Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Taekwondourheilijoiden tiedote covid-19:ään liittyen (13.3.2020)

Koronavirus jyllää maailmalla ja Suomessa ollaan epidemian kynnyksellä. Päivittäin tilanne elää ja muutamassa päivässä tapahtuu jo paljon. Taekwondourheilijat 2011 ry tunnistaa oman roolinsa epidemian ehkäisemisessä ja mahdollisessa rajoittamisessa ja tuntee vastuunsa asiassa. Seuran hallitus on kokoontunut pitkin viikkoa ja tämän päivän kokouksessa teimme päätöksen rauhoittaa tilanne viikonlopuksi ja käyttää viikonlopun aika tilanteen kehityksen seuraamiseen ja parhaiden mahdollisten päätösten tekemiseksi harrastajakuntamme etua ajatellen.

Perjantai-illan (13.3.2020) harjoitukset pidetään normaalisti, mutta viikonlopuksi kaikki toiminta salilla keskeytetään. Keskeytyksen piiriin kuuluu kalenterin mukaiset harjoitukset lauantaina (14.3.) ja sunnuntaina (15.3.) perheryhmät mukaan lukien, sekä lauantain murskausleiri. Perheryhmien osalta korvaavat harjoitukset tullaan järjestämään myöhempänä ajankohtana. Samoin murskausleirille etsitään uutta ajankohtaa heti tilanteen salliessa.

Taekwondourheilijat tekee ensi viikon toiminnasta ja toimenpiteistä päätökset sunnuntai-iltana. Maanantaiaamuna 16.3.2020 tulee uusi jäsentiedote tuolloin alkaneen viikon toiminnasta. Pahoittelemme, ettemme voi taata normaalia toimintaa tulevilla viikoilla, mutta pyrimme takaamaan harrastajille mahdollisimman turvalliset harjoitusolosuhteet tässä vaikeassa tilanteessa. Seuratoiminnan jatkuvuuden kannalta koko TU11-yhteisön tuki on nyt erityisen tärkeää!

Perjantaina mahdollisesti salilla käydessänne muistakaa olla erityisen huolellisia käsien pesun kanssa. Jokainen pesee kätensä saippualla ennen harjoituksia. Perjantain harjoituksista on myös poistettu pariharjoitteet ja kaikki lähikontakti muiden harjoittelijoiden kanssa. Vaikeista olosuhteista huolimatta, mukavaa viikonloppua!

– Taekwondourheilijat 2011 ry:n hallitus

Muistathan:

  • Pese käsiäsi säännöllisesti ja huolellisesti saippualla.
  • Vältä turhaa lähikontaktia esimerkiksi harjoituksissa tai salilla ollessasi. Mahdolliset harjoitukset epidemian aikana suunnitellaan niin, ettei kontaktia pariin oteta.
  • Jos tunnet olosi vähääkään kipeäksi, jätä harjoittelu väliin ja pysy kotona.
  • Seuraa aktiivisesti seuran ja viranomaisten uutisointia ja aiheeseen liittyviä ohjeistuksia.

Lisätietoja:

info@taekwondourheilijat.fi
0451827290

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Taekwondourheilijoiden kesäleirit 2020

Supersuosittu taekwondo-kesäleiri järjestetään heti koulujen päätyttyä ja toinen loman lopussa

Taekwondourheilijoiden kesäleirillä ei tekeminen ja liikunnallinen aktiviteetti lopu kesken. Leirillä taekwondoa harjoitellaan rennoissa merkeissä eikä ole väliä, löytyykö sinulta aikaisempaa kokemusta lajista. Kaikille löytyy sopivia ja innostavia haasteita ja kokemuksia.

Taekwondoharjoittelun lisäksi kesäleireillä ulkoillaan päivittäin, leikitään liikunnallisia leikkejä salilla, syödään lounasta hallin lounasravintolassa, rentoudutaan katselemalla elokuvaa ja pidetään kaikin puolin hauskaa.

Kesällä 2020 järjestämme kaksi leiriä, joista ensimmäinen heti koulujen loputtua ja toinen loppukesällä juuri ennen koulujen alkua.

