteita tilattiin Konalaan keväällä ja nyt on seuraava mahdollisuus tilata omansa. Asusteista ei oteta sovituskappaleita, mutta voit varmistaa oikean kokosi testaamalla seurakaverin vaatetta, kysymällä valmentajaltasi sekä noudattamalla tilaussivujen kokotaulukkoja.

Seura-asusteet on tarkoitettu kaikille harrastajille ryhmään tai ikään katsomatta!

Näin tilaat itsellesi seura-asusteita

  1. Surffaile Pro Dobok Finlandin sivuille Taekwondourheilijoiden seurakauppaan >>
  2. Syötä salasanakenttään ristipelto
  3. Valitse ostoskoriisi haluamasi seura-asusteet. Ole huolellinen kokojen kanssa!
  4. Syötä tietosi kassasivulle. Valitse toimitustavaksi “nouto myymälästä”.
  5. Ilmoitamme, kun tilauksesi on noudettavissa salilta. Laskun saat sähköpostiisi.

Seuraavan tilauksen määräpäivä on 11.10., joten tilaathan asusteesi ennen sitä!

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Kisoihin valmistava sparrileiri 5.10.

Otteluleiri aloittaville kisaajille ja lasten sarjoissa otteleville

Kisakausi on tiivistymässä Porvoon ja Vantaan lokakuisten kisojen myötä. Molempiin kilpailuihin lähtee varmasti paljon kisaajia, joilla ei ole kertynyt paljoa kisakokemusta. Sparrileiri on hyvä tapa valmistautua kisoihin. Leirillä käydään läpi ottelutatkiikan perusteita ja sovelletaan niitä harjoitusotteluiden muodossa. Lisäksi säännöt kerrataan läpi. Leiri sopii myös erinomaisesti niille harrastajille, jotka ovat kiinnostuneet ottelusta, mutta eivät halua osallistua kisoihin. Muiden seurojen edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

Päivämäärä:
Lauantai 5.10.

Harjoitukset:
Harjoitus 1 – 13:00-14:30 (Ottelutilanteita ja ottelutaktiikan perusteet)
Luento, säännöt tutuiksi – 14:30-15:00
Harjoitus 2 – 15:00-16:30 (Sparria) 

Hinta:
30€ (Voi maksaa käteisellä paikan päällä tai halutessaan myös laskulla)

Huom! Jos sinulla oli heinäkuun kahden viikon kesätauon ajan jatkuva harjoittelusopimus voimassa, saat osallistua yhdelle syyskauden leireistä veloituksetta. Jos käytät edun, mainitse asiasta ilmoittautumisen yhteydessä.

Ilmoittautuminen

    Voit myös ilmoittautua salilla olevaan ilmoittautumislistaan. Leirin järjestämiseen vaadittava vähimmäisosallistujamäärä on 10 harrastajaa. 

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Ottelun kotimaan kilpailukausi avattu Ikaalisissa

    Plumille kultaa, muut mitalisijoille

    Ottelujoukkue avasi kotimaan kilpailukauden Ikaalisissa 14.9. Sarjat olivat melko pieniä, mutta jokaiselle riitti vastustajia, eikä missään sarjassa ollut ilmaiseksi asiaa finaaliin. Mitalisaalis jäi tällä kertaa verrattain laihaksi Plumin napatessa joukkueen ainoan kultamitalin. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä rakentamaan taktiikoita kohti syksyn tihentyvää kilpailusumaa.  Seuraavan kerran kotimaan kilpamatoille päästään Porvoossa 12.10. ja pian sen jälkeen lähes naapurissa Vantaalla.

    Onnittelut mitalisteille ja tsemiä treeneihin!

    Kaikki tulokset

    Kultaa:
    Plum

    Hopeaa:
    Iines, Markus, Jenny x2

    Pronssia:
    Bardia, Luca, Janika, Max, Noel x2

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Syksyn kilpailukausi avattu upeasti molempien kilpalumuotojen osalta

    Syksyllä riittää kilpailuja molempien kisamuotojen osalta

    Syksyn kilpailukalenteri on varsin tiheä ja kilpailuja riittää niin kotimaassa kuin merta edempänäkin. Elokuussa Sara kävi kilpailemassa kadettien MM-kilpailuissa ja syyskuun alussa oli Chahrazedin vuoro A21-EM kilpailuissa Ruotsissa. Samaan aikaan liikesarjajoukkue avasi kautensa menestyksekkäästi Hiisi Challenge -kilpailuissa Vihdissä.

