Kategoriat
Yleinen

Loviisa Open 2025 kisaraportit

Ottelu

Joukkueenjohtaja Pauli Raivion raportti

Kevään ottelun kisakausi käynnistettiin perinteisessä Loviisa Openissa, jossa mitaleita saalisti 127 urheilijaa. Tästä porukasta TU:lta oli peräti 15 urheilijaa, eikä mitalisateelta tämän tiimin kanssa vältytty!Aamupäivän harrastajasarjoissa sekä sijoitukset että otteluasenne osuivat upeasti kohdilleen. Ensikertalaiset Liisi ja Jaana lähtivät haastamaan ennakkoluulottomasti ja heiltä on lupa odottaa paljon tulevissa kisoissa, vaikka vielä tänään tappiot osuivatkin kohdalle. Max palasi kilpakentille pienen tauon jälkeen, mutta osoitti jälleen olevansa siellä kuin kotonaan ja nappasi näytöstyyliin kultaa. Narvin otteli erittäin tasaisen matsin, mutta tällä kertaa oli tyytyminen hienoisella erolla pronssiin. Isabella ja Rana järjestivät huikean keskinäisen finaalin selätettyään molemmat omat avausvastustajansa. Finaalista ei tilanteita ja draamaa puuttunut ja tytöt palkittiinkin päivän päätteeksi molemmat tsempparipalkinnoilla ansaitusti!

Iltapäivällä Chahra ja Bardia nappasivat selkeillä lukemilla kultaa omista sarjoistaan, vieläpä varsin näyttävällä tyylillä. Samoin teki Sena, joka näytti mitä tsemppi ja sisu parhaimmillaan saavat aikaan. Huikea taisteluvoitto. Samaisesta sarjasta tuplasarjalainen Isabella otti pronssia. Milay eteni komealla voitolla finaaliin omassa sarjassaan, mutta tällä kertaa oli tyytyminen hopeaan vahvoista otteista huolimatta. Elias, Venla, Vivian ja Aleksandra taipuivat avausotteluissaan, mutta otteet lupasivat silti paljon ja jokainen haki pisteitä loppuun saakka haastavissakin matseissa.Iso kiitos kaikille urheilijoille, koutseille ja huoltojoukoille! Tästä on hyvä jatkaa kohti SM-kisoja.-Pauli Raivio, valmentaja

Ottelun tulokset:

Harrastajasarjat:

Isabella: 1.
Rana: 2.
Max: 1.
Jaana: 2.
Liisi: 3.
Narvin:  3.

Liigasarjat:

Elias: 2.
Vivian: 5.-8.
Chahra: 1.
Sena: 1.
Isabella: 3.
Venla: 4.
Aleksandra: 5.-8.
Bardia: 1.
Milay: 2.

Liikesarjat

Joukkueen valmentaja Ville Lehtinen raportoi.

Suomen kisakausi avattiin 8.3. Loviisassa. TU kahmi jälleen roppakaupalla mitaleita kisoista, jokaisen kilpailijan tuodessa kotiin vähintään yhden palkintosijan. Nostoina päivän kilpailuista:

  •  Annan kultamitali kisojen suurimmasta, 19 kilpailijan vihreävöisten naisten sarjasta
  •  Viivin loistava ensiesitys sekä vihreävöisten naisten, että diesel-naisten sarjassa huolimatta siitä että kisasuoritukset eri sarjoissa tulivat välittömästi peräkkäin. Diesel-naisten sarjasta tuloksena hienosti hopeaa
  •  Alex ja Kerttu Salminen (Wondo Espoo) kilpailivat yhdessä ensimmäistä kertaa ja siihen nähden suoritukset olivat aivan loistavat, tuoden hopeaa pienellä erolla kultamitalisteihin

Kisoissa palkittiin myös viime vuoden parhaita, joista jopa kolme palkintoa tuli TU:lle:

  •  Vuoden 2024 poomsekilpailija: Marita Jaakkola ja Kirsimarja Raitasalo (Myös Mansen Taekwondon Niina Virtala)
  •  Vuoden 2024 poomsevalmentaja: Ville Lehtinen

Lisäksi TU:lta oli tuttuun tyyliin tuomariedustusta, kun Laura, Marita ja Kirsimarja olivat kilpailemisen lisäksi myös pöydän toisella puolella ja lisäksi Aino tuomaroi koko päivän.

