Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Liikesarjajoukkueen hurja vire jatkui Helsingborgissa

Taekwondo, Helsinki

Värisuora mitaleita Ruotsista

Taekwondourheilijoiden liikesarjajoukkuei ei paljoa kerennyt lepäillä laakereilla Saksan kisan jälkeen, kun reissu jatkui suoraan Ruotsin Helsingborgiin President’s Cup G1-kisaan.

Aikuisten sarjoissa kilpailtiin elimination -systeemillä eli päästäkseen seuraavalle kierrokselle kilpailijan on aina oltava parempi kuin vastustajansa. Christian Kamphuis voitti kaksi kaksinkamppailua edeten näin finaaliin. Harmittavasti finaalikamppailu päättyi pienen marginaalin erolla tanskalaisen vastustajan eduksi. Christianille hopeaa kovasta kisasta.

U-15 sarjassa Aino Kortelainen tykitti melkoiset suoritukset, joiden avulla napasti koko sarjan voitto. Huikean suorituksen päälle Aino otti vielä Alex Jürgensin kanssa hopeaa U15-pareista. Myös Alexin vahvat otteet jatkuivat yksilösarjassa ja tuloksena pronssia, kuten Saksassakin. Sofia Sarala ei valitettavasti edennyt finaalikierrokselle saakka U15 -sarjassa.

Onnittelut mitalisteille ja tsemiä treeneihin!

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Taekwondourheilijoiden seuravaatteita jälleen tilattavissa

Verhoudu sinäkin seurasi väreihin!

Nyt on jälleen mahdollisuus tilata seuravaatteita! Vaatteista ei ole saatavilla sovituskappaleita, mutta voit varmistaa oikean kokosi testaamalla seurakaverin vaatetta, kysymällä valmentajaltasi sekä noudattamalla tilaussivujen kokotaulukkoja.

Seura-asusteet on tarkoitettu kaikille harrastajille ryhmään tai ikään katsomatta!

Näin tilaat itsellesi seura-asusteita

  1. Surffaile Pro Dobok Finlandin sivuille Taekwondourheilijoiden seurakauppaan >>
  2. Syötä salasanakenttään ristipelto
  3. Valitse ostoskoriisi haluamasi seura-asusteet. Ole huolellinen kokojen kanssa!
  4. Syötä tietosi kassasivulle. Valitse toimitustavaksi “nouto myymälästä”.
  5. Ilmoitamme, kun tilauksesi on noudettavissa salilta. Laskun saat sähköpostiisi.

Seuraavan tilauksen määräpäivä on 8.3., joten tilaathan vaatteesi ennen sitä!

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Liikesarjajoukkue ylsi loistaviin tuloksiin Saksassa

Taekwondo, Helsinki

Taekwondourheilijoiden liikesarjajoukkue napsi mitaleita kovatasoisesta German Openista

Liikesarjakisaajien alkukausi on ollut kisasykliltään erittäin tiivis ja 15.-16.2. mitaleita tavoiteltiin Hampurin German Openista.

Aikuisissa Christian Kamphuis vei kultaa U30 miesten ryhmäsarjasta yhdessä Budokwain Olli Siltasen ja Frans Salmen kanssa. Kolmikko oli tuttuun tapaan loistavassa yhteisvireessä ja tuloskin oli sen mukainen. Yksilösarjassa Christian eteni finaalikierrokselle saakka ja sijoitus lopulta seitsemäs. U40 sarjassa Ville Lehtinen otti upeasti hopeaa pareista Budokwain Elina Strandmanin kanssa. Yksilösarjassa Villen oli tyytyminen 11. sijaan.

Junioreissa Alex Jürgens  teki huippusuorituksen sijoittuen pronssille. Kovatasoisessa sarjassa jäi reilusti kovia päänahkoja taakse. Alexin päivän kruunasi pronssi parisarjasta yhdessä Aino Kortelaisen kanssa. Aino urakoi myös U15 ryhmäsarjassa, joista kotiinviemisiksi myös pronssia yhdessä Sofia Saralan ja Kuopion Taekwondon Airada Heikkisen kanssa. Aino ja Sofia eivät valitettavasti edenneet finaaliin saakka U15 yksilösarjassa.