    Konalan salilla ollaan treenattu ahkerasti valmistautuen tuleviin koitoksiin. Lauantaina 7.9. sparrivirettä testailtiin osana uusien tuomarien koulutusta. Iso kiitos Hipkon ja Herttoniemen otteluryhmälle, joka tuli vieraaksi sparreihin.

    Ottelijat pääsevät tositoimiin launataina 15.9. Ikaalisten kisoissa. Tämän jälkeen kilpailuja piisaakin aina joulukuulle saakka.

    Liikesarjajoukkue vauhdissa Vihdissä

    Liikesarjakisaajat avasivat kilpakautensa lauantaina 7.9. Vihdissä Hiisi Challenge -kilpailuissa. Kilpailu jäi osallistujamäärältään pieneksi, mutta kova taso kertoi siitä, että iso osa maan kärjestä oli kuitenkin paikalla. Freestylesarjojen suosion kasvu oli myös ilahduttavaa seurattavaa.

    Yksilösarjansa voittivat tällä kertaa Eero ja Alex. Suoritukset olivat vahvoja ja itseluottamus näkyi tekemisessä. Eeron Freestyle oli myös upeaa katseltavaa ja kehitystä on tapahtunut valtaisasti parissa kuukaudessa. Parisarjassa Eero nappasi hopeaa yhdessä Mudo Lohjan Elvi Ollilan kanssa. Alex taas otti samaisesta sarjasta pronssia Vickanin kanssa.

    Kadettitytöissä Bella, Sofia ja Vickan edustivat suurinta osaa sarjan osanotosta, mutta tällä kertaa oli tyytyminen 2., 3., ja 4-sijoihin Kuopion Airada Heikkisen viedessä kirkkaimman mitalin. Taso on sarjassa on huimalla tasolla, joten tulevaisuuden näkymät ovat valoisat. Ryhmäsarjassa tytöt tulivat äärimmäisen niukasti hopealle.

    Marita kilpaili kahdessa sarjassa, punamustat naiset ja seniori-naiset. Kotiintuomisina hopeaa ja nelossija. Marita pystyi myös heti suoritusten jälkeen itse nimeään tärkeimmät kehityskohteet, joten seuraavissa kisoissa on lupa odottaa yhä korkeampia pisteitä.

    Liikesarjajoukkueen seuraavat kisat ovat Porvoossa 13.10.

    Chahrazedilla niukka avaustappio A21 -EM kisoissa Ruotsissa

    Chahrazed Boughrara edusti Suomea ja seuraa upeasti U21-EM:ssä. Vaikka venäläinen Valeriia Mokeeva voitti 13-9, Chahra taisteli hienosti Juniorieden MM kolmosta sekä A21 EM kakkosta vastaan, eikä voittokaan ollut kaukana! Myrskyvaroitus on siis annettu tulevia koitoksia ajatellen.

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Uusi asiakasjärjestelmä ja huomioitavat muutokset

    Taekwondourheilijat siirtyi uuteen asiakasjärjestelmään elokuun alussa

    Taekwondourheilijoiden asiakashallinta ja laskutus on toteutettu seuran perustamisesta lähtien Teemun ansiokkaasti koodaamalla kotikutoisella järjestelmällä, joka on palvellut uskollisesti niin treenikirjausten kuin laskutuksenkin osalta. Toiminnan kasvaessa ja harrastajamäärien lisääntyessä on kuitenkin tullut aika siirtyä ulkoiseen monipuolisemmat palvelut tarjoavaan järjestelmään. Elokuun alussa siirryimme käyttämään Fitnessbooker -nimistä palvelua, joka tarjoaa paljon etuja niin seuratyöntekijöiden kuin asiakkaidenkin osalta. Uudet harrastajat kirjataan heti Fitnessbookeriin ja vanhat sitä mukaan kuin heidän voimassaoleva maksukautensa päättyy.

    Uuteen järjestelmään siirryttäessä vastaan tulee joitain muutoksia ja huomoitavia seikkoja, joista keskeisimmät esitellään tässä uutisessa:

    Laskutus

    • Laskut lähetetään edelleen sähköpostitse. Mikäli et ole saanut laskua viikon kuluessa harjoittelun aloittamisesta tai viikkoa ennen uuden harjoittelukauden alkamista, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
    • Muistutuslaskut lähetetään automaattisesti kirjeitse kotiosoitteeseen. Muistutuslaskuissa peritään korkolain mukainen viivästyskorko ja huomautuskulut.
    • Järjestelmä lähettää automaattisesti laskun seuraavasta 3kk maksukaudesta kuukauden ennen voimassaolevan maksukauden päättymistä. Laskun eräpäivä on samalla voimassaolevan maksukauden viimeinen päivä. Asiakas voi tuttuun tapaan purkaa harjoittelusopimuksen ilmoituksella ennnen seuraavan maksukauden alkamista.
    • Vanhojen asiakkaiden on syytä huomata muuttunut tilinumero uuden laskutuspalvelun myötä.

