Kategoriat
Yleinen

Taekwondourheilijoiden leirillä pistettiin vastukset solmuun

taekwondoJari Seppälä ja Juho Kostiainen ohjasivat harrastajia jekutuksen ja hämäyksen saloihin

Päivän teema oli vastustajan hämääminen ja sen harjoitteleminen. Juho Kostiainen ohjasi aamuun lämmittävät treenit, joihin kuului erilaisia pelejä joilla kehitetään kykyä hämätä ja reagoida oikein. Lisäksi samoja konsepteja laajennettiin ottelutilanneharjoituksiin.

Iltapäivällä Jari Seppälä jatkoi aiheen pöyhimistä. Jari toi harjoittelijoiden käyttöön pitkän kokemuksensa valmentajana ja kaikki lähtivät leiriltä reppu täynnä uutta mietittävää.

Osallistujamäärältään leiri oli hieman pienempi kuin tavallisesti, vetiköhän hieno kevätsää ihmiset muihin puuhiin?

Kategoriat
Yleinen

Your Fight ja Suuri Budoleiri 2013

http://budoleiri.sporttisaitti.com/

Your Fight 10.-11.5.2013

Vuoden 2011 Your Move saa jatkoa kamppailulajien yhteisen nuorten leirin muodossa. Seitsemän lajin yhteinen leiri järjestetään Pajulahdessa 10.-11.5.2013.  Leiri on tarkoittettu 14-20 -vuotiaille aikidon, judon, karaten, kendon, nyrkkeilyn, taekwondon ja taidon harrastajille.

Suuri Budoleiri 7.-9. ja 9.-11.6.2013

Perinteikäs 8-14 vuotiaiden Suuri Budoleiri järjestetään Varalan Urheiluopistolla Tampereella pe 7.6. – su 9.6.2013 ja su 9.6. – ti 11.6.2013. Leiri järjestetään jälleen kaksiosaisena. Tule harrastamaan ja kokeilemaan vauhdikkaita lajeja: karate, taido, kendo, aikido ja taekwondo. Leiri on jaettu kahteen osaan – viikonloppuna pe-su leireilevät karate, taido ja ITF-taekwondo. Aikidon, kendon ja WTF taekwondon yhteisleiri järjestetään vuorostaan su-ti.

Kategoriat
Yleinen

TAEKWONDO KESÄLEIRI 2013

kesäsivulle_MG_9694Taekwondourheilijat 2011 järjestää lasten päiväleirin 6-13 -vuotiaille 3.-7.6.2013 Taekwondourheilijoiden salilla Konalassa.

Leiri on päiväleiri. Leiri alkaa 9.00 ja päättyy 17.00. Ohjatut taekwondoharjoitukset alkavat 10.00 ja päättyvät 15.00. Leirin hinta on 150 euroa sisältäen lounaan, kaksi harjoitusta päivittäin ja muun ohjelman.  Tarjoamme 10% sisaralennuksen jos perheestänne osallistuu useampi lapsi.

Leirin ohjaajina toimivat TU11:n opettajat ja nuoret ohjaajat.

Leirille otetaan 20 osallistujaa. TU11 varaa oikeuden perua leiri, mikäli 10 osallistujan vähimmäismäärä ei täyty. Jos halukkaita on enemmän, järjestetään toinen leiri 10.-14.6. Ilmoittautuminen tapahtuu 26.4. mennessä osoitteeseen info@taekwondourheilijat.fi tai salilla olevaan listaan.

Lisätietoja saat seuran ohjaajilta, kotisivuilta tai lähettämällä sähköpostia seuralle.

Lataa leirin mainos tästä .pdf-muodossa>>

Mainos_kesä_2013__leiri

Kategoriat
Yleinen

Jari Seppälä 20.4. otteluleirin vieraileva ohjaaja

taekwondo
Jari Seppälä kertoo valmennusfilosofiastaan TU:n otteluleirillä 20.4.

Jari Seppälä ohjaajaksi Taekwondourheilijoiden otteluleirille

20.4. harjoitellaan huipputason valmennuksessa, kun Jari Seppälä tulee ohjaamaan otteluleirin harjoituksia. Jari on toiminut taekwondon otteluvalmentaja jo yli 20 vuoden ajan. Jari on pitkän linjan taekwondovaikuttaja, joka toimii nykyisin ITF-taekwondon ottelumaajoukkueen päävalmentajana. Seppälä on valmentanut Kostiaisen Juhon räkänokasta kansainväliselle huipulle. Tule paikalle, niin näet miten se tehdään.

Otteluleiri on tarkoitettu kaikille ottelemisesta kiinnostuneille. Voit toki osallistua vaikka et vielä ottelukokemusta omaisikaan.