Liikesarjajoukkueen kisaurakointi jatkuu heti tällä viikolla Ruotsin Helsingborgissa ja kauden päätavoite ovat toukokuun MM-kisat Tanskassa.

Onnittelut mitalisteille!

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Murskausleiri 14.3.2020

Tervetuloa murskaamaan!

Taekwondourheilijat ja Espoo Taekwondo Academy järjestävät 14.3. yhteistyössä murskausleirin, jonka pääohjaajana toimii hallitseva voimamurskauksen maailmanmestari Timo Jansson.

Leirillä kaikki +12-vuotiaat harrastajat pääsevät käsiksi murskaustekniikan saloihin ja saavat tietysti murskata autenttisia levyjä. Paikalla on myös myyntipiste, josta voi ostaa levyjä omaan treeniin tai seuralle. Bonuksena. leirillä pääsee osallistumaan voimalyöntikilpailuun, jossa kolme parasta palkitaan!

Hinta:
35 euroa (sisältää 6kpl murskattavia levyjä).
Kilpailumaksu 5 euroa, maksetaan käteisellä paikan päällä.

Paikka:

Taekwondourheilijoiden sali,
Ristipellontie 1A
00390, Helsinki

Aikataulu:

10-11:30 – Käsitekniikat
11:30-12:15 – Lounastauko
12:15-13:45 – Potkutekniikat
13:45-14:00 – Tauko
14:00-15:00 – Murskausrata ja kilpailu

Mainos

Ilmoittautuminen

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Harjoitukset normaalin aikataulun mukaan talvilomalla

    Tervetuloa mukaan treeneihin talvilomaviikolla 15.2.-23.2.

    Koulujen lomaviikolla arki-iltojen harjoitukset järjestetään tuttuun tapaan normaalin aikataulun mukaisesti. Mikäpä sen parempi tapa kuluttaa lomaa kuin harjoitella! Tervetuloa mukaan!

    Huom! Perheryhmät ovat tauolla sunnuntaina 16.2., mutta 23.2. treenit järjestetään normaalin aikataulun mukaan.

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Lisäharjoituksia joka viikonpäivälle myös kevätkaudella

    Taekwondo | Helsinki

    Taekwondourheilijat tarjoaa kattavan paketin lisätreenejä harrastajille

    Taekwondourheilijoiden perusryhmissä harjoitellaan kattavasti kaikkia lajin osa-alueita sekä kehitetään fyysisiä ominaisuuksia monipuolisesti. Perussopimuksen hintaan sisältyy näiden lisäksi kattava paketti erilaisia lisäharjoituksia, joilla osaamistaan voi syventää tietyllä osa-alueella tai nostaa kuntoaan uudelle tasolle.

    Suosittelemme kaikille harrastajillemme vähintään yhtä lisäharjoitusta viikossa perusharjoitusten lisäksi. Innokkaimmat tietysti poimivat treenejä lähes joka päivälle.

    Harrastajaottelu

    Harrastajottelussa tutustutaan ottelutaekwondon perusteisiin ja tietysti myös otetaan sparrimatseja rauhallisella temmolla. Harrastajaottelussa lähdetään turvallisuus etusijalla ja suojat pidetään aina mukana harjoittelussa. Ryhmä sopii kaikille ottelusta kiinnostuneille. Harrastajaottelu on myös hyvä aloituspiste niille, jotka tavoittelevat kilparyhmissä harjoittelua.

    Lasten harrastajaottelu torstaisin klo 18-19
    Nuorten ja aikuisten harrastajaottelu torstaisin klo 18-19

    Harrastajaliikesarja

    Harrastajaliikesarjassa harjoitellaan liikesarjojen perusteita sekä tietysti opiskellaan uusia liikesarjoja. Harjoituksessa pureudutaan myös perustreenejä syvällisemmin askeleiden, käsitekniikoiden, potkujen ja voimantuoton saloihin. Erittäin hyvä treeni kaikille harrastajille esimerkiksi osana vyökoepreppausta. Harjoitukseen voivat tulla mukaan kaikki ensimmäisen liikesarjan oppineet harrastajat.