Seuraavat kilpailut Suomessa ovatkin jo kahden viikon päästä kun SM-kisat ja Pori Open käydään Porissa 22.3.

Kaikki tulokset:
Kultaa:
  • Marita: O50 Female
  • Laura & Jeppe Aukio (Vihti): Pair O30
  • Ville, Jeppe Aukio (Vihti) & Tatu Iivanainen (Mudokwan Vantaa): Team O30
  • Anna: Vihreävöiset naiset
Hopeaa:
  • Laura: U40 Female
  • Kirsimarja: O50 Female
  • Alex & Kerttu Salminen (Wondo Espoo): Pair U30
  • Laura, Laura Wild (Mudokwan Vantaa) & Miia Astala (Porin Taekwondo): Team O30
  • Viivi: Diesel Female
Pronssia:
  • Alex: U30 Male
Muut tulokset:
  • Kirsimarja & Antti Vehman (HNMKY) 4. Pair O30
  • Viivi 14. Vihreävöiset naiset
Kategoriat
Yleinen

Menestystä liikesarjojen Bulgaria Openista

3.3.2025 Sofiassa järjestetty Bulgaria Open 2025 oli seurallemme varsin menestyksekäs.Aino Kortelainen ja Sofia Sarala voittivat molemmat kaksi ensimmäistä battleaan, kolmannella tuli tappio. Aino, Sofia ja Linda Räkköläinen saivat pronssia U30-ryhmissä. Kirsimarja Raitasalo sai hopeaa U60-naisissa ja U60-pareissa Antti Vehmanin kanssa.

Kategoriat
Yleinen

Salikisat 15.3.2025

Tervetuloa salikisoihin lauantaina 15.3. klo 11.00-n. 15.00!

Salikisa on tarkoitettu kaikille otteluita haluaville. Pisteet lasketaan manuaalisesti ”old-school”, joten sähkösukat eivät ole välttämättömiä. Tilaisuus sopii erinomaisesti myös niille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta ottelukisaamisesta.

Liikesarjajoja tuomaroivat omat urheilijamme ja valmentajamme. Tule saamaan vinkkejä omaan tai vaikka ryhmäsi tekemiseen!

Salikisa maksaa 10€ per päivä. Maksutapoina käteinen, mobilepay tai lasku.

Aikataulu:

11:00 salin ovet auki
11:15 yhteinen lämmittely
11:30 salikisa alkaa
15:00 salikisa päättyy

 

Ilmoittaudu tästä:

    Osallistujan nimi

    Osallistujan ikä

    Seura

    Osallistujan paino (vain ottelu)

    Aikaisempi kokemus kisaamisesta

    Sähköposti

    Lähettämällä lomakkeen hyväksyn, että tietoni tallennetaan asiakaspalvelun järjestelmään ja/tai asiakasrekisteriin ja niitä käytetään viestinnässä ja asiakkuuteni hoitamisessa kanssani. Lisätietoja osoitteessa https://tu11.fi/taekwondo/gdpr/

    Seuraavat salikisat järjestetään 12.4., 10.5. ja 7.6.

    Kategoriat
    Yleinen

    Vyökokeet perjantaina 14.3.2025

    Kevätkauden ensimmäiset vyökokeet järjestetään maaliskuussa. Kevään toinen koe järjestetään toukokuussa. Perjantaina 14.3. on harjoitukset peruttu vyökokeiden takia.

    Osallistujat saavat kutsun kokeeseen sähköpostilla.

    Listan löydät myös  https://tu11.fi/taekwondo/vyokokeiden-osallistujat-ja-aikataulut/

    Miten vyökokeisiin pääsee?

    Vyökokeisiin pääsee keräämällä riittävästi harjoitusmerkintöjä edellisestä vyökokeesta. Laskemme harjoituskäynnit kirjattujen treenien perusteella, joten muistathan kirjata harjoituksesi kulkutunnisteella joka kerta salilla käydessäsi. 

    Kokeeseen pääsyn edellytys on myös, että osaa riittävällä tasolla kokeessa vaadittavat asiat, liikesarjat sekä noudattaa harjoituksissa salin käyttäytymissääntöjä.

    Kokeeseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Ilmoitathan kuitenkin, mikäli et aio osallistua kokeeseen saatuasi kutsun sähköpostilla. Ilmoita myös, mikäli et saanut kutsua, mutta mielestäsi sinulla pitäisi olla vyökoe

    Mitä vyökokeessa vaaditaan?