Ohjelma:

10.00 – 11.30 Lapset (E-C), valmistava harjoitus, TU11:n ohjaajat

11.30 – 13.00 Aikuiset (B/R/H/S), valmistava harjoitus, TU11:n ohjaajat

13.00 –14.30 Lapset (E-C), pääharjoitus Jari Seppälä

14.30 – 16.00 Aikuiset (B/R/H/S), pääharjoitus Jari Seppälä

Otteluleiri järjestetään TU11:n salilla Konalassa.

Osallistumismaksu on 20 euroa joka maksetaan käteisellä tapahtumassa. Paikanpäällä kahvio ja varustemyynti.

Kategoriat
Yleinen

Taekwondourheilijoiden salikisoissa lähes 50 kilpailijaa

2.4. järjestetyissä salikisoissa hikoili lähes 50 urheilijaa omasta seurasta sekä Vantaalta, Espoosta, Keravalta, Nurmijärveltä, Helsingistä ja Forssasta. Ilta oli varsin tiivis ja lopettelemaan pässtin vasta reilusti yhdeksän jälkeen.

Junnujen osalta alitettiin yhteisellä alulämmittelyllä ja sitten päästiin tiiviisiin taistoihin. Suuri osallistujamäärä rajoitti suurimman osan ottelut kahteen tai kolmeen, mutta hurjimmat pääsivät ottamaan viisikin matsia.

Paikalla oli myös Suomen Taekwondoliiton tuomarikouluttaja Tatu Iivanainen, tällä kertaa pääasiassa valmentajan ominaisuudessa. Tatu antoi arvokkaita vinkkejä tuomarointiin ja oma tuomarimme Janne Rita sai hyvää sparrausta kohti tulevia turnauksia.

Kiitokset kaikille osallistujille!

Kategoriat
Yleinen

Taekwondourheilijoilta ennätyssuuri joukkue Nurmijärvelle

taekwondo
Mitalisteja loviisan turnauksesta

Taekwondourheilijoiden historian suurin joukkue on koossa, kun suunnistamme kilpaililemaan Nurmijärvelle Suomen Taekwondoliiton otteluliigan osakilpailun 13.4.2013 Maaniitun Koululla, osoitteessa Heikkiläntie 27, 01900 Nurmijärvi.

KISAKUTSU>>

Joukkue

Joukkueessa on 14 urheilijaa. Erityisen kiinnostavaa on nähdä saako paluun matolle tekevä Teemu Heino vastustajia ja onko heistä haastamaan moninkertaista arvokisamitalistia.

Katso joukkue täältä>>

Valmentajina toimivat Sampo Pajulampi, Teemu Heino, Petteri Kauppinen, Juho Ranta ja Juho Kostiainen.

Tietoa kilpailijoille

Ilmoittautuminen tehdään 5.4.2013 mennessä palvelutiskille. Katso alta oikea sarja ja painoluokka.

Liiga-sarjoihin osallistuvilla on oltava kilpailupäivään mennessä Suomen Taekwondoliiton valmentautumis- ja kilpailusopimus täytettynä liiton toimistolla. Kaikilla kilpailijoilla tulee olla Suomen Taekwondoliiton lisenssi ja voimassaoleva vakuutus.

Kilpailumaksu on kaikissa muissa kuin liigasarjoissa (B1, C1, R1) 30 € ja liigasarjoissa 40 €. Kilpailumaksut laskutetaan seuran toimesta. Lisäksi kisaan on hyvä varata ruokarahaa. Mikäli kuljet jonkun muun kyydillä, on kohteliasta maksaa bensarahaa 10 € per henkilö.

Huom: Kilpailumaksu palautetaan vain, mikäli ottelija on sairastunut ja esittää lääkärintodistuksen tai ottelijalle ei ole sarjaa (on sarjan ainut ilmoittautuja). Maksun palautus tapahtuu kirjallista hakemusta vastaan kilpailuissa tai heti kilpailun jälkeen.

E-, D-, B2- ja C2 –sarjat käydään poolilla, H-, S-, C1-, B1- ja R1-sarjat cupjärjestelmällä. Kilpailuissa
on käytössä Daedon elektroniset panssarit. Varmuuden vuoksi omat panssarit mukaan!

Kategoriat
Yleinen

Sophia, Sisu ja Kasper olympiavalmentajan leirillä

taekwondoSophia Vassilaki, Sisu Salmenniemi ja Kasper Wargelin edustivat Taekwondourheilijoita Turussa järjestettävällä olympiavalmentajan leirillä. Aikuisita mukana on Elom Damalie. Leiri kokoaa lähes 100 urheilijaa Suomesta, Espanjasta ja Venäjältä. Harjoituksia ohjaavat Jesus Ramal. Treenaamassa nähdään myös Suvi Mikkonen, joka teki moniin vaikutukseen Olympialaisten suorituksillaan.

