Koronavirusepidemian leviämisvaiheen vaikutukset harrastustoimintaan

Helsinki ja muu pääkaupunkiseutu ovat siirtyneet koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen. Kaupungit ovat antaneet uusia suosituksia ja rajoituksia koskemaan harrastustoimintaa. Erityisesti uudet suositukset vaikuttavat aikuisten ryhmäharjoituksiin.

Taekwondourheilijat haluaa kantaa vastuunsa paitsi epidemian hillitsemisässä myös liikunta- ja urheilumahdollisuuksien tarjoajana kaikille ikäryhmille. Olemme pyrkineet löytämään mallin, jossa nämä molemmat tavoitteet voidaan toteuttaa. Suurimmat muutokset koskevat aikuisten harjoitusryhmiä, mutta harjoituskalenteriin ja harjoitusten rakenteeseen tehdään myös muita muutoksia seuraavaksi kolmeksi viikoksi, jotta harjoitukset saadaan järjestettyä turvallisesti.

Seuraavat toimenpiteet toteutetaan harjoituksissa 23.11.-13.12. Jatkon tiedotamme erikseen myöhemmin.

  • Kaikille ikäryhmille järjestetään ainoastaan kaksi perusharjoitusta viikossa, jotta iltoihin saadaan väljyyttä porrastuksia varten. Vastaavasti näin ryhmille saadaan enemmän treenitilaa, jolloin turvavälien säilyttäminen on helpompaa.
  • Nuorille ja aikuisille järjestetään liveharjoituksia Zoom-palvelun kautta, ja lapsille suosittelemme lisäharjoituksia, kuten lasten harrastajaottelua, -liikesarjoja sekä yleisliikuntaharjoitusta.
  • Aikuisten harjoitukset järjestetään täysin kontaktittomina ja niin, että turvavälit voidaan pitää koko harjoituksen ajan. Rajoitus ei koske kilparyhmien harjoittelua.
  • Aikuisten lisätreenit, jotka kokoavat harjoittelijoita monesta ryhmästä perutaan. Näitä harjoituksia ovat mm. kuntopiiri, core, harrastajaottelu, harrastajaliikesarja ja venyttely. Harjoituksia korvataan live-treeneillä ja niitä voidaan lisätä, mikäli ne osoittautuvat suosituiksi. Sunnuntain potkutreeni pidetään edelleen, sillä tällöin koko sali on käytössä ja turvaväleistä on helppo huolehtia.
  • Ottelun kilparyhmissä kadetit ja nuoret ja aikuiset yhdistetään. Tällä tavalla kalenteriin saadaan lisäväljyyttä.
  • Treenien ajankohdat ovat muuttuneet osalla ryhmistä. Pidä huoli, että tarkistat oman ryhmäsi uudet treeniajat.
  • Joulukuun vyökokeet tullaan järjestämään, mutta osassa ryhmiä erityistoimenpitein. DAN-kokeen osalta tiedotamme erikseen.

Katso uusi harjoituskalenteri TÄSTÄ >>

Päivitykset koronaohjeistuksiin

Koronaohjeistuksiin olemme tehneet muutamia päivityksiä. Käy lukemassa ohjeet ja velvoitteet TÄÄLTÄ >>

Jokainen harrastaja, valmentaja ja huoltaja ovat vastuussa ohjeiden noudattamisesta.

Iso kiitos jälleen kerran ymmärryksestä ja kärsivällisyydestä turvarajoitusten ja muutosten kanssa. Varmasti kevät näyttää jo huomattavasti valoisammalta, mitä epidemiaan tulee.

Helsingin kaupungin suositukset harrastetoimintaan

Taekwondourheilijoiden päätökset perustuvat Helsingin kaupungin ja aluehallintoviraston tilannearvioon ja suosituksiin niiden pohjalta.

Helsingin kaupunki keskeyttää 23.11. alkaen yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harjoitukset kolmeksi viikoksi ja suosittelee myös yksityisten toimijoiden menettelevän samoin. Lisäksi suositellaan, että kaikki aikuisten harjoitukset suoritetaan samassa ryhmässä.

Kasvomaskin käyttöä edellytetään kaikissa kaupungin hallinnoimissa sisätiloissa yli 15-vuotiailta ja tämä koskee myös liikuntatiloja muutoin kuin liikuntasuorituksen aikana.

Harrastus- ja ryhmätoiminnassa kaikilta yksityisiltä toimijoilta edellytetään muutoksia toiminnassaan mm. seuraavasti:

  • Ryhmien sekoittamista vähennetään.
  • Halailua, huutamista ja tarpeetonta kokoontumista vältetään.
  • Sisääntuloa porrastetaan.
  • Saattajien ja huoltajien määrää tiloissa vähennetään.
  • Ryhmien kokoa pienennetään.
  • Turvaetäisyyksiä kasvatetaan tilajärjestelyillä.
  • Harjoituksia ja toimintaa siirretään ulos.
  • Osa harrastuksista toteutetaan etänä.
  • Harjoitusten sisältöä muutetaan.

Lue tarkemmin:

https://www.hel.fi/helsinki/korona-fi/koronaneuvonta/voimassa-olevat-suositukset-ja-rajoitukset

Salikisa lapsille, kadeteille ja harrastajille 21.11. (ottelu ja liikesarjat)

Tervetuloa salikisoihin 21.11.2020.!

Ottelun puolella salikisa on tarkoitettu erityisesti lapsille, kadeteille, junioreille ja harrastajasarjoissa otteleville. Pisteet lasketaan manuaalisesti ”old-school”, joten sähkösukat eivät ole välttämättömiä. Tilaisuus sopii erinomaisesti myös heille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta ottelukisaamisesta.

Liikesarjakisassa saat henkilökohtaisen palautteen ja suuntaa antavat pisteet koulutetulta tuomarilta. Suorituksia voi tehdä niin monta kuin haluaa. Osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta liikesarjakisaamisesta. Myös konkarit voivat hyvin osallistua. 

Salikisa maksaa 5€ seuran ulkopuolisille. Maksu paikan päällä käteisellä. Voit samalla maksulla osallistua molempiin tai vain toiseen lajiin.

Aikataulu:

10:00 salin ovet auki
10:15 yhteinen lämmittely
10:30 salikisa alkaa
15:00 salikisa päättyy

Ilmoittautumislomake

    Osallistujan nimi

    Osallistujan ikä

    Seura

    Osallistujan paino (vain ottelu)

    Aikaisempi kokemus kisaamisesta

    Sähköposti

    Lähettämällä lomakkeen hyväksyn, että tietoni tallennetaan asiakaspalvelun järjestelmään ja/tai asiakasrekisteriin ja niitä käytetään viestinnässä ja asiakkuuteni hoitamisessa kanssani. Lisätietoja osoitteessa https://tu11.fi/taekwondo/gdpr/

     

    Nyt puntille!

    Punttisali.com tarjoaa 6kk sopimuksen kaikille harrastajille ja heidän perheenjäsenilleen 20 €/kk ja kilparyhmissä harjoitteleville urheilijoille 15 €/kk. Tilaa korttisi osoitteesta www.punttisali.com

    Nyt on hyvä aika tarttua rautaan ja hankkia voimaa salilta. Punttisali.comin huipputarjouksen myötä harjoittelu on halpaa kuin salin käsienpesupaikalta löytyvä saippua.

    Jos haluat ohjeita tai apua harjoitteluun voit tutustua taekwondon harrastajille suunniteltuun punttiohjelmaan valmennusblogissa. Voit myös varata yksityistunteja laittamalla sähköpostia osoitteeseen info@tu11.fi.main.hoste.fi.

    Kick.Ai @TU11 31.10.2020

    Kick.Ai @TU11! Tule kokemaan Kick.Ai ja näe miten voit parantaa sen avulla omaa harjoitteluasi. Paikan päällä on myös kaksi ohjattua harjoitusta, joissa pääset potkimaan TU11-style. Ohjaajina Petteri Kauppinen ja Sampo Pajulampi.

    Ohjelma:
    10:00 Salin ovet auki – demot alkavat
    10:30-12:00 Treeni 1: Potkut, Petteri Kauppinen
    13:00-14:30 Treeni 2: Potkut ottelussa, Sampo Pajulampi
    15:30 tapahtuma päättyy

    Kick.Ai:n laitteet ovat esittelyssä koko tapahtuman ajan.

    https://www.kickai.com/


    Syysloman harjoitukset

    Koulujen syyslomalla harjoitukset pöyrivät arki-iltaisin normaalin aikataulun mukaan, mutta saatamme yhdistää joitakin harjoitusryhmiä, mikäli osallistujamäärät jäävät pieniksi. 

    Huom! Lauantaina ja sunnuntaina 10.-11.10. harjoitukset ovat tauolla, mutta  17.-18.10. järjestetään normaaliin tapaan. 

    Mukavaa lomaa kaikille koululaisille! 

    WT julkaisi World Taekwondo AR Textbook -kirjan

    WT julkaisi World Taekwondo AR Textbook -aplikaation 8.10.2020 Soulissa Koreassa. Aplikaatio auttaa liikesarjojen opettelussa ja oikeassa suorittamisessa.

    Lataa Google Play -kaupasta>>

    Applen App Storessa>>

    Uutinen WT:n sivuilla>>

    Kutsusalikisa 17.10.

    TU11 järjestää kutsusalikisan ranking-tasoisille urheilijoille. Jos haluat tulla mukaan, eikä sinulla ole kutsua, ota yhteyttä sampo@tu11.fi.main.hoste.fi.

    Kisassa on käytössä Daedo Gen-2 järjestelmä.

    Aikataulu:

    11:00 Salin ovet auki
    12:00 Aloitetaan ottelut
    18:00 Lopetetaan ottelut (viitteellinen)

    Otellaan 2×2 min. otteluita 1 min. tauolla. Kadettien otteluaika on 1,5 min. minuutin tauolla. Paikalla on joitain tuomareita, mutta kaikki tuomarit ovat tervetulleita jos halua löytyy.

    Erillistä ilmoittautumista ei tarvita kutsuttujen osalta.

    Tapahtuma on kutsutuille ilmainen, mutta paikanpäällä on lahjoitusboksi, johon voit laittaa haluamasi summan.

    Seuravaatteiden yhteistilaus, syksy 2020

    Verhoudu sinäkin seurasi väreihin!

    Taekwondourheilijoiden seuravaatteet ovat jälleen tilattavissa!

    Seuravaatteita käytetään kisareissuilla, leireillä, salin omissa tapahtumissta tai oikeastaan missä tahansa. Edusta sinäkin seuraasi myös harjoitusten ukopuolella ja tilaa seuravaatteesi nyt! 

    Vaatteista ei ole valitettavasti saatavilla sovituskappaleita, mutta voit varmistaa oikean kokosi testaamalla seurakaverin vaatetta, kysymällä valmentajaltasi sekä noudattamalla tilaussivujen kokotaulukkoja.

    Näin tilaat itsellesi seuravaatteita

    1. Surffaile Pro Dobok Finlandin sivuille Taekwondourheilijoiden seurakauppaan >>
    2. Syötä salasanakenttään ristipelto
    3. Valitse ostoskoriisi haluamasi seura-asusteet. Ole huolellinen kokojen kanssa!
    4. Syötä tietosi kassasivulle. Valitse toimitustavaksi ”nouto myymälästä”.
    5. Ilmoitamme, kun tilauksesi on noudettavissa salilta. Laskun saat sähköpostiisi.

    Syksyn tilauksen määräpäivä on 30.10., joten tilaathan vaatteesi ennen sitä!

    Porvoo Open 2020 menestyksekäs Taekwondourheilijoille

    Porvoo Open 2020 järjestettiin 3.10.2020 Porvoon Liikuntahallilla. Korona varjosti järjestelyjä ja Taekwondourheilijoilta jäi pois kaikki lasten sarjojen urheilijat (E/D). Koska kisa jäi pieneksi, myös useilta urheilijoiltamme jäi sarja toteutumatta. Pieni joukkue oli kuitenkin iskukykyinen ja paria harmittavaa kolhua lukuun ottamatta päivä oli nappisuoritus.

    Kadetit

    Markus Liuko

    Markus Liuko (C -37 kg) otti sarjassaan hopeaa. Kaksi ottelua ja niukka finaalitappio olivat hyvä näyttö oikeansuuntaisesta kehityksestä.

    Teemu Takala

    Teemu Takala sai vastaansa (C -48 kg) sai vastaansa Frans Frangenin ja tiukka ottelu kääntyi Teemun voitoksi . Harmillisesti Teemu loukkasi jalkansa ottelussa, eikä päässyt poolin toiseen otteluun. Teemullekin siis hopeaa.

    Juniorit

    Honey La

    Honey La (B -68 kg) otteli kaksi ottelua ja kaulaan ripustettiin kultamitali. Ottelut olivat jännittäviä ja Honey pystyi parantamaan suoritustaan ottelujen aikana.

    Lauri Hulikkala ja Plum Kopisto

    Plum ja Lauri arvottiin omassa sarjassaan (B -68 kg) samalle puolelle kaaviota. Plum otti aluksi selkeän voiton pitkästä Miro Ulkuniemestä. Semifinaalissa Plum ja Lauri kohtasivat ja taisto olikin varsin tuima. Plum oli kuitenkin pikkuriikkisen parempi ja ottelu olikin yksi päivän tasokkaimmista. Valitettavasti voittaja vain loukkasi nilkkansa ja finaali jäi väliin. Laurille pronssi ja Plumille hopea.