    Vyökokeessa tulee osata kokeen tekniikkavaatimukset sekä liikesarjat. Myös aikaisempien kokeiden vaatimukset on yhä hallittava.

    Harjoitusohje vyökokeisiin

    Miten kokeisiin kannattaa valmistautua?

    Kokeeseen paras valmistautuminen on käydä harjoituksissa aktiivisesti ja monipuolisesti. Esimerkiksi otteluharjoittelua painottavien harrastajien kannattaa välillä käydä myös perusharjoituksissa ja vastaavasti perusharrastusryhmissä harjoittelevien on syytä syventää osaamista otteluharjoittelun ja liikesarjojen muodossa.

    Liikesarjat kannattaa harjoitella erityisen hyvin, sillä ne kokoavat lähes kaikki kokeessa vaadittavat tekniikat ja ilmentävät harrastajan kykyä rytmittää tekniikoita ja tuottaa niihin voimaa. Opittuasi uuden liikesarjan kertaa sitä niin paljon kuin mahdollista.

    Viikoilla ennen koetta liikesarjoja kerrataan myös harjoituksissa tavallista enemmän. 

    Mitä koe maksaa ja miten se laskutetaan?

    Vyökoehinnastomme löydät:

    https://tu11.fi/taekwondo/hinnasto/vyokoehinnasto/

    Kategoriat
    Yleinen

    Suvi Mikkosen otteluleiri 1.2.

    Urheilijana mm. olympialaisissa 5. sijan ja EM-kilpailuissa pronssia saavuttanut Suvi Mikkonen tulee Suomeen pitämään otteluleirin!

    Suvi Mikkonen edusti Suomea Lontoon (2012) ja Rion (2016) olympialaisissa. Myös Tokion olympiapaikka oli lähellä. Urheilijauransa jälkeen Mikkonen on jatkanut taekwondoa valmentajan roolissa – ja erittäin menestyksekkäästi. Kirkkaimman mitalin hänen valmennettavistaan toi Viviana Márton, joka otteli itselleen kultamitalin Pariisin (2024) olympialaisista.

    Mikkosen seurana leiriä Helsinkiin pitämään tulevat Viviana Márton ja hänen kaksoissiskonsa Luana Márton, joka on vuoden 2023 MM-kultamitalisti.

    Tätä leiriä ei todellakaan kannata jättää väliin, jos taekwondo-ottelu kiinnostaa! Leiri sopii niin kansainvälisellä tasolla kilpaileville kuin sinne joskus tulevaisuudessa suuntaaville. Tule oppimaan todellisilta huipuilta!

    Lauantai 1.2.:
    10.00-11.30 treeni 1: lapset ja kadetit
    11.30-13:00 treeni 2: juniorit ja aikuiset
    14.15-15.30 antidoping- ja kilpailumanipulaatioluento
    15.30-17.30 treeni 3: kaikki ikäluokat

    Paikka: Taekwondourheilijat 2011:n sali, Ristipellontie 14, 00390 Helsinki

    Hinta: 50 €

    Opetuskielenä on englanti, mutta opetusta voidaan tarvittaessa tulkata suomeksi.

    Ilmoittautuminen Suomisportin kautta perjantaihin 31.12.2025 klo 20.00 mennessä: https://www.suomisport.fi/events/77a64a87-ea63-4d9f-9ca8-032e1533a3c1 

    Suvi Mikkonen pitää myös perjantaina 31.1. luennon siitä, mitä tarkoittaa valita huippu-urheilu. Luennosta lisätietoja lähiaikoina.

    Kategoriat
    Yleinen

    Taekwondourhjheilijoita valittiin vuoden parhaiksi

    Suomen Taekwondoliitto valitsi vuoden liikesarjavalmentajaksi Ville Lehtisen. Hän on valmentanut TU11:n poomsaen kilparyhmää menestyksekkäästi ja sitoutuneesti jo seitsemän vuoden ajan yhdessä Laura Kinnusen ja Marita Jaakkolan kanssa.

    Vuoden liikesarjaurheilijaksi Suomen Taekwondoliitto valitsi 2024 tuoreet MM-pronssimitalistit TU11:n Marita Jaakkolan ja Kirsimarja Raitasalon sekä Manse Taekwondon Niina Virtalan.

    Onnittelut kaikille valinnasta! 

    Kategoriat
    Yleinen

    Uusia korkeita vyöarvoja

    Suomen Kukkiwon-komission korkeiden vyöarvojen koe järjestettiin lauantaina 14.12.2024. 
     
