Kategorien
Allgemein

Loviisa Open 2025 kisaraportit

Übereinstimmen

Joukkueenjohtaja Pauli Raivion raportti

Kevään ottelun kisakausi käynnistettiin perinteisessä Loviisa Openissa, jossa mitaleita saalisti 127 urheilijaa. Tästä porukasta TU:lta oli peräti 15 urheilijaa, eikä mitalisateelta tämän tiimin kanssa vältytty!Aamupäivän harrastajasarjoissa sekä sijoitukset että otteluasenne osuivat upeasti kohdilleen. Ensikertalaiset Liisi Und Jaana lähtivät haastamaan ennakkoluulottomasti ja heiltä on lupa odottaa paljon tulevissa kisoissa, vaikka vielä tänään tappiot osuivatkin kohdalle. Max palasi kilpakentille pienen tauon jälkeen, mutta osoitti jälleen olevansa siellä kuin kotonaan ja nappasi näytöstyyliin kultaa. Narvin otteli erittäin tasaisen matsin, mutta tällä kertaa oli tyytyminen hienoisella erolla pronssiin. Isabella Und Rana järjestivät huikean keskinäisen finaalin selätettyään molemmat omat avausvastustajansa. Finaalista ei tilanteita ja draamaa puuttunut ja tytöt palkittiinkin päivän päätteeksi molemmat tsempparipalkinnoilla ansaitusti!

Iltapäivällä Chahra Und Barde nappasivat selkeillä lukemilla kultaa omista sarjoistaan, vieläpä varsin näyttävällä tyylillä. Samoin teki Sena, joka näytti mitä tsemppi ja sisu parhaimmillaan saavat aikaan. Huikea taisteluvoitto. Samaisesta sarjasta tuplasarjalainen Isabella otti pronssia. Milay eteni komealla voitolla finaaliin omassa sarjassaan, mutta tällä kertaa oli tyytyminen hopeaan vahvoista otteista huolimatta. Elias, Venla, Vivian Und Aleksandra taipuivat avausotteluissaan, mutta otteet lupasivat silti paljon ja jokainen haki pisteitä loppuun saakka haastavissakin matseissa.Iso kiitos kaikille urheilijoille, koutseille ja huoltojoukoille! Tästä on hyvä jatkaa kohti SM-kisoja.-Pauli Raivio, valmentaja

Ottelun tulokset:

Amateurserie:

Isabella: 1.
Rana: 2.
Max: 1.
Jaana: 2.
Liisi: 3.
Narvin:  3.

Ligaserie:

Elias: 2.
Vivian: 5.-8.
Chahra: 1.
Sena: 1.
Isabella: 3.
Venla: 4.
Aleksandra: 5.-8.
Bardia: 1.
Milay: 2.

Business-Serie

Joukkueen valmentaja Ville Lehtinen raportoi.

Suomen kisakausi avattiin 8.3. Loviisassa. TU kahmi jälleen roppakaupalla mitaleita kisoista, jokaisen kilpailijan tuodessa kotiin vähintään yhden palkintosijan. Nostoina päivän kilpailuista:

  •  Annan kultamitali kisojen suurimmasta, 19 kilpailijan vihreävöisten naisten sarjasta
  •  Viivin loistava ensiesitys sekä vihreävöisten naisten, että diesel-naisten sarjassa huolimatta siitä että kisasuoritukset eri sarjoissa tulivat välittömästi peräkkäin. Diesel-naisten sarjasta tuloksena hienosti hopeaa
  •  Alex ja Kerttu Salminen (Wondo Espoo) kilpailivat yhdessä ensimmäistä kertaa ja siihen nähden suoritukset olivat aivan loistavat, tuoden hopeaa pienellä erolla kultamitalisteihin

Kisoissa palkittiin myös viime vuoden parhaita, joista jopa kolme palkintoa tuli TU:lle:

  •  Vuoden 2024 poomsekilpailija: Marita Jaakkola ja Kirsimarja Raitasalo (Myös Mansen Taekwondon Niina Virtala)
  •  Vuoden 2024 poomsevalmentaja: Ville Lehtinen

Lisäksi TU:lta oli tuttuun tyyliin tuomariedustusta, kun Laura, Marita ja Kirsimarja olivat kilpailemisen lisäksi myös pöydän toisella puolella ja lisäksi Aino tuomaroi koko päivän.

