Juhannusta edeltävänä torstaina salilla on kaikille harrastajille tarkoitetut yhteistreenit klo 17-18:30, kaikki muut treenit on peruttu päivän osalta. Kaikki potkuhaluiset siis vielä viimeisiin treeneihin ennen juhannusrientoihin lähtöä, valmentajana komentoja antaa Ville Lehtinen!
Tekijä: rjuho
Liikesarjojen kilparyhmän harjoituskalenteriin tulee pieniä muutoksia tästä viikosta alkaen. Tiistain harjoitukset klo 17-18:30 muutetaan kaikille avoimesta harjoituksesta suljetuksi harjoitukseksi, joka on tarkoitettu seuran omille nuorille kisaajille. Torstain harjoitukset klo 17-18:30 taas muutetaan omatoimisesta harjoituksesta täysin ohjatuksi harjoitukseksi ja se pysyy edelleen kaikille avoimena.
Tiistain treeneihin saavat jatkossa osallistua Taekwondourheilijoiden omat nuoret kisaajat, jotka ovat erikseen kysyneet liikesarjojen vastaavalta valmentajalta Heikki Liukkoselta luvan osallistua harjoituksiin. Treenivuorosta on tarkoitus tehdä nuorten kilpailijoiden oma harjoitus, johon osallistuvat tavoitteellisesti kilpailevat lapset aina kadettien ikäluokkaan asti.
Torstain harjoitukset ovat tähän asti olleet puoliksi omatoimiset harjoitukset, joissa on kuitenkin ollut valmentaja paikalla, mutta tästä viikosta alkaen torstaina on täysi palvelu päällä ja valmentajana torstaisin toimii pääsääntöisesti Ville Lehtinen eli tuttujen kesken Skavi.
Tervetuloa treenaamaan!
Seura ottaa käyttöön uuden työkalun vuoden kaikkien tapahtumien seurantaan ja niistä tiedottamiseen, toivottakaa aikajana tervetulleeksi! Aikajana löytyy kotisivuilta osoitteesta http://tu11.fi.srv.hoste.fi/taekwondo/aikajana/ ja se näyttää tältä:

Aikajanalle tullaan merkitsemään kaikki seuran kannalta olennaiset tapahtumat:
- ottelukisat ja liikesarjakisat (kotimaa ja ulkomaa)
- leirit (harrastajille, kilpailijoille, valmentajille)
- koulutukset (omat koulutukset, Liiton koulutukset)
- vyökokeet kaikille harjoitusryhmille
Jokaiseen tapahtumaan pyritään lisäämään kaikki tarvittavat tiedot taoahtumaan liittyen, mutta jos joku asia jää arveluttamaan niin valmentajilta saa kysyä neuvoa. Älkää tosin tulko kyselemään ennen kuin olette tarkistaneet löytyykö vastaus kysymykseenne aikajanalta :)
Aikajanan tarkoituksena on helpottaa kaikkien seuran jäsenten toimintaa liittyen kisoihin, leireihin ja vyökokeisiin ja aikajanaa tullaan päivittämään ahkerasti. Käyttäkää, harjoitelkaa ja antakaa palautetta! Jos aikajana toimii niin se pidetään käytössä mutta jos tuntuu siltä että se ei toimi niin palataan takaisin vanhaan systeemiin tai keksitään jotain uutta!
Raumalla käytiin 14.5.2016 liikesarjakilpailut ja Taekwondourheilijoista kisoihin osallistuivat Plum Kopisto ja Aino Kortelainen, valmentajanaan Essi Labart. Kisat menivät seuran kilpailijoiden osalta oikein hyvin ja tulokset puhuvat puolestaan:
Kultaa Aino Kortelainen, ilvekset vihreät vyöt
Hopeaa Aino Kortelainen, harrastajat aikuiset, siniset vyöt
Hopeaa Plum Kopisto, kadetit
Varsinkin Ainon menestyminen 8-vuotiaana aikuisten harrastajasarjassa on hatunnoston arvoinen suoritus. Valmentajat onnittelevat kisajoukkuetta!
Taekwondourheilijat 2011 tarjoaa nyt kaikille harrastajilleen mahdollisuuden hankkia pukuunsa joko TU11-painatuksen, oman nimen tai molemmat. Seuralogoa on mahdollista ottaa harjoituspukuun, eli dobokiin, takin selkämykseen ja/tai housun lahkeeseen. Oman nimen taas voi ottaa takin helmaan etupuolelle ja/tai housuihin lähellä vyötäröä. Salille tulee yksi mallikappalepuku, johon on painettu kaikki mahdolliset painatukset mitä voi tällä erää hankkia.
Tilaukset tapahtuvat täyttämällä palvelutiskiltä löytyvä tilauslista ja toimittamalla nimetyt puvun osat salille jollekin valmentajista. Tarkemmat ohjeet painatuksesta löytyvät salilta ja valmentajilta voi kysyä lisää tietoja. Aikuisille annetaan mahdollisuus myös painaa seuran logoa muihin asiallisiin treenivaatteisiin, esim. t-paitoihin, takkeihin, housuihin jne. Painatuksiin liittyvät kyselyt voi osoittaa Juholle osoitteeseen juho (a) taekwondourheilijat.fi
Painatukset maksavat 8 € kappale, ohessa muutama kuva logon seikkailuista eri tilanteissa :) Mukana myös kuvia nimipainatuksista.
Salikisat 30.10.2015