    Asiakastiedot ja omat sopimukset

    • Taekwondourheilijat kerää ainoastaan tietoja, jotka ovat välttämättömiä harjoittelusopimuksen kannalta. Asiakkaalla on koska tahansa oikeus saada tietoonsa, mitä tietoja hänestä on kerätty, sekä tulla unohdetuksi. Tietoja ei koskaan luovuteta kolmansille osapuolille.
    • Laskussa ei jatkossa näy, mitä aikaa maksukausi koskee, mutta harrastaja voi tarkistaa viimeisen voimassaolopäivän kirjautuessa harjoituksiin salin kirjauspäätteellä. Pyrimme syksyn aikana myös julkaisemaan asiakassivut verkkosivuillemme. Omilta sivuilta pystyy tarkkailemaan sopimuksiaan ja harjoituskäyntejään.

    Harjoituksiin kirjautuminen

    • Harjoituksiin kirjaudutaan uudella kulkutunnisteella erillisellä päätteellä. Kosketusnäyttö näyttää kaikki harjoitukset, joihin sinulla on oikeus osallistua sopimuksesi perusteella.
    • Uusissa sopimuksissa veloitetaan 5€ kulkutunnisteesta. Tunnistetta ei tarvitse palauttaa harjoittelun päätyttyä. Hukkumistilanteissa uudesta tunnuksesta veloitetaan 5€.
    • Kirjaa harjoituksesi ennen harjoitusta tai viimeistään 3h harjoituksen jälkeen. Edellisten päivien harjoitteita ei voi itse kirjata. Mikäli olet unohtanut kirjauksen, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
    • Kulkutunnisteesi voit noutaa asiakaspalvelutiskiltä kirjauskoneen vierestä.
    • Harjoitusten kirjaus on edelleen ainoa tapa kerätä harjoitusmerkintöjä vyökokeeseen.
    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje

    Akrobatialeiri 29.9.

    Akrobatiataitoja kaikentasoisille harrastajille

    Seuraamme huipputasolla edustanut ottelija ja akrobatiaharjoittelun erikoisosaaja Havu Palviainen ohjaa akrobatiateemaisen leirin syyskuun lopussa. Leirillä harjoitellaan akrobatia- ja kehonhallintataitoja avoimella tasolla, eli vasta-alkajat aloittavat helpommista liikkeistä siinä missä kokeneemmat saavat lisähaasteita. Harjoitukset sopivat sekä perusryhmissä että kilparyhmissä harjoitteleville harrastajille. Muita seuroja edustavat harrastajat ovat tietysti tuttuun tapaan lämpimästi tervetulleita mukaan.

    Päivämäärä:
    Sunnuntai 29.9.

    Harjoitukset:
    Harjoitus 1 – 14:00-15:30
    Harjoitus 2 – 16:00-17:30

    Hinta:
    30€ (Voi maksaa käteisellä paikan päällä tai halutessaan myös laskulla)

    Huom! Jos sinulla oli heinäkuun kahden viikon kesätauon ajan jatkuva harjoittelusopimus voimassa, saat osallistua yhdelle syyskauden leireistä veloituksetta. Jos käytät edun, mainitse asiasta ilmoittautumisen yhteydessä.

    Ilmoittautuminen

      Voit myös ilmoittautua salilla olevaan ilmoittautumislistaan.

       

      Kategoriat
      Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

      Monipuolinen harjoittelu kannattaa

      Taekwondourheilijat tarjoaa kattavan paketin lisätreenejä harrastajille

      Taekwondourheilijoiden perusryhmissä harjoitellaan kattavasti kaikkia lajin osa-alueita sekä kehitetään fyysisiä ominaisuuksia monipuolisesti. Perussopimuksen hintaan sisältyy näiden lisäksi kattava paketti erilaisia lisäharjoituksia, joilla osaamistaan voi syventää tietyllä osa-alueella tai nostaa kuntoaan uudelle tasolle.

      Suosittelemme kaikille harrastajillemme vähintään yhtä lisäharjoitusta viikossa perusharjoitusten lisäksi. Innokkaimmat tietysti poimivat treenejä lähes joka päivälle.

