Kategoriat
Etusivu

“Mestarit” Andorrassa

Lyhyt matkakertomus Sampon, Teemun ja Petterin matkasta Andorraan tapaamaan mestari Mun Dong Kunia (Kukkiwon 9. Dan).

Matkaan “mestarit” lähtivät torstaina ja matkalla Andorraan pysähdyttiin ensin Münchenissä ja sitten Barcelonassa, josta kulkupeliksi tuli espanjan oma tuote Seat Ateca. Perille päästiin noin yhdentoista aikaan illalla. Ajomatka meni mukavasti, teiden ollessa tuohon aikaan varsin tyhjiä. Toisaalta maisemat jäivät paljolti näkemättä, pimeässä kun matkattiin. Mestaria moikattiin vielä illasta ja sovittiin, että aloitellaan treenit perjantaina klo 11:00. Moijoituksen virkaa toimitti hotelli Yomo Mola Park. Hotelli oli oikein hyvä ja aamupalat parempia. “Mestarit” suosittelevat vilpittömästi.

Andorra on tasamaan tallaajille aika eeppinen mesta, sateisemmallakin kelilläAndorra on tasamaan tallaajille aika eeppinen mesta, sateisemmallakin kelillä.


Aamutreeni oli oikein hyvä idea. Saimme jumpattua omatoimisesti ensin matkustamisen jumit pois.  Lisäksi teimme mestarin kanssa liikesarjoja. Illalla jatkettiin seiskalta mestarin ja mestarin oppilaiden kanssa, joista tutuiksi tulivat Zu-zu, Marius ja Erika. Mestarin poika Carlos liittyi myös mukaan treeneihin. Illan treenien päätteeksi kiiteltiin itseämme, kun tuli tehtyä aamujumpat huolellisesti. Treeneissä nimittäin tehtiin – mestarin sanoin – “little pal-chagi”. Vapaasti suomennettuna “vähän peruspotkuja”, siis potku ja lyöntisarjoja uupumiseen asti. Lopuksi vielä yhteiset ruokailut mestarin, Carloksen ja Mariuksen kanssa ja illan päätteeksi sovittiin, että jatketaan taas klo 11:00 seuraavana päivänä.

Petteristä valuu hikeä matollePetteristä valui hikeä matolle.

Lauantain aamutreenissä olikin sitten mestarilla uusi vaihde silmässä. Mestari piti itse potkumaaleja ja huolehti, että tahti oli riittävä. Yhdeltä, kun lopetettiin, niin koko porukka oli yhdellä sanalla kuvattuna “valmis”. Petteri keksi ehdottaa lounaan päätteeksi, että aloitetaan tänään jo iltatreenit kuudelta, joka sopi kaikille. Petterin ajatus oli, että aloitetaan kuudelta, niin voidaan lopetella jo kahdeksalta. Ei mennyt ihan suunnitelman mukaan. Yhdeksän aikaan mestari tuumasi, että eiköhän lopeteta, että pitää jotain syödäkin.

Teemulla on happivajettaTeemulla oli kevyttä happivajetta havaittavissa.

Sunnuntaina jatkettiin taas yhdeltätoista ja toistojen kautta painettiin mieleen liikesarjoja. Lopputuloksena on, että nyt osataan kaikki muistien vöiden liikesarjat, tai ainakin Petteri ja Teemu osaavat. Sunnuntai-iltana, edeltäneestä päivästä oppineena, aloitettiin treenit vasta seiskalta. Ensin tehtiin lämmittelyt ja sitten käytiin läpi liikesarjat ja lopuksi taas mestarin sanoi “little pal-chagi”, eikä nytkään vältytty happivajeelta. Sunnuntai-iltana tunnelmaa pystyi taas kuvaamaan sanalla ”eritäin valmis”.


Mestari Mun laittoi pihviä pöytään, että pojat jaksaaMestari Mun laittoi pihviä pöytään, että pojat jaksaa reenata.

Erittäin mukava yllätys oli, että mestarin salilta löytyi oikein rehellinen suomalainen sauna ja Carlos osoittautui erittäin innokkaaksi saunojaksi. Mikä sen parempaa kuin väsyttää ensin itsensä treeneissä ja siihen päälle sauna sekä kylmä suihku.

"Mestarit" lauteilla“Mestarit” lauteilla

Maanantain meni kotiin päin matkustellessa ja Helsinkiin saavuttiin vähän ennen puolta yötä. Reissu oli erittäin antoisa ja seuraavat suunnitelmat laitettiin jo aluille matkan aikana. Niistä lisää lähiaikoina, niin pysykäähän kuulolla. Eipä muuta kuin pidetään itsemme reippaina ja notkeina.

Vähän tosiaan treenattiin, ettei ihan turismiksi mennyt
Vähän tosiaan treenattiin, ettei ihan turismiksi mennyt. Alkulämmittelyt ja venyttelyt vielä päälle.

Erittäin hyvää kesää kaikille, jotka jaksoivat lukea tänne asti!

Petteri, Teemu ja Sampo


Faktalaatikko:

  • Mestari Don Kun Mun 9. dan
  • Gimnasio Escaldes 1050m merenpinnasta
  • Taekwondoharjoitusta reissulla n. 13h
  • Matkustusta yhteensä n. 20h
  • Andorrassa asukkaita 80 275 (200. suurin maa maailmassa

#tu11 #taekwondo #taekwondourheilijat #taekwondourheilijat2011 #aloitataekwondo


Uutiset



Soita meille: 0451827290
Käy itse tai lähetä perinteistä postia: Ristipellontie 14, FI-00390 Helsinki
OLEMME Avoinna arkisin 17.00-20.30 TAI SOPIMUKSEN MUKAAN

Lisenssi tarvitaan kilpailuissa sekä kaikissa liiton tapahtumissa. Lisäksi voit hankkia samalla edullisen harjoitteluvakuutuksen.


Sivu käyttää evästeitä käyttökokemuksen optimoimiseksi. Sivu ei tallenna käyttäjän tietoja. GDPR:n mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste.