Syystalkoissa kohennellaan salia ja laitetaan paikkoja kuntoon talven treenejä varten. Tarjoilua osallistujille! Paikalla voi olla pidempäänkin, jos puuhaa riittää. Toivomme, että myös harrastajien vanhemmat osallistuvat sankoin joukoin!
Tekijä: Sampo Pajulampi
Porissa 7.9. järjestetty Roospuutto 2 -turnaus oli menestyksellinen. Liikesarjoissa vahva joukkue otti omansa ja aloittelijoista koostuneen ottelujoukkueen tytöt olivat toivat myös kultaa Helsinkiin, poikien jäädessä mitaleitta.
Porissa 7.9. järjestetty Roospuutto 2 -turnaus oli menestyksellinen. Liikesarjoissa vahva joukkue otti omansa ja aloittelijoista koostuneen ottelujoukkueen tytöt olivat toivat myös kultaa Helsinkiin, poikien jäädessä mitaleitta.
Liikesarjat
Kisapäivän urakan aloittivat Marita ja Kirsimarja Yli 50 Female -sarjassa. Molemmilta hienot suoritukset ja tuloksena Maritalle kultainen, ja Kirsimarjalle pronssinen mitali, hopeamitalin ollessa Kirsimarjalla hyvin lähellä. Seuraavana vuorossa oli Parit yli 30 -sarja, jossa Laura ja Ville kilpailivat parina, sekä Marita uuden parin Elia Zolfagharin (Manse) kanssa. Maritalle ja Elialle tuloksena neljäs sija, Villelle ja Lauralle hopeamitali harmittavan pienellä, 0,01 pisteen erolla kultamitalisteihin.
Yhden sarjan mittaisen tauon jälkeen Laura ja Ville jatkoivat Ryhmät yli 30 -sarjaan, jossa he kilpailivat omien ryhmiensä kanssa. Tiukan kisan jälkeen kultaa meni Villelle, Tatu Iivanaiselle (Mudokwan Vantaa) ja Jeppe Aukiolle (Taekwondo Vihti) ja hopeaa Lauralle, Miia Siutilalle (Budokwai) ja Laura Wildille (Mudokwan Vantaa). Laura sai tämän jälkeen jälleen vain yhden sarjan verran taukoa ennen yksilösarjaansa, Alle 40 Female. Laura otti varmoin ottein kultaa, jättäen tiimikaverinsa Miian ja Lauran himmeämmille mitaleille.
Heti Lauran jälkeen oli Sofian vuoro Parit alle 17 -sarjassa luottoparinsa Lassi Kaasisen (Herttoniemi) kanssa. Hieman nuoremmista kilpakumppaneista ei ihan vielä ollut vastusta kokeneelle parille ja tuloksena selvällä erolla kultainen mitali. Myöhemmin iltapäivällä oli vielä Sofian yksilösarjan vuoro (Juniorit Female), joka olikin ranking-sarjoista kisojen suurin. Sofialla oli erittäin varmat otteet jo ensimmäisellä kierroksella, hänen jatkaessa finaaliin sijalla 2. vain 0,06 pisteen erolla ykkösestä. Finaalikierroksella suoritusten taso pysyi vakaana kuten sijoituskin, tuloksena hopeamitali.
Loistavaa menestystä siis jälleen kerran Taekwondourheilijoille! Porin kisoista mainittakoon hienona yksityiskohtana myös viime aikoina niukan tuomaritilanteen elpyminen, sillä kisoissa päästiin ensimmäistä kertaa Suomessa kilpailemaan MM- ja EM-kisoistakin tutulla seitsemän tuomarin järjestelmällä, jopa molemmilla matoilla.
U17 female: Sofia 2.
U40 Female: Laura 1.
O50 Female: Marita 1.
Kirsimarja 3.
U17 Pair: Sofia & Lassi (Herttoniemi) 1.
O30 Pair: Laura & Ville 2.
Marita & Elia (Manse) 4.
O30 Team: Ville, Jeppe (Vihti), Tatu (Mudokwan) 1.
Laura, Miia (Budokwai), Laura (Mudokwan) 2.
Ottelu
Venla 1.
Narvin 1.
Eero 5.-8.
Anton 5.-8.
Elias 5.-8.








Syksyn perhekurssit alkavat 13.10.2024
Aloitamme jäälleen perhekurssit 13.10.
Aloitamme perhekurssimme jälleen 13.10. Tiedossa on 10 treeniä, joissa aikuinen ja lapsi saavat monipuolista liikuntaa. Tänä vuonna ryhmiä on kaksi. Taaperotaekwondossa harjoittelevat 1-4 -vuotiaat lapset vanhempineen ja perhetaekwondossa 5-vuotiaat ja isommat lapset yhdessä aikuisen kanssa.
Taaperotaekwondo 1-4 -vuotialle (lapset vanhemman kanssa)
Taaperotaekwondo on lapsen ja vanhemman yhteinen liikuntahetki. Kummallakaan ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta lajista tai edes liikuntaharrastuksista, joten kurssi sopii vaikka ensikosketukseksi liikuntaharrastuksiin. Ryhmä sopii kaikenikäisille lapsille, jotka osaavat kävellä.
Tunneilla lapsi ja vanhempi harjoittelevat yhdessä liikunnan perustaitoja ja hieman myös taekwondon perustekniikoita. Mukana on leikkejä, taitoharjoitteita ja ominaisuusharjoitteita niin lapsille kuin vanhemmillekin.
Syksyn 2024 aikataulu
Päivämäärät 13.10.-15.12. (10 kertaa).
Harjoitusten ajankohta
Sunnuntaisin klo 10:00-11:00
Maksut
Kurssin hinta on 120€ ja se laskutetaan ennen kurssin alkua sähköpostitse. Jos haluat maksaa liikuntaseteleillä tai liikuntamaksupalveluiden kautta, ota yhteyttä:
Ylimääräinen perheenjäsen +30€ (Esim. toinen vanhempi tai lapsi)
Ilmoittautuminen
Kurssille mahtuu mukaan n. 10 lasta ja vanhempaa ja se täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Suuren kysynnän vuoksi ilmoittautuminen on sitova 1.10. alkaen (jos et ole peruuttanut ilmoittautumistasi 1.10. mennessä, laskutamme kurssin teiltä).
Ilmoittautuminen on auki.
Aiemmin kursseille osallistuneet ja seuran harrastajat perheenjäsenineen ovat etusijalla.
Perhetaekwondo (5-vuotiaat ja yli 5-vuotiaat lapset vanhemman kanssa)
Perhetaekwondo on lapsen ja vanhemman yhteinen liikuntahetki. Kummallakaan ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta lajista tai edes liikuntaharrastuksista, joten kurssi sopii vaikka ensikosketukseksi liikuntaharrastuksiin. Toki kokeneemmille menijöille löytyy jos jonkinlaista lisähaastetta.
Tunneilla lapsi ja vanhempi harjoittelevat yhdessä taekwondon perustekniikoita, mutta mukana on myös paljon liikunnallisia pelejä, leikkejä, taitoharjoitteita ja ominaisuusharjoitteita. Takuuvarmasti molemmille saadaan hikikarpalot otsalle. Perhetaekwondo on myös oiva tapa tutustua taekwondoon rauhassa ennen kuin aloittaa harjoittelun oman ikäryhmän harjoituksissa.
Syksyn 2024 aikataulu
Päivämäärät 13.10.-15.12. (10 kertaa).
Harjoitusten ajankohta
Sunnuntaisin klo 11:00-12:00
Maksut
Kurssin hinta on 150€ ja se laskutetaan ennen kurssin alkua sähköpostitse. Jos haluat maksaa liikuntaseteleillä tai liikuntamaksupalveluiden kautta, ota yhteyttä
Ylimääräinen perheenjäsen +30€ (Esim. toinen vanhempi tai lapsi)
Ilmoittautuminen
Kurssille mahtuu mukaan n. 10 lasta ja vanhempaa ja se täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Suuren kysynnän vuoksi ilmoittautuminen on sitova 1.10. alkaen (jos et ole peruuttanut ilmoittautumistasi 1.10. mennessä, laskutamme kurssin teiltä).
Ilmoittautuminen on auki.
Aiemmin kursseille osallistuneet ja seuran harrastajat perheenjäsenineen ovat etusijalla.
Syksyn harjoitusajat alkavat 12.8.2024
29.7.-11.8. harjoitellaan kesäaikataulujen mukaan.