    Lasten harrastajaliikesarja torstaisin klo 17-18
    Nuorten ja aikuisten harrastajaliikesarja maanantaisin klo 18-19

    Yleisliikunnalliset taidot, -pelit ja -leikit

    Tämä monimutkaisella nimellä varustettu harjoitus käynnistyi syksyllä 2019 ja on tarkoitettu aivan kaikille 7-15-vuotiaille harrastajille. Treenissä harjoitellaan nimensäkin mukaisesti liikunnallisia taitoja kattavasti huomioiden lasten ja nuorten herkkyyskausien vaatimukset. Erityisesti painotamme akrobatia-, liikkuvuus-, kehonhallinta-, koordinaatio- ja nopeusharjoittelua. Ryhmä on aikaisemmin pidetyn akrobatiaryhmän seuraaja, joten kakki akrobatiasta kiinnostuneet harrastajat mukaan. Tunneilla myös pelataan erilaisia liikunnallisia pelejä ja leikitään leikkejä, jotka kehittävät edellämainittuja ominaisuuksia.

    Aikuisten oheisharjoittelu

    Aikuisten oheisharjoittelu koostuu kolmesta erillisestä harjoituksesta, kuntopiiri, core sekä kehonhuolto.

    Kuntopiiri on kovatehoinen lihaskunto- ja kestävyysharjoitus. Liikkeet tehdään joko kehon omalla painolla tai pienillä lisäpainoilla. Pääpaino harjoituksissa on perusvoiman ja voimakestävyyden harjoittamisessa vaihtuvien teemojen avulla. Kuntopiirit sopivat niin aloitteleville kuntoilijoillekin kuin pesunkestäville voimamiehille ja -naisille. Toistomäärät ja intensiteetti on räätälöitävissä jokaiselle sopivaksi.

    Core-harjoituksissa keskitytään vahvistamaan kesivartalon lihaksia. Tavoitteena on rakentaa muuta harjoittelua tukeva vahva keskivartalo, joka tukee kehonhallintaa ja liikkuvuutta sekä ennaltaehkäisee selkä- ja nivelvaivoja.

    Kehonhuoltoharjoituksissa sovelletaan useita erilaisia venytysmetodeja tavoitteena kokonaisvaltaisesti liikkuvampi ja terveempi keho. Venytykset eivät rajoitu pelkästään staattisiin ja passiivisiin lihasvenytyksiin vaan myös nivelten liikeradat ja aktiivinen venyttely otetaan huomioon. Venyttelyharjoitus on suunniteltu erityisesti tukemaan taekwondoharjoittelua, mutta sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneet paremmin liikkuvasta ja venyvästä kehosta.

    Vapaaharjoitus

    Yli 15-vuotiaat harrastajat voivat harjoitella salilla myös itsenäisesti lauantaisin klo 13-14. Paikalla on ohjaaja, jolta voi tarvittaessa kysellä vinkkejä omaan treeniin.

    Sunnuntain potkutreeni

    Potkutreeni sopii kaikille yli 12-vuotiaille harrastajille, jotka eivät pelkää hikoilua ja sykkeen nousua. Potkutreenissä yhdistyvät kuntoilu ja taekwondon potkutekniikka, eli ihanteellinen harjoitus kaikille, jotka haluavat tosissaan ottaa kaiken irti itsestään.

    Kilparyhmät

    Kilparyhmissä on aavistuksen kalliimpi maksu kuin perusryhmissä, mutta tämä maksu oikeuttaa käymään kaikissa mahdollisissa harjoituksissa, joita salilta löytyy. Lisäksi urheilijoilla on oikeus käyttää salia omaan harjoitteluunsa. Kilparyhmissä harjoittelee urheilijoita eirilaisin tavoittein, mutta kaikille on yhteistä kova halu kehittyä ja nähdä vaivaa tulosten eteen. Ehkäpä sinustakin tulee urheilija Taekwondourheilijoiden kilparyhmiin. Kysy lisää vaikka heti tänään valmentajaltasi!

    Toivottavasti näemme sinua lisäharjoituksissa mahdollisimman pian!

    Kategoriat
    Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

    Otteluleiri ja minisalikisat 7.3.

