Saran matsi pääkontaktilla viime viikonlopun salikisoista Nurmijärveltä.
Taekwondourheilijoiden hiihtolomaleirillä harjoiteltiin ahkerasti kaksi kertaa päivässä koko hiihtolomaviikon ajan. Ahkerimmat leiriläiset jäivät vielä iltaharjoituksiinkin potkimaan. Treenien välissä käytiin herkuttelemassa alakerran kahvila Corellin lounaspöydässä. Luntakin riitti vielä sen verran, että päästiin Kannelmäkeen laskemaan. Lisäksi torstaina käytiin Kanneltalossa katsomassa elokuva.
Taekwondourheilijat kiittää kaikkia leiriläisiä mahtavasta viikosta!
Taekwondourheilijoiden edustajat Tanja Lovikka, Kasper Wargelin, Eddie Quinones ja Sara Quinones ovat viettäneet joulun välipäivät treenaten taekwondoa Suomen olympiavalmentajan Jesus Ramalin kansainvälisellä leirillä Madridissa.
Viikon aikana TU11 joukkue on saanut huipputason opetusta ja runsain määrin ottelukokemusta kansainvälisiä vastustajia vastaan. Leirillä on joukkueita mm. Espanjasta, Italiasta ja Meksikosta.
Sunnuntaina leiri huipentui mittaviin salikisoihin, joissa ottelijat saivat vielä kisakokemusta omia sarjalaisiaan vastaan. Tästä on hyvä ponnistaa kohti vuotta 2014, johon jokainen Madridin leireilijä on jo asettanut itselleen sekä kotimaisia että kansainvälisiä tavoitteita.
Alla vielä Saran ja Eddien poomseosaamista ja kuvia leiriltä:
Lauantaina 28.12 järjestetty treenileiri keräsi runsaan osanoton kaikista ikäryhmistä joulutauosta huolimatta. Ensimmäisessä treenissä harjoiteltiin erilaisia akrobatia-ja kehonhallintaliikkeitä. Toisessa harjoituksessa pääteemana olivat hyppypotkujen lähdöt ja erilaiset loikkaharjoitteet. Viimeisessä treenissä innokkaat osanottajat pääsivät vielä halkomaan ilmaa erilaisten hyppypotkujen muodossa.
Joulutauko jatkuu vielä uudenvuodenpäivään asti, mutta torstaina 2.1 pidetään jo treenit normaalisti.
Milla otteli ensimmäisessä ottelussa sarjan voittanutta Lotta Partasta vastaan. Lotta johti ottelua viimeisiin sekunteihin asti, kun Milla tasoitti ottelun. Sudden Deathissa Lotta hutaisi ohi pään, mutta tuomarit antoivat pisteet. Finaalissa Partanen voitti enne täyttä aikaa 12-0. Millalle pronssia.
Kasper kohtasi Santeri Helteen, joka osasi nollata Kassun ottelun hyvin. Kassu ei saanut hyödynnettyä parhaita ominaisuuksiaan ja näin tappio oli tosiasia. Kassulle pronssia
Aaha oli sarjaansa ylipainoinen, mutta otteli sarjaa ylempänä. Niko Saarinen oli parempi selvästi 21-4. Aahalle pronssia ensimmäisessä kadettiottelussa.
Aleksilla oli molemmissa sarjoissa sama vastustaja, Naantalin kansainvälisestikin kokenut Keijo Soinio. Ensimmäisessä ottelussa löytyi jo hyvä rytmi, mutta alun epäröinti toi tappion. Toisessa ottelussa rytmi taas katosi ja njiinpä molemmista sarjoista pronssia.
Vielä kadetti-ikäinen Voker debytoi junioreissa, joissa kuitenkin kokenut Pessi Närhi oli parempi. Vokerille kuitenkin hopeaa.
Tanjalle ei löytynyt vastustajaa ja niinpä kotiin viemisinä punnituskulta.
Pauli painoin koko joukkueen pisimmän päivän, kun finaali oli päivän kolmas ottelu. Ensimmäisessä kaatui Henri Jutila ja toisessa Aleksi Nurisalo. Finaali oli etukäteen jännittävä, kun vastaan asettui Loviisan Sami lahtinen. Sami on tuttu vastustaja ja treenikaveri. Pelin ratkaisi jälleen kyseenalainen pääosuma, mutta yksi päivän ainoista kansainvälisen tason finaaleista oli silti loistosuoritus.