Seuraavat kilpailut Suomessa ovatkin jo kahden viikon päästä kun SM-kisat ja Pori Open käydään Porissa 22.3.

Alle Ergebnisse:
Gold:
  • Marita: O50 Female
  • Laura & Jeppe Aukio (Vihti): Pair O30
  • Ville, Jeppe Aukio (Vihti) & Tatu Iivanainen (Mudokwan Vantaa): Team O30
  • Anna: Vihreävöiset naiset
Silber:
  • Laura: U40 Female
  • Kirsimarja: O50 Female
  • Alex & Kerttu Salminen (Wondo Espoo): Pair U30
  • Laura, Laura Wild (Mudokwan Vantaa) & Miia Astala (Porin Taekwondo): Team O30
  • Viivi: Diesel Female
Bronze:
  • Alex: U30 Male
Muut tulokset:
  • Kirsimarja & Antti Vehman (HNMKY) 4. Pair O30
  • Viivi 14. Vihreävöiset naiset
Kategorien
Allgemein

Menestystä liikesarjojen Bulgaria Openista

3.3.2025 Sofiassa järjestetty Bulgaria Open 2025 oli seurallemme varsin menestyksekäs.Aino Kortelainen ja Sofia Sarala voittivat molemmat kaksi ensimmäistä battleaan, kolmannella tuli tappio. Aino, Sofia ja Linda Räkköläinen saivat pronssia U30-ryhmissä. Kirsimarja Raitasalo sai hopeaa U60-naisissa ja U60-pareissa Antti Vehmanin kanssa.

Kategorien
Allgemein

Salikisat 15.3.2025

Tervetuloa salikisoihin lauantaina 15.3. klo 11.00-n. 15.00!

Salikisa ist für alle gedacht, die Matches wollen. Die Punkte werden „old school“ manuell berechnet, elektrische Socken sind also nicht nötig. Die Veranstaltung ist auch perfekt für diejenigen, die noch keine Erfahrung im Match Racing haben.

Liikesarjajoja tuomaroivat omat urheilijamme ja valmentajamme. Tule saamaan vinkkejä omaan tai vaikka ryhmäsi tekemiseen!

Salikisa maksaa 10€ per päivä. Maksutapoina käteinen, mobilepay tai lasku.

Zeitplan:

11:00 Saaltüren öffnen
11:15 gemeinsames Aufwärmen
11:30 Uhr: Der Wettkampf im Fitnessstudio beginnt
15:00 Uhr: Der Wettkampf im Fitnessstudio endet

 

Hier registrieren:

    Name des Teilnehmers

    Alter des Teilnehmers

    Unternehmen

    Gewicht des Teilnehmers (nur Match)

    Vorerfahrung im Rennsport

    Email

    Mit dem Absenden des Formulars erkläre ich mich damit einverstanden, dass meine Daten im Kundenservicesystem bzw. Kundenregister gespeichert und zur Kommunikation und Verwaltung meiner Kundenbeziehung mit mir genutzt werden. Weitere Informationen unter https://tu11.fi/taekwondo/gdpr/

    Seuraavat salikisat järjestetään 12.4., 10.5. ja 7.6.

    Kategorien
    Allgemein

    Vyökokeet perjantaina 14.3.2025

    Kevätkauden ensimmäiset vyökokeet järjestetään maaliskuussa. Kevään toinen koe järjestetään toukokuussa. Perjantaina 14.3. on harjoitukset peruttu vyökokeiden takia.

