Kategoriat
Yleinen

Syyskuun salikisaraportti

salikisat 2Syyskuun salikisaraportti

Taekwondourheilijoiden syksyn 2014 salikisakausi on nyt avattu. Ensimmäiset kisa käytiin 12.9. perjantaina. Junnuja ja aikuisia oli paikalla tuvan täydeltä ja ottelut jatkuivatkin aina yhdeksään saakka. Hieno meininki ja tunnelma vallitsi salilla iltamyöhään.

Oli myös erittäin mukava nähdä Tapiolan taistelijat mittaamassa taitojaan Konalan matoilla. Porvoo, Loviisa ja Riihimäki olivat taas tuttuun tapaan myös edustettuina. Kiitos vain vieraileville tähdille.

Nyt uutena juttuna salikisoissa oli mukana myös pumse. Pumseja kävi tekemässä neljä rohkeaa kilpailijaa. Varsinaisesti ei vielä kisattu vaan kisailijat saivat palautetta ja arvion omasta suorituksesta.

Seuraavat karkelot käydään perjantaina 10.10. Vieläkään ei sali ollut aivan turvoksissa joten kaikki vain innolla mukaan!

Alla vielä tilastoja tämän vuoden salikisoista.

 

salikisatilasto

Kategoriat
Yleinen

Vauvataekwondossa tilaa vielä parille innokkaalle

Vauvajumpassa hyvä meininki

IMG_1951
Vauvataekwondossa tutustutaan uusin harjoitusvälineisiin..

 

Maanantaina treenattiin taas ilolla vauvojen kanssa taekwondoa. Treeneissä vahvistettiin lihaksia, käytiin läpi perustekniikkaa, huollettiin hartioita ja selkää sekä ennen kaikkea – pidettiin hauskaa. Ryhmään mahtuu vielä pari vauvallista jumppaajaa huoltamaan kehoaan kokonaisvaltaisesti. Harjoituskertoja on jäljellä vielä 12. Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja

 

IMG_1934
…vahvistetaan lihaksia..
IMG_1943
…kohdataan uusia asioita..
IMG_1947
..haastetaan konkareita..

 

 

 

 

IMG_1942
…ja pidetään hauskaa! :)

 

 

 

 

 

 

Kategoriat
Yleinen

Junnujen vyökoe syyskuussa

Junioriharrastajien syksyn ensimmäinen vyökoe

Junioriharrastajien syyskauden ensimmäiset vyökokeet järjestetään:

3-6v. junnut 17.9

17-18: Alkeisryhmä

18-19: Jatkoryhmä

7-14v. junnut 23.9

17-18.30: Keltainen vyö ja yksi vihreä nauha

18.30-20.00: Kaksi vihreää nauhaa ja sitä ylemmät vyöt

 

Vyökokeisiin pääsevät ne harrastajat, joilla on tarpeeksi harjoituskertoja ja aikaa viime vyökokeesta. Lista näistä henkilöistä tulee salin ilmoitustaululle. Lisätietoja voit kysyä ryhmäsi ohjaajilta. Vyökokeiden hinnat löytyvät hinnastosta. Kokeen hintaan sisältyy uusi vyö tai nauha vyön päähän.

Kategoriat
Yleinen

Taekwondourheilijat telkkarissa

Tapiola_Telkku_1
Taekwondourheilijat mainostaa Tapiolassa

Taekwondourheilijoiden telkkarimainos Tapiolassa

Taas on yksi tavoite saavutettu, Taekwondourheilijoiden mainos pyörii nyt televisiossa! Tosin hieman jouduimme tinkimään vielä tuosta mediasta, joten kaupallisilla kanavilla mainosta ei vielä nähdä, mutta vielä sekin päivä koittaa. Kuten kuvasta voi päätellä, mainos pyörii Tapiolassa ja vielä tarkemmin Tapiontorilla. Fototapiolle kuuluu iso kiitos ikkunatilan lainasta!

Tapiontorilla käyvät harrastajamme voisivat käydä katsomassa ja kertoa salilla oma mielipiteensä mainoksesta, Taekwondourheilijat arvostaa palautetta :)

 

Taekwondourheilijat 2011

Tapiola_telkku_2
Taekwondourheilijat mainostavat Tapiolassa
Tapiola_telkku_3
Taekwondourheilijat mainostavat Tapiolassa
Kategoriat
Yleinen

Junnujen kesäleirillä hikoiltiin ja hassuteltiin

TaekIMG_1145bwondourheilijoiden kesäleirillä pääsi 26 innokasta lasta ja nuorta harjoittelemaan taekwondoa Paulin ja Tanjan ohjauksessa. Treenejä oli kaksi kertaa päivässä ja niissä syvennyttiin vaihtuviin teemoihin aina akrobatiasta otteluun ja liikesarjoista itsepuolustuksiin. Osa junnuista sai vauhdikkaan ensikosketuksen lajiin. Treenien välissä kerittiin ulkoilla ja jännittää Kung-fu Pandan seikkailuja. Makoisa lounas syötiin kahvila Corellin lounaspöydässä ja lisäenergiaa tankattiin iltapäivällä välipalan avulla. Taekwondourheilijat kiittää kaikkia leiriläisiä.