Juholle kultaa ja Petterille hopeaa. Ensimmäisessä ottelussa Petteri teki selvää Wahid Ahmadista näytöstyyliin. Myös toinen ottelu tajosi mainiota menoa ja Petteri pistikin Juhon tiukille.
Teemu on edelleen isojen miesten ykkönen Suomessa. Ottelu oli rentoa ja useat fyysiset vaivat eivät estäneet päättämästä finaalia ylivoimaiseen pistevoittoon. Teemulle 15. mestaruus ja loistava näyttö rutiinin tuomasta vapautuneesta ottelusta.
Megii otteli hyvin tasollaan. Tuloksena hopea, joka kirkastuu varmasti lähiaikoina.
Huoltajina toimivat Sampo Pajulampi, Juho Ranta, Teemu Heino, Petteri Kauppinen, Juho Kostiainen ja Pauli Raivio.
Tulokset: http://www.porintaekwondo.fi/
Milla Väyrynen, SM – Kadetit -37 Kg
Kasper Wargelin, SM – Kadetit -37 Kg
Aaha Moullaev, SM – Kadetit -49 Kg
Aleksi Väyrynen, SM – Kadetit -41 Kg ja SM – Nuoret -45 Kg
Voker Feka, SM – Kadetit -61 Kg ja SM – Nuoret -63 Kg
Tanja Lovikka, SM – Aikuiset -49 Kg
Pauli Raivio, SM – Aikuiset -68 Kg
Juho Kostiainen, SM – Aikuiset -80 Kg
Petteri Kauppinen, SM – Aikuiset -80 Kg
Teemu Heino, SM – Aikuiset +87 Kg
Megii Moullaev, D1-juniorit -40 Kg
Sara Quinones, D-juniorit -28 Kg ja E-juniorit -28 Kg
Eddie Quinones, D-juniorit -40 Kg
Huoltajina toimivat Sampo Pajulampi, Juho Ranta, Teemu Heino, Petteri Kauppinen, Juho Kostiainen ja Pauli Raivio.
Twitterissä @taekwondourh ja #taekwondosm
Jesus Ramal ja Suvi Mikkonen järjestävät kansainvälisen leirin Madridissa 26.-30.12.2013. Seurastamme lähtee ainakin 2 urheilijaa leirille. Lähde sinäkin. Lisätietoja Sampolta.
Tässä vielä Suvin viesti suomalaisille taekwondoineille:
”Suomalaiset! 26-30 joulukuuta pidetää Madridissa 2 talvi leiri! Viime vuonna leiri oli aivan mahtava ja tänä vuonna on jo monta joukkuetta ilmottautunut esim: Mexico, Portugal, Skotlanti, Saksa… Ja monta muuta kiinnostuneita. On mahdollista saada koti majoitus jonkun perheen kanssa meidän seurasta mutta ei riitä kaikille eli jos olet kiinnostunut ottakaa yhteyttä ja varatkaa oma paikkanne!! Myös tietenki voi majoittua hotelliin. Leirin Hinnoista ei ole vielä tietoa mutta ei ole kallis. Viime vuonna oli 3 suomalaista mukana, toivon että tänä vuonna on enemmän! Treenejä on 2 kertaa päissä 2 ryhmässä: lapset ja kadetit on 1 ryhmä ja junior ja senior on toinen ryhmä. Ja kisa viimeisenä päivänä. Are you going to miss it?”
-Suvi Mikkonen
Taekwondourheilijat avasivat syyskauden Loviisan Junior Challengessa. Mitaleita tuli ja yksi pokaalikin.
Joni Ståhl ja Sara Quinones ottivat kultaa, Luca Leskinen, Kasper Wargelin ja Severi Sarala hopeaa sekä Eddie Quinones pronssia. Lisäksi Luca palkittiin lasten sarjojen taistelijana.
Erikoisin sijoitus on ehkä Eddielle, joka otteli Severin kanssa kolmen ottelijan poolissa. Voitot menivät ristiin ja loppusijoitukset eivät oikein kuvaa sarjan tapahtumia. Severin ja Eddien ”jäsentenväliset” oli todellinen taistelu.
Ainoana kadeteissa otellut Kasper otteli kohtuullisen matsin, joskin uuteen rytmiin tottuminen oli ensimmäisessä erässä hakusessa. Loppunousu oli kova, mutta ei riittänyt voittoon.