    Teilnehmer bekommen Ich lade Sie per E-Mail zur Prüfung ein.

    Sie können die Liste auch finden  https://tu11.fi/taekwondo/vyokokeiden-osallistujat-ja-aikataulut/

    Wie kommt man zur Gürtelprüfung?

    Zu den Gürtelprüfungen gelangt man, wenn man bei der vorangegangenen Gürtelprüfung genügend Übungsnoten sammelt. Wir berechnen die Trainingsbesuche auf Basis der aufgezeichneten Trainingseinheiten Bitte denken Sie daran, Ihre Übung mit einem Track-Tag aufzuzeichnen jedes Mal, wenn du ins Fitnessstudio gehst. 

    Voraussetzung für die Teilnahme an der Prüfung ist außerdem, dass Sie die Prüfungsanforderungen, die Bewegungsabläufe und die Verhaltensregeln im Fitnessstudio ausreichend kennen.

    Eine vorherige Anmeldung zur Prüfung ist nicht erforderlich. Sollten Sie jedoch nach Erhalt der Einladung per E-Mail nicht an der Prüfung teilnehmen, teilen Sie uns dies bitte mit. Teilen Sie uns auch mit, wenn Sie keine Einladung erhalten haben, aber der Meinung sind, dass Sie einen Gürteltest machen sollten

    Was wird bei der Gürtelprüfung verlangt?

    Bei der Gürtelprüfung müssen Sie die technischen Anforderungen der Prüfung und die Bewegungsabläufe kennen. Auch die Anforderungen der vorangegangenen Prüfungen müssen noch gemeistert werden.

    Übungsanleitung für Gürtelprüfungen

    Wie sollte man sich auf die Prüfungen vorbereiten?

    Die beste Vorbereitung auf die Prüfung ist aktiv am Training teilzunehmen und vielseitig. So sollten beispielsweise Begeisterte, die Wert auf Wettkampftraining legen, von Zeit zu Zeit auch an einem Basistraining teilnehmen und entsprechend sollten diejenigen, die in Basis-Hobbygruppen trainieren, ihre Fähigkeiten in Form von Wettkampftraining und Bewegungssätzen vertiefen.

    Bewegungssätze sollten besonders gut geübt werden, weil sie fast alle in der Prüfung geforderten Techniken umfassen und die Fähigkeit des Enthusiasten verkörpern, die Techniken zu rhythmisieren und ihnen Kraft zu verleihen. Nachdem Sie einen neuen Bewegungsablauf gelernt haben, wiederholen Sie ihn so oft wie möglich.

    Auch in den Wochen vor der Prüfung werden Bewegungssätze häufiger als sonst im Training wiederholt. 

    Was kostet die Prüfung und wie wird sie abgerechnet?

    Unsere Gürteltest-Preisliste finden Sie hier:

    https://tu11.fi/taekwondo/hinnasto/vyokoehinnasto/

    Kategorien
    Allgemein

    Suvi Mikkosen otteluleiri 1.2.

    Urheilijana mm. olympialaisissa 5. sijan ja EM-kilpailuissa pronssia saavuttanut Suvi Mikkonen tulee Suomeen pitämään otteluleirin!

    Suvi Mikkonen edusti Suomea Lontoon (2012) ja Rion (2016) olympialaisissa. Myös Tokion olympiapaikka oli lähellä. Urheilijauransa jälkeen Mikkonen on jatkanut taekwondoa valmentajan roolissa – ja erittäin menestyksekkäästi. Kirkkaimman mitalin hänen valmennettavistaan toi Viviana Márton, joka otteli itselleen kultamitalin Pariisin (2024) olympialaisista.

    Mikkosen seurana leiriä Helsinkiin pitämään tulevat Viviana Márton ja hänen kaksoissiskonsa Luana Márton, joka on vuoden 2023 MM-kultamitalisti.

    Tätä leiriä ei todellakaan kannata jättää väliin, jos taekwondo-ottelu kiinnostaa! Leiri sopii niin kansainvälisellä tasolla kilpaileville kuin sinne joskus tulevaisuudessa suuntaaville. Tule oppimaan todellisilta huipuilta!

    Lauantai 1.2.:
    10.00-11.30 treeni 1: lapset ja kadetit
    11.30-13:00 treeni 2: juniorit ja aikuiset
    14.15-15.30 antidoping- ja kilpailumanipulaatioluento
    15.30-17.30 treeni 3: kaikki ikäluokat

    Paikka: Taekwondourheilijat 2011:n sali, Ristipellontie 14, 00390 Helsinki

    Hinta: 50 €

    Opetuskielenä on englanti, mutta opetusta voidaan tarvittaessa tulkata suomeksi.

    Ilmoittautuminen Suomisportin kautta perjantaihin 31.12.2025 klo 20.00 mennessä: https://www.suomisport.fi/events/77a64a87-ea63-4d9f-9ca8-032e1533a3c1 

    Suvi Mikkonen pitää myös perjantaina 31.1. luennon siitä, mitä tarkoittaa valita huippu-urheilu. Luennosta lisätietoja lähiaikoina.

    Kategorien
    Allgemein

    Taekwondourhjheilijoita valittiin vuoden parhaiksi

    Suomen Taekwondoliitto valitsi vuoden liikesarjavalmentajaksi Ville Lehtisen. Hän on valmentanut TU11:n poomsaen kilparyhmää menestyksekkäästi ja sitoutuneesti jo seitsemän vuoden ajan yhdessä Laura Kinnusen ja Marita Jaakkolan kanssa.

    Vuoden liikesarjaurheilijaksi Suomen Taekwondoliitto valitsi 2024 tuoreet MM-pronssimitalistit TU11:n Marita Jaakkolan ja Kirsimarja Raitasalon sekä Manse Taekwondon Niina Virtalan.

    Onnittelut kaikille valinnasta! 

    Kategorien
    Allgemein

    Uusia korkeita vyöarvoja

    Suomen Kukkiwon-komission korkeiden vyöarvojen koe järjestettiin lauantaina 14.12.2024. 
     
    Seuramme ohjaajat suorittivat seuraavat vyöarvot:
     
    7. dan Teemu Heino 
    6. dan Petteri Kauppinen
    6. dan Pauli Raivio 
     
    Kokeen arvioijina toimivat Jung Hyun Cho 8. dan, Kalervo Valli 8. dan ja Henri Nordenswan 7. dan. Vyöarvojen suosittelijana toimi mestari Don Kun Mun  9. dan, joka myönsi vierailunsa yhteydessä myös seuraavan vyöarvon:

    4. dan Sampo Pajulampi
     
    Seura onnittelee uusien vyöarvojen haltijoita!
    Kategorien
    Allgemein

    Seura muisti MM-mitalisteja ja ohjaajia pikkujouluissa

    Tänään Taekwondourheilijat 2011 viettivät pikkujouluja salillamme. Juhlissa palkittiin Kirsimarja ja Marita eli tuoreet MM-pronssimitalistit liikesarjoissa. Myös Suomen Taekwondoliitto halusi onnitella mitalisteja kukkakimpuilla. 

    Seura halusi muistaa ja kiittää pikkujouluissa myös erinomaisesta valmennustyöstä ja seuran eteen tehdystä tärkeästä työstä armeijaan vuoden vaihteessa lähtevää Bardiaa sekä yleisurheiluun jatkossa keskittyvää Jania.

    Kategorien
    Allgemein

    Kuntotaekwondo on tammikuussa ilmainen!