Lisää kuvia voi käydä katsomassa seuran facebook-sivuilta.

 

 

 

IMG_1452

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

IMG_1580

 

 

 

 

 

 

Kategoriat
Yleinen

Toukokuun salikisatilastot

Toukokuun salikisat eivät keränneet niin paljoa harrastajia kuin viime kuukausien vastaavat. Otteluiden taso oli kuitenkin korkea, ja yleisesti ottaen kehityskäyrä on selkeästi nouseva. Kuukausittaiset salikisat jatkuvat jälleen syksyllä, mutta kesälläkin pääsee sparrailemaan harjoitusten yhteydessä.

salikisat_toukokuu

Kategoriat
Yleinen

Junnujen kesäleiri täynnä

Kesäleiri herättänyt innostusta

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla järjestettävä junnujen kesäleiri on kerännyt ilmoittautumisia yli odotusten. Nimiä listassa on jo yli 20, joten lisäilmoittautumisia ei enää voida ottaa vastaan. Jos kuitenkin olette ehtineet jo suunnitella kyseisen viikon menot kesäleirin pohjalta, mutta ette vielä ilmoittautuneet, olkaa yhteyksissä seuran ohjaajiin joko sähköpostitse (info@tu11.fi) tai paikan päällä salilla.

Ilmoittautuneille tulee tämän viikon lopussa tarkempaa infoa leiristä sähköpostin välityksellä.

Kategoriat
Yleinen

Sali kiinni pääsiäisenä

 

Pääsiäisen pyhinä ei järjestetä harjoituksia. Sali on siis kiinni:

  • Pitkäperjantaina  18.4
  • 2. pääsiäsipäivänä 21.4

Innokkaimmat voivat kuitenkin tulla sunnuntain vapaavuorolle treenailemaan klo 12-14.

Taekwondourheilijat toivottavat hyvää pääsiäistä kaikille!

Taekwondo pääsiäinen

 

Kategoriat
Yleinen

Nurmijärveltä reippaasti menestystä

Taekwondourheilijoiden ennätyssuuri joukkue kahmi runsaasti mitaleita Nurmijärvellä 5.4 käydyistä kilpailuista. Aamupäivästä oteltiin junnusarjat ja iltapäivällä aikuisharrastajat sekä kadettien, junioreiden ja aikuisten liigasarjat. Kilpailu keräsi lähes 400 ottelijaa Suomesta, Ruotsista ja Virosta.

Voittajan on helppo hymyillä
Voittajan on helppo hymyillä

 

Taekwondourheilijoiden saalis oli:

6 kultaa

7 hopeaa

6 pronssia

 

 

 

 

Aamupäivän sijoitukset

Kukkonen Veeti D2-Kids -45 Kg  2.
Röyttä Elias D2-Kids -35 Kg 5.-8.
Mattila Juri D2-Kids -45 Kg  1.
Mäkelä Arttu D2-Kids -35 Kg  9.-16.
Koskelainen Aleksi D2-Kids -40 Kg  5.-8.
Tolonen Hannes D2-Kids -40 Kg 3.
Savolainen Joona D2-Kids -40 Kg  5.-8.
Valojärvi Verner D2-Kids -45 Kg  5.-8.
Quinones Eddie D1-Kids -40 Kg  1.
Joni Sthl D1-Kids -30 Kg  1.
Leskinen Luca D1-Kids -26 Kg 2.
Sarala Severi C2-Kids -44 Kg  1.
Tiitinen Linus C2-Kids -62 Kg  5.-8.
Moullaev Megii C2-Kids -44 Kg  3.
Tatti Janika E1-Kids -30 Kg  2.
Cederlof Camilla E1-Kids -30 Kg  3.
Quinones_ Sara E1-Kids -30 Kg  1.
Mäkelä Nea E1-Kids -34 Kg  2.
Marinkov Cecile C2-Kids -42 Kg  5.-8.
Sippola Alina C2-Kids -42 Kg  5.-8.
Röyttä Emilia C2-Kids +58 Kg  3.
Mattila Isabella C2-Kids -42 Kg  3.

 

Iltapäivän sijoitukset

Piisk Daniel Adult beginners +80 Kg  5.-8.
Saha Jaakko Adult beginners +80 Kg  3.
Laaksonen Lasse Adult beginners -68 Kg  9.-16.
Ali Pirveisi C1-Cadets -37 Kg  2.
Väyrynen Aleksi Juniors -45 Kg  2.
Liiri Minna Adult beginners +67 Kg  2.
Väyrynen Milla C1-Cadets -37 Kg  1.
Peltola Liisa Seniors -62kg 3.
Kategoriat
Yleinen

Sara Nurmijärven salikisoissa

Saran matsi pääkontaktilla viime viikonlopun salikisoista Nurmijärveltä.

Sara Quiñones Friendly Match Nurmijärvi Salikisat march 2014