Leiri 1.
1.-5.6. (5 päivää)
Leiri 2.
10.-12-8. (3 päivää)

Aikataulu: 

  • 9:00-17:00
  • varsinainen ohjelma välillä 10:00-15:30, mutta vastuullinen aikuinen paikalla koko ilmoitetun ajan
  • Joka päivä kaksi taekwondoharjoitusta, ulkoilua ja muuta ohjelmaa

Hinta:

  • 1. leiri 175€
  • 2. leiri 120€
  • Molemmat leirit yhteishintaan 250€
  • Perhealennus -15%, jos samasta perheestä osallistuu kaksi tai useampia lapsia
  • Leiri laskutetaan jälkikäteen sähköpostitse
  • Hintaan sisältyy buffet-lounas hallin lounasravintolassa sekä välipala iltapäivällä

Paikka:

Kenelle sopii:

  • 7-14-vuotiaat lapset ja nuoret. Osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta taekwondosta.

Muuta:

  • Leirien vähimmäisosallistujamäärä on 10 osallistujaa ja mukaan mahtuu 25 nopeiten ilmoittautunutta
  • Vastuuohjaajan lisäksi leirillä on 1-2 apuvalmentajaa ilmoittautuneiden määrän mukaan

Ilmoittautuminen

    Lähettämällä lomakkeen hyväksyn, että tietoni tallennetaan asiakaspalvelun järjestelmään ja/tai asiakasrekisteriin ja niitä käytetään viestinnässä ja asiakkuuteni hoitamisessa kanssani. Lisätietoja osoitteessa https://tu11.fi/taekwondo/gdpr/

    Lähetämme ilmoittautuneille tarkemmat ohjeet ennen leirin alkua.

    Lisätiedot: info@taekwondourheilijat.fi

    Taekwondon aloittaminen >>

    Kategoriat
    Etusivu slider Yleinen

    Otteluleirillä riitti vipinää

    [vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_column_text]

    Otteluleirillä riitti vipinää!

    7.3.2020 mittelöitiin harrastajien kanssa omalla salilla leirin ja salikisojen merkeissä. Mukavaa oli ja pelejä piisasi. Kiitos ja kumarrus kaikille jumppajille, kisaajille ja tietysti huoltojoukoille![/vc_column_text][vc_gallery el_id=”gallery-190823″ medias=”11113,11114,11115,11116,11117,11118″ gutter_size=”3″ screen_lg=”1000″ screen_md=”600″ screen_sm=”480″ single_overlay_opacity=”50″ single_padding=”2″][/vc_column][/vc_row]

    Kategoriat
    Etusivu slider Yleinen

    Liikesarjajoukkue menestyi Lohjalla

    [vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_column_text]

    Liikesarjajoukkue menestyi hienosti Lohjalla

    Liikesarjojen liigan osakilpailu käytiin 8.5.2020 Lohjalla. Taekwondourheilijoiden joukkue oli jälleen kerran hyvässä iskussa.

    Luca Leskinen 1.
    Alex Jürgens 1.
    Alex Jürgens & Aino Kortelainen 1.
    Aino Kortelainen 2.
    Sofia Sarala 3.
    Eero Halenius 3.
    Marita Jaakkola 3.
    Elina Tikkanen 4.
    Aino Kortelainen & Sofia Sarala & Airada Heikkinen (Kuopio) 2.
    Ville Lehtinen & Jeppe Aukio (Vihti) & Kim Rejman (Htkd) 1.

    Kaikki tulokset: https://www.suomentaekwondoliitto.fi/@Bin/4269740/Lohja%20Open%202020%20kaikki%20tulokset.pdf

    [/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_single_image media=”11108″ caption=”yes” media_width_percent=”100″][/vc_column][/vc_row]

    Kategoriat
    Etusivu slider Yleinen

    Sofia Openista kultaa Chahrazedille, Plum avasi G-mitalitilinsä

    [vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_column_text]

    Sofia Openista kultaa Chahrazedille, Plum avasi G-mitalitilinsä

    Chahrazed Boughrara otti kultaa juniorityttöjen -68 kilon sarjasta Bulgariassa järjestetyssä Sofia Open 2020 G1-turnauksessa. Matkalla kaatuivat LEMAIRE Alya (FRA), MILISAVLJEVIC Matilda (SRB) ja RELJIKJ Miljana (MKD). Hieno turnaus ja upea lopputulos.

    Poikien -68 kilon sarjassa Plum Kopisto avasi G-mitalitilinsä ottamalla pronssia. Ensimmäisen kierroksen arvan jälkeen kaatui Mladenovic Dragan (SRB). Välierässä kuitenkin Bulgarian oma poika, kadettien MM 1. ja nuorten EM 2. Aleksandar DZHORDZHEV oli kuitenkin parempi.

    Teemu Heino valmensi.

    Taekwondourheilijat 2011 onnittelee molempia![/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/2″][vc_single_image media=”11094″ caption=”yes” media_width_percent=”100″][/vc_column][vc_column width=”1/2″][vc_single_image media=”11095″ caption=”yes” media_width_percent=”100″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/2″][vc_single_image media=”11102″ caption=”yes” media_width_percent=”100″][/vc_column][vc_column width=”1/2″][vc_single_image media=”11103″ caption=”yes” media_width_percent=”100″][/vc_column][/vc_row]

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Maaliskuun vyökokeet

    Maaliskuun vyökokeet

    • 7-15 -vuotiaat perjantaina 20.3.
      • 17:00-18:00 Keltaisen vyön suorittajat
      • 18:00:19:00 Vihreiden nauhojen suorittajat
      • 19:00-20:30 Vihreän vyön, sinisten nauhojen ja sinisen vyön suorittajat
      • Punaisten nauhojen ja ylempien vöiden suorittajat osallistuvat kokeeseen torstaina 19.3. ylempiä vöitä suorittavien aikuisten kanssa.
      • Niillä, joilla ei ole koetta on harjoitukset normaalin aikataulun mukaisesti.
    • Aikuiset tiistaina 17.3. ja torstaina 19.3.
      • Tiistaina 19:00-20:00 Kaksi sinistä nauhaa ja siitä alemmat vyöarvot
      • Torstaina 18:00-20:30 ylempien vöiden vyökoe (sinisen vyön suorittajat ja ylemmät vyöt).
      • Niillä, joilla ei ole koetta on harjoitukset normaalin aikataulun mukaisesti.
    • Vyökokeeseen pääseminen edellyttää vyöarvosta riippuen riittävän määrän harjoituksia sekä harjoituskuukausia edellisestä vyökokeesta. Ohjaajat tarkistavat harjoituskerrat kirjautumisjärjestelmästä. Kaikille vyökokeeseen osallistuville lähetetään kutsu sähköpostilla. Listaus on nähtävissä myös salin ohjaajatiskillä noin viikko ennen koetta. Pidäthän myös huolen, että osaat vyökokeessa kysyttävät asiat tarkistamalla salin seinällä olevan vyökoeohjeen tai kysymällä valmentajaltasi lisätietoja.
    • Huom! Vyökokeesta lähetetään lasku ennen koetta. Maksamalla laskun ilmoittaudut vyökokeeseen. Jos haluat maksaa kokeen käteisellä paikan päällä, ilmoita asiasta etukäteen. Vyökokeiden hinnat löytyvät hinnastosta.
    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Taekwondourheilijoiden kevätpäivä 4.4.

    Tervetuloa viettämään perinteistä kevätpäivää kanssamme!

    On taas aika kokoontua treenien, juttutuokioiden, palkitsemisten, hyvän ruoan ja tietysti hyvän seuran merkeissä Taekwondourheilijoiden perinteisillä kevätpäivillä lauantaina 4.4. Tule mukaan viihtymään ja ota kaverikin mukaan! Junioriharrastajien vanhemmat ovat myös lämpimästi tervetulleita mukaan.

    Kevätpäivä koskee aivan kaikkia seuran harrastajia, joten toivottavasti näemme teitä tänäkin vuonna sankoin joukoin.

    Ilmoittauduthan kevätpäiville kirjoittamalla nimesi salin lasipöydällä olevaan ilmoittautumislistaan, niin tiedämme varata riittävästi ruokaa ja juomaa.

    Kevätpäivien aikataulu:

     

    Harrastajat Vanhemmat ja valmentajat
    12:00-12:15                            Päivänavaus ja kaffe
    12:30-13:30 Harjoitus 1  Keskustelua ja tiedotuksia seurajohdolta
    13:30-15:00                            Lounas, palkitsemiset ja viime vuoden kohokohdat
    15:00-16:00 Harjoitus 2  Keskustelu: Lasten ja nuorten kilpaharjoittelu Taekwondourheilijoissa 
    16:00-17:00                            Vapaata oleskelua salilla ja mahdollisuus keskustella seurajohdon kanssa
    17:00-24:00 Yli 18 vuotiaat tervetulleita mukaan illanviettoon Illanviettoa hyvässä seurassa!

     

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Liikesarjajoukkueen hurja vire jatkui Helsingborgissa

    Taekwondo, Helsinki

    Värisuora mitaleita Ruotsista

    Taekwondourheilijoiden liikesarjajoukkuei ei paljoa kerennyt lepäillä laakereilla Saksan kisan jälkeen, kun reissu jatkui suoraan Ruotsin Helsingborgiin President’s Cup G1-kisaan.

    Aikuisten sarjoissa kilpailtiin elimination -systeemillä eli päästäkseen seuraavalle kierrokselle kilpailijan on aina oltava parempi kuin vastustajansa. Christian Kamphuis voitti kaksi kaksinkamppailua edeten näin finaaliin. Harmittavasti finaalikamppailu päättyi pienen marginaalin erolla tanskalaisen vastustajan eduksi. Christianille hopeaa kovasta kisasta.

    U-15 sarjassa Aino Kortelainen tykitti melkoiset suoritukset, joiden avulla napasti koko sarjan voitto. Huikean suorituksen päälle Aino otti vielä Alex Jürgensin kanssa hopeaa U15-pareista. Myös Alexin vahvat otteet jatkuivat yksilösarjassa ja tuloksena pronssia, kuten Saksassakin. Sofia Sarala ei valitettavasti edennyt finaalikierrokselle saakka U15 -sarjassa.

    Onnittelut mitalisteille ja tsemiä treeneihin!

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Taekwondourheilijoiden seuravaatteita jälleen tilattavissa

    Verhoudu sinäkin seurasi väreihin!

    Nyt on jälleen mahdollisuus tilata seuravaatteita! Vaatteista ei ole saatavilla sovituskappaleita, mutta voit varmistaa oikean kokosi testaamalla seurakaverin vaatetta, kysymällä valmentajaltasi sekä noudattamalla tilaussivujen kokotaulukkoja.

    Seura-asusteet on tarkoitettu kaikille harrastajille ryhmään tai ikään katsomatta!

    Näin tilaat itsellesi seura-asusteita

    1. Surffaile Pro Dobok Finlandin sivuille Taekwondourheilijoiden seurakauppaan >>
    2. Syötä salasanakenttään ristipelto
    3. Valitse ostoskoriisi haluamasi seura-asusteet. Ole huolellinen kokojen kanssa!
    4. Syötä tietosi kassasivulle. Valitse toimitustavaksi “nouto myymälästä”.
    5. Ilmoitamme, kun tilauksesi on noudettavissa salilta. Laskun saat sähköpostiisi.

    Seuraavan tilauksen määräpäivä on 8.3., joten tilaathan vaatteesi ennen sitä!

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Liikesarjajoukkue ylsi loistaviin tuloksiin Saksassa

    Taekwondo, Helsinki

    Taekwondourheilijoiden liikesarjajoukkue napsi mitaleita kovatasoisesta German Openista

    Liikesarjakisaajien alkukausi on ollut kisasykliltään erittäin tiivis ja 15.-16.2. mitaleita tavoiteltiin Hampurin German Openista.

    Aikuisissa Christian Kamphuis vei kultaa U30 miesten ryhmäsarjasta yhdessä Budokwain Olli Siltasen ja Frans Salmen kanssa. Kolmikko oli tuttuun tapaan loistavassa yhteisvireessä ja tuloskin oli sen mukainen. Yksilösarjassa Christian eteni finaalikierrokselle saakka ja sijoitus lopulta seitsemäs. U40 sarjassa Ville Lehtinen otti upeasti hopeaa pareista Budokwain Elina Strandmanin kanssa. Yksilösarjassa Villen oli tyytyminen 11. sijaan.

    Junioreissa Alex Jürgens  teki huippusuorituksen sijoittuen pronssille. Kovatasoisessa sarjassa jäi reilusti kovia päänahkoja taakse. Alexin päivän kruunasi pronssi parisarjasta yhdessä Aino Kortelaisen kanssa. Aino urakoi myös U15 ryhmäsarjassa, joista kotiinviemisiksi myös pronssia yhdessä Sofia Saralan ja Kuopion Taekwondon Airada Heikkisen kanssa. Aino ja Sofia eivät valitettavasti edenneet finaaliin saakka U15 yksilösarjassa.

    Liikesarjajoukkueen kisaurakointi jatkuu heti tällä viikolla Ruotsin Helsingborgissa ja kauden päätavoite ovat toukokuun MM-kisat Tanskassa.

    Onnittelut mitalisteille!