    Aloitamme joidenkin vuosien tauon jälkeen kuntotaekwondoryhmän. Ajatuksena on kohottaa aikuisten kuntoa hyvällä fiiliksellä. Ryhmässä hyödynnetään taekwkondoharjoittelun metodeja ja samalla opitaan kuntoilun ohessa lajin perustaitoja. Ryhmän vastuuohjaaja on Petteri Kauppinen.

    Treenit järjestetään 7.1. alkaen tiistaisin 18.00-19.00.
     



    Tammikuussa ryhmä on ilmainen ja sen jälkeen 39€/kk. Toivotamme kaikki aikuiset mukaan nykykuntoon katsomatta. Näkyy reeneissä!

    Kategorien
    Allgemein

    Keväällä muutoksia harjoitusaikoihin

    Kevätkausi alkaa tiistaina 7.1.2025. Harjoitusaikoihin tulee joitain muutoksia johtuen valmentajien aikatauluista. Löydät harjoitukset alta.

    Uusia ryhmiä ja muutoksia ryhmäjakoihin

    Uutena ryhmänä aloittaa kuntotaekwondo, jossa kohotetaan kuntoa ja treenataan taekwondoa hyväntuulisesti. Ryhmä on tarkoitettu kaikille aikuisille, etenkin harrastajien vanhemmille. Kuntotaekwondo on tammikuun ajan ilmainen!

    Lapsien liikesarjakilparyhmä yhdistyy aikuisten ryhmään.

    11-15 -vuotiaat jatko ja edistyneet treenaa jatkossa yhdessä.

     

    Basisgruppen

    Kinder 3-6 Jahre alt

    Mo 18.00-19.00 Uhr
    Do 18.00-19.00 Uhr

    Kinder 7-8 Jahre Grundschule

    Mo 17.00-18.00 Uhr
    Do 17.00-18.00 Uhr
    Fr 18.00-19.00 Uhr

    Kinder 7-8 Jahre, Fortgeschrittene und Fortgeschrittene

    Mo 17.00-18.00 Uhr
    Mi 17:00-18:00 Uhr
    Darüber hinaus werden eine oder mehrere der folgenden Optionen ausgewählt:
    Mi 17.00-18.00 Business-Reihe / Enthusiasten / 7-16-Jährige
    Do 17.00-18.00 Uhr Spiel / Enthusiasten / 7-16-Jährige

    Kinder 9-10 Jahre alt Grundschule

    Mo 18.00-19.00 Uhr
    Do 17.00-18.00 Uhr
    Fr 18.00-19.00 Uhr

    Kinder 9-10 Jahre, Fortgeschrittene und Fortgeschrittene

    Mo 19:00-20:00
    Mi 18:00-19:00 Uhr
    Darüber hinaus werden eine oder mehrere der folgenden Optionen ausgewählt:
    Mi 17.00-18.00 Business-Reihe / Enthusiasten / 7-16-Jährige
    Do 17.00-18.00 Uhr Spiel / Enthusiasten / 7-16-Jährige

    Kinder 11-12 Jahre alt Grundschule

    Mo 18.00-19.00 Uhr
    Do 17.00-18.00 Uhr
    Pe 17.00-19.00

    Kinder 11-12 Jahre, Fortgeschrittene und Fortgeschrittene

    Di 17.00-18.00 Uhr
    T0 19.00-20.00 Uhr
    Darüber hinaus werden eine oder mehrere der folgenden Optionen ausgewählt:
    Mi 17.00-18.00 Business-Reihe / Enthusiasten / 7-16-Jährige
    Do 17.00-18.00 Uhr Spiel / Enthusiasten / 7-16-Jährige

    Kinder im Alter von 13 bis 15 Jahren Grundschule

    Ma19.00-20.00
    Do 17.00-18.00 Uhr
    Fr 17.00-18.00 Uhr

    Darüber hinaus besteht die Möglichkeit, an folgenden Übungen teilzunehmen:
    Ke 18.00-19.00 Poomseklinikka (+14v.)
    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.)