Ainoat muutokset viime kevään aikatauluun ovat maanantain ensimmäisen ottelutreenin yhdistäminen kaikille lapsille ja kadeteille sekä 11-12 -vuotiaiden ja 13-15 -vuotiaiden alkeiden siirtyminen tunnilla eteenpäin.
Aikuisilta poistuu maanantailta harrastajaottelutreeni maanantailta ja sen sijaan sunnuntaille lisätään itsepuolustustreeni sunnuntaille.
29.-30.6.2024 käytiin vuosittaiset Austrian Open -poomsekisat, jotka perinteisesti ovat olleet yksi Euroopan suurimmista poomsekisoista ja tänäkin vuonna kilpailut houkuttelivat paikalle yli 400 osanottajaa lukuisista eri maista. Tänä vuonna Austrian Open toimi myös toisena kolmesta valintakilpailusta marraskuussa Hong Kongissa pidettäviin MM-kisoihin.
Lauantaina käytiin kaikkien ikäluokkien yksilösarjat, joissa TU:laisista kilpailivat Aino ja Sofia Female U17 -sarjassa, Christian Male U30-sarjassa ja Marita Female U60 -sarjassa.
Junior Female -sarja oli valtavan kokoinen 57 osanottajallaan, joten se jaettiin kahteen lohkoon joista molemmista puolet pääsivät seuraavalle kierrokselle semifinaaliin. Aino kilpaili ensimmäistä kertaa kisatauon jälkeen ja selvitti tiensä semeihin, Sofian jäädessä hyvistä suorituksista huolimatta täpärästi alkukierrokselle. Semifinaaleissa karsinta oli raaka, sillä jäljellä olevista 28 kilpailijasta vain 8 etenivät finaaliin. Aino teki vakaat ja varmat suoritukset, mutta jäi valitettavasti sijalle 10 ja niukasti finaalin ulkopuolelle.
U30- ja U40-sarjat käytiin elimination -systeemillä, jossa kilpailijat ottavat mittaa toisistaan yksi yhtä vastaan ja voittaja etenee aina seuraavalle kierrokselle kohdaten uuden vastustajan. Christian otti varman voiton ensimmäisen kierroksen vastustajastaan, mutta toisella kierroksella lopulta pronssia napannut norjalainen oli parempi ja Christianin lopullinen sijoitus oli 9.-16.
Female U60 -sarjassa käytiin kaksi kierrosta, joissa Marita selvitti tiensä varmoin ottein semifinaaleista finaalikierrokselle. Finaalissakin Marita teki onnistuneet suoritukset ja lopputuloksena 6. sija, heti MM-pronssimitalisti Niina Virtalan kannoilla.
Sunnuntaina oli pari- ja ryhmäsarjojen, sekä freestylen vuoro. Sofia kilpaili Pair U17 -sarjassa luottoparinsa Herttoniemen Lassi Kaasisen kanssa ja eteni tuttuun tyyliin semifinaaleista finaaliin. Taso oli kuitenkin todella kova ja viittä vaille EM-pronssiakin napannut pari oli lopulta 6.
Marita puolestaan kilpaili Team Female O30 -sarjassa Jenny Nymanin ja Kati Kuosmasen kanssa. Tämä kokoonpano on suhteellisen tuore, mutta siitä huolimatta ja kovan treenin ansiosta esitykset olivat onnistuneita ja tuloksena 3. sija Itävallan ottaessa hopeaa ja Saksan kultaa.
Freestyle-sarjoissa TU:ta edusti Christian Male O17-sarjassa. Christianin koreografia koki vielä viime hetkellä pienen muutoksen joka ei menoa haitannut ja suoritus sujui loistavasti. Hopeamitali oli lähellä, mutta Saksan konkari Steven Behn nappasi sen täpärästi, Christianille kotiinviemisiksi kunnioitettava pronssimitali.
Kolmas ja viimeinen valintakisa käydään Kroatian Zaprešićissa 12.10. johon varmasti ainakin osa TU:n kisajoukkuetta on suuntaamassa.
TU11 urheilijoiden tulokset:
Aino Kortelainen, junioritytöt, 10.
Sofia Sarala, junioritytöt, putosi ensimmäisellä kieroksella
Christian Kamphuis, MU30, 9.-16.
Christian Kamphuis, MO-17 freestyle, 3.
Marita Jaakkola, FU60, 6.
Sofia Sarala&Lassi Kaasinen (Herttoniemi), junioriparit, 6.
Marita Jaakkola, Jenny Nyman, Kati Kuosmanen, Team F060, 3.
“Mestarit” Andorrassa
Lyhyt matkakertomus Sampon, Teemun ja Petterin matkasta Andorraan tapaamaan mestari Mun Dong Kunia (Kukkiwon 9. Dan).
Matkaan “mestarit” lähtivät torstaina ja matkalla Andorraan pysähdyttiin ensin Münchenissä ja sitten Barcelonassa, josta kulkupeliksi tuli espanjan oma tuote Seat Ateca. Perille päästiin noin yhdentoista aikaan illalla. Ajomatka meni mukavasti, teiden ollessa tuohon aikaan varsin tyhjiä. Toisaalta maisemat jäivät paljolti näkemättä, pimeässä kun matkattiin. Mestaria moikattiin vielä illasta ja sovittiin, että aloitellaan treenit perjantaina klo 11:00. Moijoituksen virkaa toimitti hotelli Yomo Mola Park. Hotelli oli oikein hyvä ja aamupalat parempia. “Mestarit” suosittelevat vilpittömästi.
Andorra on tasamaan tallaajille aika eeppinen mesta, sateisemmallakin kelillä.
Aamutreeni oli oikein hyvä idea. Saimme jumpattua omatoimisesti ensin matkustamisen jumit pois. Lisäksi teimme mestarin kanssa liikesarjoja. Illalla jatkettiin seiskalta mestarin ja mestarin oppilaiden kanssa, joista tutuiksi tulivat Zu-zu, Marius ja Erika. Mestarin poika Carlos liittyi myös mukaan treeneihin. Illan treenien päätteeksi kiiteltiin itseämme, kun tuli tehtyä aamujumpat huolellisesti. Treeneissä nimittäin tehtiin – mestarin sanoin – “little pal-chagi”. Vapaasti suomennettuna “vähän peruspotkuja”, siis potku ja lyöntisarjoja uupumiseen asti. Lopuksi vielä yhteiset ruokailut mestarin, Carloksen ja Mariuksen kanssa ja illan päätteeksi sovittiin, että jatketaan taas klo 11:00 seuraavana päivänä.
Petteristä valui hikeä matolle.
Lauantain aamutreenissä olikin sitten mestarilla uusi vaihde silmässä. Mestari piti itse potkumaaleja ja huolehti, että tahti oli riittävä. Yhdeltä, kun lopetettiin, niin koko porukka oli yhdellä sanalla kuvattuna “valmis”. Petteri keksi ehdottaa lounaan päätteeksi, että aloitetaan tänään jo iltatreenit kuudelta, joka sopi kaikille. Petterin ajatus oli, että aloitetaan kuudelta, niin voidaan lopetella jo kahdeksalta. Ei mennyt ihan suunnitelman mukaan. Yhdeksän aikaan mestari tuumasi, että eiköhän lopeteta, että pitää jotain syödäkin.
Teemulla oli kevyttä happivajetta havaittavissa.
Sunnuntaina jatkettiin taas yhdeltätoista ja toistojen kautta painettiin mieleen liikesarjoja. Lopputuloksena on, että nyt osataan kaikki muistien vöiden liikesarjat, tai ainakin Petteri ja Teemu osaavat. Sunnuntai-iltana, edeltäneestä päivästä oppineena, aloitettiin treenit vasta seiskalta. Ensin tehtiin lämmittelyt ja sitten käytiin läpi liikesarjat ja lopuksi taas mestarin sanoi “little pal-chagi”, eikä nytkään vältytty happivajeelta. Sunnuntai-iltana tunnelmaa pystyi taas kuvaamaan sanalla ”eritäin valmis”.
Mestari Mun laittoi pihviä pöytään, että pojat jaksaa reenata.
Erittäin mukava yllätys oli, että mestarin salilta löytyi oikein rehellinen suomalainen sauna ja Carlos osoittautui erittäin innokkaaksi saunojaksi. Mikä sen parempaa kuin väsyttää ensin itsensä treeneissä ja siihen päälle sauna sekä kylmä suihku.
”Mestarit” lauteilla
Maanantain meni kotiin päin matkustellessa ja Helsinkiin saavuttiin vähän ennen puolta yötä. Reissu oli erittäin antoisa ja seuraavat suunnitelmat laitettiin jo aluille matkan aikana. Niistä lisää lähiaikoina, niin pysykäähän kuulolla. Eipä muuta kuin pidetään itsemme reippaina ja notkeina.
Vähän tosiaan treenattiin, ettei ihan turismiksi mennyt. Alkulämmittelyt ja venyttelyt vielä päälle.
Erittäin hyvää kesää kaikille, jotka jaksoivat lukea tänne asti!
Petteri, Teemu ja Sampo
Faktalaatikko:
- Mestari Don Kun Mun 9. dan
- Gimnasio Escaldes 1050m merenpinnasta
- Taekwondoharjoitusta reissulla n. 13h
- Matkustusta yhteensä n. 20h
- Andorrassa asukkaita 80 275 (200. suurin maa maailmassa
Seuraavat salikisat järjestetään perjantaina 31.5. Mukaan voi tulla ilman ilmoittautumista ja salikisa on ilmainen harrastajallimme.
Myös seuran ulkopuoliset ovat tervetulleita ja heiltä toivomme lahjoitusta käteisellä tai Mobile Paylla kahvirahastoomme.
Salikisat kuuluvat kaikkien harrastajien harjoituksiin ja ovat tärkeä osa kasvamista kohti mustaa vyötä ja siitä eteenpäin.
Kilpasopimuksella harjoitteleville salikisat ovat pakollinen osa harjoittelua, joko osallistujina tai toimitsijoina. Toivomme runsasta osanottoa!
Perjantaina järjestetään myös vyökokeet, joten voit osallistua myös salikisaan vyökokeen yhteydessä!
Aikataulu:
17.00-17.15 Yhteinen alkulämmittely / lapset
17.15-19.00 Ottelut ja liikesarjat / lapset
19.00-19.15 Yhteinen alkulämmittely / kadetit, nuoret ja aikuiset
19.00-21.00 Ottelut ja liikesarjat / kadetit, nuoret ja aikuiset
Salikisat keväällä 2024:
Toukokuu perjantaina 31.5.
Kesäkuu perjantaina 14.6.
TU11:n nuori joukkue (vahvistettuna ikinuorella Rikulla) menestyi hyvin Ikaalisissa 25.5. käydyissä kilpailuissa. Joukkuetta valmentaneet Mari Laipnsalo ja Bardia Mirzaei olivat tyytyväisiä nuorten otteisiin. Lisäksi kisoissa nähtiin mielenkiintoinen ensiesiintyminen, kun Aina Kortelianen aloitti liikesarjatuomariuransa.
Ottelun tulokset
Harrastajat
D2 Ilves Male -33
2. Österlund Eero
3. Nissin Anton
5. Wager Elias
D2 Ilves Female -36
1. Kuparinen Venla
Liigasarjat
C1 Kadetit Female -44
4. Endah Vivian
C1 Kadetit Female -51
4. Lievonen Aleksandra
C1 Kadetit Female -55
1. Endah Milay
B1 Nuoret Female -55
2. Endah Milay
Ottelun kaikki tulokset: Ikaalinen Open 2024 Kyorugi tulokset ja kaaviot.pdf
Liikesarjat
Harrastajat
Diesel miehet
2. Riku Kytömäki
Kaikki liikesarjojen tulokset: Ikaalinen Open 2024 Poomsae kaikki tulokset.pdf

Ottelun aikuisten EM-kilpailut käydään Serbian Belgradissa 9.–12.5. Taekwondourheilijoista mukan on Chahrazed Boughrara. Chahra otteli lauantaina. Vastassa oli 1. kierroksella venäläinen, jolle Chahra valitettavasti hävisi 2-0.
Lisätietoja ja kaaviot:
https://europetaekwondo.org/

Ottelun aikuisten EM-kilpailut käydään Serbian Belgradissa 9.–12.5. Taekwondourheilijoista mukan on Chahrazed Boughrara. Chahra otteli lauantaina. Vastassa oli 1. kierroksella venäläinen, jolle Chahra valitettavasti hävisi 2-0.
Kisoja voi seurata livenä:
https://eurovisionsport.com/explore/federation?id=LandingPage-ETU
Lisätietoja ja kaaviot:
https://europetaekwondo.org/
Suomen Taekwondoliiton uutinen:
https://www.suomentaekwondoliitto.fi/uutiset/ottelun-em-kilpailuissa-vankka-suom/