Cadet Team Sparring

International Cadet Camp, March 29-31, 2013

 

 

 

 

 

TAEKWONDO

Kategoriat
Yleinen

Taekwondourheilijoiden salikisat 2.4.

TaekwondoTiistaina 2.4. järjestetään seuran salikisat tiistain normaaleilla treenivuoroilla siten, että 7-10-vuotiaat ja 11-15-vuotiaat kisaavat klo 17.00-19.00. Niin alkeis- kuin jatkoryhmäläisetkin voivat tulla kisaamaan koko kahdeksi tunniksi, mutta ei haittaa, vaikka paikalle pääsisi vain yhdeksi tunniksikin.

Pisteenlasku tapahtuu perinteisellä tavalla.

Lasten jälkeen aikuiset pääsevät ottelemaan klo 19.00 eteenpäin. Myös aikuisista kaikki paikalle ikään, kokoon ja vyöarvoon katsomatta. Ottelua voi kokeilla jokainen oman tasoisensa vastuksen kanssa.

Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki. Tapahtuma on TU11:n harrastajille ilmainen, muilta peritään 10 euron osallistumismaksu.

Kategoriat
Yleinen

Taekwondourheilijoiden otteluleirillä n. 40 treenaajaa

TaekwondoKim Sinisalo ja TU11:n ohjaajat pistivät harrastajat liikkeelle

Ensimmäisen treenin ohjasi Sampo Pajulampi ja siinä keskityttiin liikkeeseen ja erilaisten tekniikoiden yhdistämiseen siihen. Lisäksi käsillä tehtävät torjunnat olivat isossa roolissa. Sekä junnut että aikuiset saivat itsensä reippaasti liikkeelle omissa sessioissaan.

Toisessa osassa Kim Sinisalo ohjasi enemmän ottelutilanteisiin keskittyvän harjoituksen. Uudet innovatiiviset harjoitteet herättelivät ajatuksia ja antoivat haastetta jokaiselle.

Pisimmän matkan leirille teki tällä kertaa 5 henkinen Paimion ryhmä valmentajansa Mikko Yrjövuoren johdolla. Lisäksi treenaajia nähtiin oman seuramme lisäksi Malmilta, Riihimäeltä, Keravalta, Vantaalta, Espoosta ja Helsingistä.

Kategoriat
Yleinen

Kim Sinisalo ohjaajaksi 23.3.2013 otteluleirille

Kim Sinisalo heijastelee ajatuksiaan Olympiavalmentaja Jesus Ramalin kanssa TU11:n salilla. Bob kuuntelee.
Kim Sinisalo heijastelee ajatuksiaan Olympiavalmentaja Jesus Ramalin kanssa TU11:n salilla. Bob kuuntelee.
Kim Sinsialo ohjaajaksi otteluleirille

23.3. harjoitellaan huipputason valmennuksessa, kun Kim Sinisalo tulee ohjaamaan otteluleirin harjoituksia. Kim on taekwondourallaan valmentanut Suomen maajoukkuetta ja yksilöistä mm. Teemu Heinoa, Juho Kostiaista, Mari Lapinsaloa sekä monia muita maamme huippuja. Olympialaisissa hän edustanut maatamme valmentajana kahteen otteeseen. Nykyään hän toimii seuramme neuvonantajana ja itsenäisenä taekwondoajattelijana päätyönsä ohessa. Sinisalo on tällä hetkellä kenties arvostetuin lajiosaaja maassamme ja halutuin ohjaaja leireillä. Leiriohajuksia sekä valmennuskonsultointeja kertyykin lähes joka viikonlopulle ympäri maata. Nyt tarjolla on siis todellista huippuosaamista omalla salillamme!

Otteluleiri on tarkoitettu kaikille ottelemisesta kiinnostuneille. Voit toki osallistua vaikka et vielä ottelukokemusta omaisikaan.  Paino on perusasioissa kuten otteluasennossa, liikumisessa sekä perussuorituksissa.

Ohjelma:

10.00 – 11.00 Lapset (E-C), valmistava harjoitus, TU11:n ohjaajat

11.00 – 12.00 Aikuiset (B/R/H/S), valmistava harjoitus, TU11:n ohjaajat

12.00 – 13.00 Lounastauko

13.00 –14.30 Lapset (E-C), pääharjoitus Kim Sinisalo

14.30 – 16.00 Aikuiset (B/R/H/S), pääharjoitus Kim Sinisalo

Otteluleiri järjestetään TU11:n salilla Konalassa.

Osallistumismaksu on 20 euroa joka maksetaan käteisellä tapahtumassa. Paikanpäällä kahvio ja varustemyynti.

fiSuomi
Powered by TranslatePress