    Aikuiset

    Sara Quinones

    Sara Quinokselle ei tullut vastusta kadetteihin eikä junioreihin. Niinpä kadetti-ikäinen Sara otteli hämmästyttävästi aikuisten raskaassa sarjassa (R +73). Vaikka Sara onkin ikäisekseen poikkeuksellisen lahjakas ja osaava ottelija, kuitenkin ikäero parikymppisiin naisiin on ihan fysiikan puolella aika suuri.

    Saran otteet olivat vakuuttavia ja vastustajat tietysti tekivät parhaansa, mutta Sara näytti lopulta kaapin paikan. Vaikka tulos ei ehkä ollut yllättävä, oli suoritus kuitenkin hämmentävän kova.

    Yhteenvetoa

    Kisa saatiin vietyä läpi kunnialla. Jotkin koronatoimet tuntuivat kuitenkin ylimitoitetuilta, jopa kohtuuttomilta. Etenkin pienten lasten kohdalla omien hultajien tuoma turva olisi tärkeää ottaa huomionn jatkossa.

    Pitkä kisatauko näkyi niin järjestelyissä kuin urheilusuorituksissa. Omat tuomarimme Lex ja Ali Lahti olivat kuitenkin huomattavan skarppeina ja ansaitsevat kiitettävän arvosanan tuomaroinnistaan.

    Valmentajan toiminut Sampo Pajulampi totesi: ”Tiivistetysti: hyvin meni. Saran voitto aikuisten sarjassa oli kyllä uskomaton veto noin yleisesti ottaen. Jos ois ollu järkevä arvonta Plumin ja Laurin sarjassa, ois siitäkin kulta ja hopea. Muuten kaikilla taso siellä missä pitääkin, eli kärjessä tai kärjen edellä.”

    Mari Lapinsalo ja Eddy Quinones toimivat myös valmentajina ja homma rullasi hienosti läpi päivän.

    Ikkunan takana seuraaville vanhemmille tilanne oli mm. tiedonkulun ongelmien takia  turhauttava. Huoltajilla on kuitenkin kisoissa tärkeä rooli monesstakin näkökulmasta, ja sen vähättely ei jatkossa käy.

    Mare Liuko Taekwondo TU11

     

    Vuoden 2019 palkitut saivat vihdoin palkintonsa

    Vuoden 2019 parhaina palkitut:

    Vuoden 2019 Harrastaja
    Kai Oulejärvi

    Kai Oulejärvi oli vuoden 2019 yksi eniten harjoituksia käyneistä harrastajista. Kova työ tuotti myös tulosta, kun Kai suoritti 1. dan mustan vyön.

    Vuoden 2019 Nuori harrastaja
    Venne Viitaniemi

    Venne oli ylivoimaisesti eniten harjoitusmerkintöjä kerännyt henkilö koko seurassa vuonna 2019. Huippulahjakas nuori urheilijanalku osoitti taitonsa myös ottelumatolla mm. voittamalla kultaa SM-kisoissa.

    Vuoden 2019 Ottelija
    Jenna Partanen

    Vuoden ottelija oli seuramme paras ottelija vuonna 2019. Etenkin valinta olympiakarsintoihin oli upea saavutus!

    Vuoden 2019 Nuori ottelija
    Chahrazed Boughrara

    Chahra oli jo vuonna 2019 menestynein junioriottelijamme niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

    Vuoden 2019 Liikesarjakilpailija
    Christian Kamphuis

    Christian oli jälleen kerran ykköstykkimme liikesarjoissa. Mies on maailman huippua, miksei siis myös seuramme huippu.

    Vuoden 2019 Nuori liikesarjakilpailija
    Alex Jürgens

    Alex teki läpimurron maajoukkueeseen ja voitti niin SM-kisat kuin kotimaisen liigankin.

    Vuoden 2019 Vuoden tulokas
    Markus Liuko

    Markus osoitti asenteellaan ja kovalla työnteolla olevansa tulevaisuuden nimi seurassamme. Ensimmäinen ottelun SM-kultakin sen jo osoittaa.

    Tsempparipalkinnot

    Tsempparipalkinnot jaettiin kiitoksena ahkerasta ja laadukkaasta harjoitelusta seuraaville henkilöille:

    Oiva Saares
    Sara Katajamäki
    Oona Kankaanpää
    Karoliina Kamila
    Daniel Diez-Blanco
    Riku Kytömäki
    Milay Endah
    Bella Buuri
    Sofia Sarala 

    Oiva Saares, Sara Katajamäki, Oona Kankaanpää, Karoliina Kamila, Daniel Diez-Blanco, Riku Kytömäki, Milay Endah, Bella Buuri

    Paikalla olleet tsempparipalkinnon saajat yhteiskuvassa