    Taekwondo, Helsinki

    Kisakokemusta kaikille harrastajille ja lasten sarjoissa otteleville

    Taekwondourheilijat 2011 järjestää otteluleirin ja minisalikisat lauantaina 7.3. Leirillä valmistaudutaan kevään kilpailuihin ja treenataan ottelun perusteita. Leirillä pääsee myös keräämään ottelukokemusta minisalikisoissa, jossa kaikki pääsevät ottelemaan useamman ottelun. Salikisat toteutetaan klassisella mallilla niin, että pisteet lasketaan manuaalisesti ja otteluita sovitaan niin pitkään kuin halukkaita ottelijoita riittää.

    Aika:
    La 7.3.
    11:30-13:00 – Harjoitus (ottelutekniikka ja pariharjoitteet)
    13:00-14:00 – Ruokatauko ja otteluiden sopiminen (omat eväät mukaan)
    14:00-16:00 – Minisalikisat

    Paikka:
    Taekwondourheilijoiden sali, Ristipellontie 1A, 00390, Helsinki

    Hinta:
    20€ (maksetaan käteisellä paikan päällä tai laskulla tapahtuman jälkeen)

    Kenelle sopii:
    Leiri on avoin kaikille ottelusta kiinnostuneille ja kilpailuissa käyville harrastajille ikään ja taitotasoon katsomatta. Jonkin verran kokemusta otteluharjoittelusta sekä omat suojat on hyvä olla matkassa.

    Ilmoittautuminen

      Kategoriat
      Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

      20 mestaruutta SM-kilpailuista | Taekwondourheilijat 2011 | Taekwondo Helsinki

      Taekwondo, Helsinki

      Ottelujoukkueella huikea kisavire

      Taekwondon suomenmestaruuksista kamppailtiin tänä vuonna heti alkuvuodesta osana SM-viikon monilajitapahtumaa talvisessa Joensuussa. Voitonnälkäinen taewkondojoukkue joukkue hyppäsi bussiin perjantaina Helsingistä ja pitkä ajomatka hurahti hetkessä huikean yhteishengen siivittämänä. Paluumatkalla lauantaina bussi oli täynnä väsyneitä, mutta sitäkin tyytyväisempiä urheilijoita. Voitonjuhliin oli myös aihetta, sillä mestaruuksia kahmittiin peräti 15 kappaletta ottelussa ja viisi liikesarjoissa.

      Muutamat aikuisten sarjoista televisioitiin YLE:n lähetykseen eikä Chahrazed Boughraran ottelu ja huikea jatkoerävoitto jättänyt ketään kylmäksi paikan päällä eikä varmasti ruutujen takanakaan. Mestaruuden arvoa lisäsi, että kilpailu oli Chahran ensimmäinen aikuisten sarjoissa, vaikka hän on virallisesti vielä juniori-ikäinen. Mestaruuden vei myös seuran puheenjohtaja Teemu Heino, joka otti peräti 21. mestaruutensa. Viimeksi mies on voitettu Suomessa vuonna 1996, eikä seurakaveri Riku Kytömäki pystynyt rikkomaan ketjua. Rikulle kuitenkin mestaruus yhtä painoluokkaa alempaa miehen edustaessa kahdessa sarjassa. Aikuisissa mestaruuteen ylsi myös Bardia Mirzaei. Severi Saralan oli tyytyminen pronssiin.

      Junioreissa (15-17 -vuotta) tehokaksikko Lauri Hulikkala ja Plum Kopisto ovat viime vuosina saaneet vääntää keskenään, mutta Plumin siirryttyä ylempään painoluokkaan, oli molemmilla mahdollisuus kirkkaimpaan mitaliin. Komeasti pojat homman hoitivatkin, molemmille mestaruudet. Chaimaa Boughrara jatkoi myös täydellistä hallintaa omassa painoluokassaan ja vei mestaruuden varsin isoin pistein. Ensimmäistä kertaa junioreissa otellut Juuli Mankonen pääsi heti kiinni ottelurytmiin eikä voittajasta ollut epäselvyyttä Juulin viedessä mestaruuden. Mestaruuden nappasivat myös Eddie Quinones. Honey La:n ja Renad Almalkyn aktiivinen treeniote näkyi selkeänä kehityksenä suorituksissa, mutta vielä tällä erää molemmille hopeaa.