    Seuramme ohjaajat suorittivat seuraavat vyöarvot:
     
    7. dan Teemu Heino 
    6. dan Petteri Kauppinen
    6. dan Pauli Raivio 
     
    Kokeen arvioijina toimivat Jung Hyun Cho 8. dan, Kalervo Valli 8. dan ja Henri Nordenswan 7. dan. Vyöarvojen suosittelijana toimi mestari Don Kun Mun  9. dan, joka myönsi vierailunsa yhteydessä myös seuraavan vyöarvon:

    4. dan Sampo Pajulampi
     
    Seura onnittelee uusien vyöarvojen haltijoita!
    Kategoriat
    Yleinen

    Seura muisti MM-mitalisteja ja ohjaajia pikkujouluissa

    Tänään Taekwondourheilijat 2011 viettivät pikkujouluja salillamme. Juhlissa palkittiin Kirsimarja ja Marita eli tuoreet MM-pronssimitalistit liikesarjoissa. Myös Suomen Taekwondoliitto halusi onnitella mitalisteja kukkakimpuilla. 

    Seura halusi muistaa ja kiittää pikkujouluissa myös erinomaisesta valmennustyöstä ja seuran eteen tehdystä tärkeästä työstä armeijaan vuoden vaihteessa lähtevää Bardiaa sekä yleisurheiluun jatkossa keskittyvää Jania.

    Kategoriat
    Yleinen

    Kuntotaekwondo on tammikuussa ilmainen!

    Aloitamme joidenkin vuosien tauon jälkeen kuntotaekwondoryhmän. Ajatuksena on kohottaa aikuisten kuntoa hyvällä fiiliksellä. Ryhmässä hyödynnetään taekwkondoharjoittelun metodeja ja samalla opitaan kuntoilun ohessa lajin perustaitoja. Ryhmän vastuuohjaaja on Petteri Kauppinen.

    Treenit järjestetään 7.1. alkaen tiistaisin 18.00-19.00.
     



    Tammikuussa ryhmä on ilmainen ja sen jälkeen 39€/kk. Toivotamme kaikki aikuiset mukaan nykykuntoon katsomatta. Näkyy reeneissä!

    Kategoriat
    Yleinen

    Keväällä muutoksia harjoitusaikoihin

    Kevätkausi alkaa tiistaina 7.1.2025. Harjoitusaikoihin tulee joitain muutoksia johtuen valmentajien aikatauluista. Löydät harjoitukset alta.

    Uusia ryhmiä ja muutoksia ryhmäjakoihin

    Uutena ryhmänä aloittaa kuntotaekwondo, jossa kohotetaan kuntoa ja treenataan taekwondoa hyväntuulisesti. Ryhmä on tarkoitettu kaikille aikuisille, etenkin harrastajien vanhemmille. Kuntotaekwondo on tammikuun ajan ilmainen!

    Lapsien liikesarjakilparyhmä yhdistyy aikuisten ryhmään.

    11-15 -vuotiaat jatko ja edistyneet treenaa jatkossa yhdessä.

     

    Perusryhmät

    Lapset 3-6 -vuotiaat

    Ma 18.00-19.00
    To 18.00-19.00

    Lapset 7-8 -vuotiaat alkeet

    Ma 17.00-18.00
    To 17.00-18.00
    Pe 18.00-19.00

    Lapset 7-8 -vuotiaat jatko ja edistyneet

    Ma 17.00-18.00
    Ke 17.00-18.00
    Lisäksi valitaan yksi tai useampi seuraavista:
    Ke 17.00-18.00 Liikesarja / harrastajat / 7-16 -vuotiaat
    To 17.00-18.00 Ottelu / harrastajat / 7-16 -vuotiaat

    Lapset 9-10 -vuotiaat alkeet

    Ma 18.00-19.00
    To 17.00-18.00
    Pe 18.00-19.00

    Lapset 9-10 -vuotiaat jatko ja edistyneet

    Ma 19.00-20.00
    Ke 18.00-19.00
    Lisäksi valitaan yksi tai useampi seuraavista:
    Ke 17.00-18.00 Liikesarja / harrastajat / 7-16 -vuotiaat
    To 17.00-18.00 Ottelu / harrastajat / 7-16 -vuotiaat