      Harrastajaottelu

      Harrastajottelussa tutustutaan ottelutaekwondon perusteisiin ja tietysti myös otetaan sparrimatseja rauhallisella temmolla. Harrastajaottelussa lähdetään turvallisuus etusijalla ja suojat pidetään aina mukana harjoittelussa. Ryhmä sopii kenelle tahansa yli 12-vuotiaalle ottelusta kiinnostuneille. Tätä nuoremmille harrastajille suosittelemme maanantain lasten kilparyhmää, jossa saa käydä ilman urheilijasopimusta. Harrastajaottelu on myös hyvä aloituspiste niille, jotka tavoittelevat kilparyhmissä harjoittelua.

      Harrastajaliikesarja

      Maanantain harrastajaliikesarjassa harjoitellaan liikesarjojen perusteita sekä tietysti opiskellaan uusia liikesarjoja. Harjoituksessa pureudutaan myös perustreenejä syvällisemmin askeleiden, käsitekniikoiden, potkujen ja voimantuoton saloihin. Erittäin hyvä treeni kaikille harrastajille esimerkiksi osana vyökoepreppausta. Harjoitukseen voivat tulla mukaan kaikki ensimmäisen liikesarjan oppineet harrastajat. 

      Yleisliikunnalliset taidot, -pelit ja -leikit

      Tämä monimutkaisella nimellä varustettu harjoitus käynnistyi syksyllä 2019 ja on tarkoitettu aivan kaikille 7-15-vuotiaille harrastajille. Treenissä harjoitellaan nimensäkin mukaisesti liikunnallisia taitoja kattavasti huomioiden lasten ja nuorten herkkyyskausien vaatimukset. Erityisesti painotamme akrobatia-, liikkuvuus-, kehonhallinta-, koordinaatio- ja nopeusharjoittelua. Ryhmä on aikaisemmin pidetyn akrobatiaryhmän seuraaja, joten kakki akrobatiasta kiinnostuneet harrastajat mukaan. Tunneilla myös pelataan erilaisia liikunnallisia pelejä ja leikitään leikkejä, jotka kehittävät edellämainittuja ominaisuuksia.

      Aikuisten oheisharjoittelu

      Aikuisten oheisharjoittelu koostuu kolmesta erillisestä harjoituksesta, kuntopiiri, core sekä kehonhuolto.

      Kuntopiiri on kovatehoinen lihaskunto- ja kestävyysharjoitus. Liikkeet tehdään joko kehon omalla painolla tai pienillä lisäpainoilla. Pääpaino harjoituksissa on perusvoiman ja voimakestävyyden harjoittamisessa vaihtuvien teemojen avulla. Kuntopiirit sopivat niin aloitteleville kuntoilijoillekin kuin pesunkestäville voimamiehille ja -naisille. Toistomäärät ja intensiteetti on räätälöitävissä jokaiselle sopivaksi.

      Core-harjoituksissa keskitytään vahvistamaan kesivartalon lihaksia. Tavoitteena on rakentaa muuta harjoittelua tukeva vahva keskivartalo, joka tukee kehonhallintaa ja liikkuvuutta sekä ennaltaehkäisee selkä- ja nivelvaivoja.

      Kehonhuoltoharjoituksissa sovelletaan useita erilaisia venytysmetodeja tavoitteena kokonaisvaltaisesti liikkuvampi ja terveempi keho. Venytykset eivät rajoitu pelkästään staattisiin ja passiivisiin lihasvenytyksiin vaan myös nivelten liikeradat ja aktiivinen venyttely otetaan huomioon. Venyttelyharjoitus on suunniteltu erityisesti tukemaan taekwondoharjoittelua, mutta sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneet paremmin liikkuvasta ja venyvästä kehosta.

      Vapaaharjoitus

      Yli 15-vuotiaat harrastajat voivat harjoitella salilla myös itsenäisesti lauantaisin klo 13-14. Paikalla on ohjaaja, jolta voi tarvittaessa kysellä vinkkejä omaan treeniin.

      Kilparyhmät

      Kilparyhmissä on aavistuksen kalliimpi maksu kuin perusryhmissä, mutta tämä maksu oikeuttaa käymään kaikissa mahdollisissa harjoituksissa, joita salilta löytyy. Lisäksi urheilijoilla on oikeus käyttää salia omaan harjoitteluunsa. Kilparyhmissä harjoittelee urheilijoita eirilaisin tavoittein, mutta kaikille on yhteistä kova halu kehittyä ja nähdä vaivaa tulosten eteen. Ehkäpä sinustakin tulee urheilija Taekwondourheilijoiden kilparyhmiin. Kysy lisää vaikka heti tänään valmentajaltasi!

      Toivottavasti näemme sinua lisäharjoituksissa mahdollisimman pian!