      Kadettisarjoissa (12-14 -vuotta) nähtiin myös loistavia suorituksia. Iines Korhonen otteli kuin hurmiossa ja tulokset olivat myös sen mukaiset: mestaruus kahdesta painoluokasta selkeillä piste-eroilla. Jenny Vettenniemi osoitti kovaa taistelutahtoa hakemalla määrätietoisesti voittopisteitä aina ottelun viimeiseen erään saakka. Kova työ palkittiinkin ja Jennylle kultaa kotiinviemisiksi. Kadettisarjoissa debytoinut Teemu Takala korjasi heti koko potin voittamalla oman sarjansa. Venne Viitaniemi osallistui kahteen sarjaan, joista toisesta kultaa ja toisesta hopeaa. Sara Quinones otti veljensä tapaan kultaa yhtä ikäluokkaa alempaa. Markus Liuko oli tuttuun tapaan melkoinen sähikäinen ottelukentällä, mutta tiukasta väännöstä huolimatta tyytyminen oli pronssiin.

      Christianille triplamestaruus liikesarjoista

      Liikesarjojen puolella Christian Kamphuis voitti lähes kaiken, mitä voitettavissa on. Christian otti mestaruuden kovatasoisesta alle 30-vuotiaiden miesten sarjasta. Sarjan tasosta kertoo sen, että kärkikolmikko oli samainen myös muutaman viikon takaisissa PM-kilpailuissa, mutta tällä kertaa järjestys muuttui Christianin yltäessä korkeimmalle korokkeelle. Christian voitti myös freestyle-sarjan sekä alle 30-vuotiaiden ryhmäsarjan yhdessä Turun Budokwain Frans Salmen sekä Olli Siltasen kanssa. Yksilösarjan mestaruuden voitti myös Laura Kinnunen, joka oman kisaamisensa lisäksi toimi muun joukkueen valmentajana. Laura löysi loistavan keskittymisen ja tarkkuuden tekemiseensä. Eero Halenius oli ensimmäistä kertaa mukana aikuisten sarjassa ja antoi heti hyviä näyttöjä. Sijoitus tällä erää viides. Elina Tikkanen osallistui ainoastaan ryhmäsarjaan yhdessä HIPKO:n Linda Räkköläisen ja Tampere Kumgang Taekwondon Nea Säynäjoen kanssa. Ryhmä ylis hopealle.

      Junioreiden puolella mestaruuden ottivat Aino Kortelainen ja Alex Jürgens alle 17-vuotiaiden parisarjasta, ja molemmat ylsivät omissa alle 15-vuotiaiden yksilösarjoissaan hopealle. Tyttöjen puolella Bella Buuri vei pronssia ja Sofia Saralan ja Victoria Hentusen oli tyytyminen neljänteen ja viidenteen sijaan. Alle 17-vuotiaiden tyttöjen ryhmäsarjoissa käytiin tiukka kamppailu sijoituksita. Aino ja Sara pääsivät hopealle yhdessä Kuopion Taekwondon Airada Heikkisen kanssa. Bella, Sofia ja Victoria olivat heti perässä pronssilla. Luca Leskinen veti muutaman viikon takaiselle freestyle-debyytilleen jatkoa nappaamalla pronssia sarjasta. Muutamalla korjauksella Lucasta saadaan melkoinen tekijä freestyleen, sillä volteista ei ilmaa tai taitoa puutu.

      Molemmissa kilpailumuodoissa mitalit matkasivat Helsinkiin kovalla prosentilla. Onnittelut mestareille ja mitalisteille.

      Haluaisitko sinäkin harrastaa parhaassa seurassa. Aloita taekwondo nyt!

      Kategoriat
      Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

      Kevään ensimmäinen kaveriviikko 27.-31.1.

      Tuo kaveri mukaan treeneihisi!

      Syksyllä vietettiin ensimmäistä kertaa kaveriviikkoa salilla ja monet harrastajista toivatkin kavereitaan mukaan treeneihin. Seuraava kaveriiviikko järjestetään tammikuun lopussa 27.-31.1. Kaveriviikolla kaverin voi ottaa mukaan omiin harjoituksiin, vaikkei tällä olisi lainkaan aiempaa kokemusta taekwondosta tai muista liikuntaharrastuksista.