    Lapset 11-12 -vuotiaat alkeet

    Ma 18.00-19.00
    To 17.00-18.00
    Pe 17.00-19.00

    Lapset 11-12 -vuotiaat jatko ja edistyneet

    Ti 17.00-18.00
    T0 19.00-20.00
    Lisäksi valitaan yksi tai useampi seuraavista:
    Ke 17.00-18.00 Liikesarja / harrastajat / 7-16 -vuotiaat
    To 17.00-18.00 Ottelu / harrastajat / 7-16 -vuotiaat

    Lapset 13-15 -vuotiaat alkeet

    Ma19.00-20.00
    To 17.00-18.00
    Pe 17.00-18.00

    Lisäksi mahdollista käydä seuraavissa harjoituksissa:
    Ke 18.00-19.00 Poomseklinikka (+14v.)
    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.)

    Lapset 13-15 -vuotiaat jatko ja edistyneet

    Ti 17.00-18.00
    To 19.00-20.00
    Lisäksi valitaan yksi tai useampi seuraavista:
    Ke 17.00-18.00 Liikesarja / harrastajat / 7-16 -vuotiaat
    To 18.00-19.00 Ottelu / harrastajat / 7-16 -vuotiaat
    Ke 18.00-19.00 Poomseklinikka (+14v.)
    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.)

    +16 -vuotiaat alkeet

    Ma 20.00-21.00
    To 20.00-21.00
    Pe 19.00-20.30


    Lisäksi mahdollista käydä seuraavissa harjoituksissa:
    Ma 18.00-19.00 Liikesarja / harrastajat / aikuiset
    Ke 19.00-21.00 Ottelu / harrastajat / aikuiset
    Ke 18.00-19.00 Poomseklinikka (+14v.)
    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.)

    +16 -vuotiaat jatko

    Ma 20.00-21.00
    To 20.00-21.00
    Pe 19.00-20.30
    Ma 18.00-19.00 Liikesarja / harrastajat / aikuiset
    Ke 19.00-21.00 Ottelu / harrastajat / aikuiset
    Ke 18.00-19.00 Poomseklinikka (+14v.)
    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.) 

    +16 -vuotiaat punaiset ja mustat vyöt

    Ti 19.00- (+ohjaajat, apuohjaajat, mustat vyöt ja dan-kokeisiin pyrkivät)
    To 18.00-19.30 (+ohjaajat, apuohjaajat, mustat vyöt ja dan-kokeisiin pyrkivät)
    Pe 19.00-20.30
    Ma 18.00-19.00 Liikesarja / harrastajat / aikuiset
    Ke 19.00-21.00 Ottelu / harrastajat / aikuiset
    Ke 18.00-19.00 Poomseklinikka (+14v.)
    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.) 

    Kuntotaekwondo

    Ti 18.00-19.00 Kuntotaekwondo 

    Oheisharjoitukset

    Ke 18.00-19.00 Poomseklinikka (+14v.)
    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.) 

    Harrastajien kilparyhmät

    Ottelu / harrastajat / 7-16 -vuotiaat

    To 18.00-19.00 Ottelu / harrastajat / 7-16 -vuotiaat

    Liikesarja / harrastajat / 7-16 -vuotiaat

    Ke 17.00-18.00 Liikesarja / harrastajat / 7-16 -vuotiaat

    Liikesarja / harrastajat / aikuiset

    Ma 18.00-19.00 Liikesarja / harrastajat / aikuiset

    Ottelu / harrastajat / aikuiset

    Ke 19.00-21.00 Ottelu / harrastajat / aikuiset

    Itsepuolustus

    To 17.00-18.00 Itsepuolutus (+14v.) 

    Ottelun kilparyhmät (urheilijasopimus)

    Ottelun kilparyhmä 7-14 -vuotiaat (urheilijasopimus)

    Ti 18.00-19.00
    Ke 18.00-19.00
    To 19.00-20.00

    Ottelun kilparyhmä juniorit ja aikuiset (urheilijasopimus)

    Ma 19.00-21.00
    Ti 19.00-21.00
    Ke 19.00-21.00
    To 19.30-21.00
    Pe 17.00-21.00 vapaaharjoitus

    Liikesarjojen kilparyhmät (urheilijasopimus)

    Liikesarja kilparyhmä (urheilijasopimus)

    Ma 19.00-21.00
    Ke 19.00-21.00
    To 19.30-21.00
    Pe 17.00-21.00 Vapaaharjoitus
    La 13.00-15.00 Esitysharjoitus