    Kinder 13-15 Jahre, Fortgeschrittene und Fortgeschrittene

    Di 17.00-18.00 Uhr
    Do 19.00-20.00 Uhr
    Darüber hinaus werden eine oder mehrere der folgenden Optionen ausgewählt:
    Mi 17.00-18.00 Business-Reihe / Enthusiasten / 7-16-Jährige
    Do 18.00-19.00 Uhr Spiel / Enthusiasten / 7-16-Jährige
    Ke 18.00-19.00 Poomseklinikka (+14v.)
    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.)

    +16-jährige Grundschüler

    Mo 20:00-21:00
    Do 20:00-21:00 Uhr
    Fr 19:00-20:30


    Darüber hinaus besteht die Möglichkeit, an folgenden Übungen teilzunehmen:
    Mo 18.00-19.00 Business-Reihe / Enthusiasten / Erwachsene
    Ke 19.00-21.00 Ottelu / harrastajat / aikuiset
    Ke 18.00-19.00 Poomseklinikka (+14v.)
    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.)

    Fortsetzung für +16-Jährige

    Mo 20:00-21:00
    Do 20:00-21:00 Uhr
    Fr 19:00-20:30
    Mo 18.00-19.00 Business-Reihe / Enthusiasten / Erwachsene
    Ke 19.00-21.00 Ottelu / harrastajat / aikuiset
    Ke 18.00-19.00 Poomseklinikka (+14v.)
    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.) 

    +16-Jähriger mit roten und schwarzen Gürteln

    Ti 19.00- (+ohjaajat, apuohjaajat, mustat vyöt ja dan-kokeisiin pyrkivät)
    To 18.00-19.30 (+ohjaajat, apuohjaajat, mustat vyöt ja dan-kokeisiin pyrkivät)
    Fr 19:00-20:30
    Mo 18.00-19.00 Business-Reihe / Enthusiasten / Erwachsene
    Ke 19.00-21.00 Ottelu / harrastajat / aikuiset
    Ke 18.00-19.00 Poomseklinikka (+14v.)
    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.) 

    Kuntotaekwondo

    Ti 18.00-19.00 Kuntotaekwondo 

    Zusätzliche Übungen

    Ke 18.00-19.00 Poomseklinikka (+14v.)
    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.) 

    Begeisterte Renngruppen

    Spiel / Enthusiasten / 7-16-Jährige

    Do 18.00-19.00 Uhr Spiel / Enthusiasten / 7-16-Jährige

    Wirtschaftsserie / Enthusiasten / 7-16-Jährige

    Mi 17.00-18.00 Business-Reihe / Enthusiasten / 7-16-Jährige

    Business-Serie / Hobbyisten / Erwachsene

    Mo 18.00-19.00 Business-Reihe / Enthusiasten / Erwachsene

    Match / Amateure / Erwachsene

    Ke 19.00-21.00 Ottelu / harrastajat / aikuiset

    Selbstverteidigung

    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.) 

    Wettkampfgruppen des Spiels (Athletenvereinbarung)

    Wettkampfgruppe des Spiels 7-14 Jahre alt (Athletenvertrag)

    Di 18.00-19.00 Uhr
    Mi 18:00-19:00 Uhr
    Do 19.00-20.00 Uhr

    Wettkampfgruppe für den Wettkampf, Junioren und Erwachsene (Athletenvereinbarung)

    Mo 19:00-21:00
    Ti 19.00-21.00
    Mi 19:00-21:00 Uhr
    Do 19:30-21:00 Uhr
    Fr 17.00-21.00 Uhr freies Training

    Wettkampfgruppen der Business Series (Athletenvereinbarung)

    Wettkampfgruppe Business Series (Athletenvertrag)

    Mo 19:00-21:00
    Mi 19:00-21:00 Uhr
    Do 19:30-21:00 Uhr
    Fr 17.00-21.00 Uhr Freies Training
    Sa. 13.00-15.00 Uhr Aufführungsprobe