      Kaveriviikolla harjoitukset on suunniteltu niin, että harjoitteet saa tehdä oman kaverin kanssa ja pidempään harrastanut neuvoo ja auttaa toista.

      Jos kaveri aloittaa harrastuksen Taekwondourheilijoissa, kaverinsa tuonut saa -20% alennuksen seuraavaan laskutuskauteensa! Muistakaa mainita ensimmäisen sopimuksen yhteydessä, kenen suosituksesta olette tulleet mukaan.

      Huom! Kaveriviikon harjoitukset koskevat perusryhmiä. Kilpaharjoitukset ja lisäharjoitukset ovat alkuun turhan haastavia uudelle kokeilijalle.

      Kategoriat
      Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

      Norjan PM-kilpailuista komea mitalisaalis Taekwondourheilijoille

      Oslon PM-kilpailuissa kova taso molemmissa kisamuodoissa

      Pohjoismaiden mestaruuksia metsästettiin Oslossa 18.1. lähes 500 urheilijan voimin. Kilpailun taso oli kova ja etenkin liikesarjojen puolella sarjat olivat isoja. Suomalaisedustus kisoissa oli vahva ja niin oli myös Taekwondourheilijoiden. Vahvoja olivat myös urheilijoiden suoritukset ja joukkueen fiilis katossa.

      Christian ja Ville mestareiksi liikesarjojen puolella

      Liikesarjakilpailu ei sujunut järjestelyiden osalta aivan mutkitta, mutta tämä ei Christianin menoa haitannut. Freestylessä kilpailu tanskalaisia vastaan oli kova, mutta Christianin suoritus ei jättänyt ketään kylmäksi ja tätä mieltä olivat myös tuomarit. Palkintona ansaittu Pohjoismaiden mestaruus. Mestaruus U30-yksilösarjastakin oli äärimmäisen lähellä Christianin sijoittuessa kakkoseksi tasapisteissä sarjan voittaneen Budokwain Olli Siltasen kanssa. Ero presentaatiopisteissä kuitenkin käänsi edun Ollin puolelle. Sarjasta tuli komea kolmoisvoitto Suomeen Budkowain Frans Salmen napatessa kolmossijan. Samainen kolmikko otti myös hopeaa U30 -ryhmäsarjasta, joten melkoista jälkeä saivat kisoissa kukin aikaan. O30-sarjassa mestariksi julistettiin Ville tasokkaiden ja varmojen suoritusten jälkeen. Ville voitti myös toisen mestaruuden O30 ryhmästä yhdessä Vihdin Jeppe Aukion ja Helsingin Taekwondon Kim Reimanin kanssa. Huippusuoritus siis Villeltäkin.

      Myös junnujen kadettien puolella suoritukset olivat loistavia. Alina otti upeasti hopeaa U17 -freestylestä, vaikka vielä kisapäivän aamuna oli epävarmaa pystyykö Alina edes kisaamaan vamman vuoksi. Suoritus oli kuitenkin varma ja voltit sekä hyppypotkut ilmavia. Kadettien yksilösarjat olivat isoja, mutta tämä ei estänyt Alexia etenemästä aina pronssille saakka kadettipojissa. Iso ei ollut ero kakkossijaankaan. Alex ylsi myös Ainon kanssa hopealle kadettipareissa. Tuttu trio Bella, Vickan ja Sofia kirkastivat myös viimevuotisen pronssinsa hopeaksi kadettityttöjen ryhmissä. Kadettityttöjen sarja oli iso ja kovatasoinen. Aino ylsi aina finaalikierrokselle saakka, mutta palkintosijoista jäätiin hieman. Luca teki elämänsä ensimmäisen freestyle -kisasuorituksen ennakkoluulottomasti isossa kisassa ison yleisön edessä. Suoritus oli loistava ja trikit sarjan parhammistoa, mutta tyytyminen oli tällä erää viidenteen sijaan.

      Liikesarjajoukkueen yleisilme oli hyvä ja etenkin voi olla tyytyväinen siihen, kuinka urheilijat ylsivät hyviin suorituksiin kisapäivän viivästyessä ja olosuhteiden muuttuessa yhä epävarmemmiksi laitevikojen vuoksi. Paljon kovatasoisia kisaajia jäi taakse, joten tuloksekasta kisakautta on lupa odottaa. Kevätkauden päätavoite on useimmilla kisajoukkuelaisilla toukokuussa järjestettävät Tanskan MM-kilpailut. Seuraava etappi matkalla kohti tätä tavoitetta ovat Joensuun SM-kilpailut tammikuun ja helmikuun vaihteessa.

      Iinekselle kultaa ottelusta

      Ottelun puolella Taekwondourheilijoista kirkkaimpaan mitaliin ylsi Iines ja vieläpä varsin ylivoimaisesti. Iines voitti ottelunsa selkeillä piste-eroilla, eikä missään vaiheessa ollut epäselvää, kuka mestaruuden sarjasta vie. Myös Severi oli kovassa vauhdissa naputellessaan voitot avauskierroksella ja semarissa norjalaisista vastustajistaan. Etenkin avauskierroksen tiukka vääntö aiheutti sydämentykytyksiä katsomossa, mutta Severin tilannekontrolli piti samoin kuin johtoasema summerin soidessa. Finaalissa vastaan asettui melkoinen tekniikkataituri, joka vei ansaitusti kullan. Severin otteet lupaavat kyllä hyvää jatkoa ajatellen.

      Venne pisti kaksi ensimmäistä vastustajaansa tyylikkäästi poikki ja pinoon edeten näin finaaliin. Harmillisesti alussa muutama selkeä pääosuma jäi pisteittä ja lopussa taas Venne ei oikein päässyt kiinni ottelurytmiinsä. Hopeaa kuitenkin hienon päivän päätteeksi. Janika taas pääsi hyvin kiinni omaan rytmiinsä, mutta joutui kuitenkin taipumaan molemmissa poolisarjansa otteluissa. Kotiintuomisina pronssia.

      Junnuissa ahkeroivat Plum ja Lauri. Plum pääsi painimaan entistä enemmän siirryttyään -68kg painoluokkaan. Ensimmäinen vääntö päättyi Plumin tyylikkääseen voittoon, mutta toisessa vastustaja veti pidemmän korren muutamalla hyvällä rytminvaihdolla. Lauri sai heti avauskierroksella vastaansa sarjan lopullisen voittajan eikä tällä kertaa pystynyt vastaamaan norjalaisen otteisiin. Toisaalta ottelusta jäi kyllä se maku, että hyvänä päivänä pisteet voisivat kääntyä Laurin eduksi.

      Ottelujoukkueen seuraava etappi on myös muutaman viikon päästä järjestettävä Joensuun SM-kilpailu. PM-kisojen perusteella suunta on oikea ja SM-kisoihin voi lähteä ennakkoluulottomalla ja voitonnälkäisellä asenteella.

      Onnittelut kaikille mitalisteille!

      Taekwondourheilijoiden tulokset

      Ottelu:
      Iines Korhonen, cadet -44 kg, kultaa
      Venne Viitaniemi, cadet -37 kg, hopeaa
      Severi Sarala, senior -74 kg, hopeaa
Janika Tatti, cadet -55 kg, pronssi
      Methasit Kopisto, junior -68 kg, 5.
Lauri Hulikka, junior -63 kg, 9.

      Liikesarjat:
      Ville Lehtinen, alle 40-vuotiaat, kultaa
      Christian Kamphuis, yli 17-vuotiaiden freestyle, kultaa
      Christian Kamphuis, alle 30-vuotiaat, hopeaa
      Bella Buuri, Victoria Hentunen, Sofia Sarala, tytöt, kadettien ryhmät, hopeaa
      Frans Salmi (Budokwai), Olli Siltanen (Budokwai), Christian Kamphuis, alle 30-vuotiaiden ryhmät
      Aino Kortelainen, Alex Jürgens, kadettien parit, hopeaa
      Alina Niinivaara, alle 17-vuotiaiden freestyle, hopeaa
      Alex Jürgens, kadetit, pronssia