Taekwondourheilijoiden salilla järjestetään perinteiset salikisat perjantaina 30.10.2015 ja päätettiin kokeilla hieman uutta toimintatapaa. Eli ennen salikisoja ryhdytään haalimaan kilpailijoita ja harrastajia sekä omasta seurasta että muista seuroista ja näistä kerätään osallistujalista, joka julkaistaan tällä sivulla. Tällä tavalla jokainen osallistumistaan epäröivä voi katsoa että löytyykö paikalta vastustajia läheltä omaa painoluokkaa.
Pyydämmekin siis että ilmoitatte reippaasti jollekin valmentajista joko osallistumisestanne tai poisjäämisestänne. Listaa päivitetään tarpeen mukaan. Oman seuramme lasten ei tarvitse ilmoittautua. E, D ja C2 -kilpailijoita ei julkaista, heitä on mukana varmasti riittävästi.
Osallistuminen on kaikille ilmaista.
17:00-19:00 – E, D, ja C2
19:00-21:00 – C1, B1, A1 ja H (voidaan aloittaa liukuvasti aikaisemminkin junnumatsien loppupäässä)
17:00-18:00 – 3-6 -vuotiaiden taitokisa (TU11 -molemmat ryhmät yhdistetty)
Osallistujatilanne 26.10.2015 klo 22.00
Kadetit ja juniorit
Luca Leskinen | P | -30 kg | TU11 |
Rasmus Suhola | P | -33 kg | Nurmijärvi |
Ali Pirveisi | P | -41 kg | TU11 |
Hannes Tolonen | P | -41 kg | TU11 |
Juri Mattila | P | -49 kg | TU11 |
Oskari Viinanen | P | -49 kg | Nurmijärvi |
Eddie Quinones | P | -53 ja -57 | TU11 |
Sara Quinones | T | -34 kg | TU11 |
Vilma Nieminen | T | -41 kg | Nurmijärvi |
Tuikku Holopainen | T | -44 kg | Nurmijärvi |
Emilia Lahti | T | -47 kg | TU11 |
Aikuiset
Tanja Raivio | N | -53 kg | TU11 |
Roosa Torttila | N | -57 kg | Riihimäki |
Jenna Aalto | N | -57 kg | Loviisa |
Riina Korhonen | N | -62 kg | TU11 |
Maiju-Liina Knuutila | N | -62 kg | Doboksport |
Emily Mikkonen | N | -62 kg | Doboksport |
Rutt-Margit Grupmann | N | -67 kg | TU11 |
Ida Andersson | N | -67 ka ja -73 kg | TU11 |
Toni Lahtinen | M | -63 kg | Loviisa |
Sang Pham | M | -63 kg | TU11 |
Sami Leskinen | M | -63 kg | TU11 |
Pauli Raivio | M | -63 kg | TU11 |
Sami Lahtinen | M | -68 kg | Loviisa |
Lasse Laaksonen | M | -68 kg | TU11 |
Jan-eric Wargelin | M | -68 kg | TU11 |
Niko Kasurinen | M | -74 kg | Forssa |
Tuomo Haaksi | M | -80 kg | Forssa |
Jouni Lahtinen | M | -80 kg | Loviisa |
Christian Kamphuis | M | -80 kg | Vihti |
Janne Rita | M | -87 kg | TU11 |
Juho Ranta | M | +87 kg | TU11 |
Kia Vuori | N | -49 kg | Paimio |
Jasmin Manninen | N | -55 kg | Paimio |
Essi Labart kilpaili eilen menestyksekkäästi Hollannin avointen liikesarjakisoissa. Kisa on tasoltaan ETU A-class turnaus, eli liikesarjapuolen kovimpia kisoja. Essi kilpaili kahdessa sarjassa, yksilösarjassa naiset 18-30 -vuotiaat sekä parisarjassa Christian Kamphuisin kanssa niin ikään sarjassa 18-30 -vuotiaat. Yksilösarjassa Essin suoritus riitti finaalipaikkaan ja lopullinen sijoitus viides kaiken kaikkiaan kuudentoista kilpailijan joukosta. Parisarjassa Essi ja Christian saavuttivat kolmannen sijan. Onnittelut hyvistä suorituksista!


Kiinnostaako yksityistunti?
Porukassa harjoitteleminen on hyvin tehokas tapa oppia taekwondoa ja muiden seurassa treenaaminen on mukavampaa kuin yksin. Välillä käy silti niin että aina ei kaikkiin itseä arveluttaviin asioihin ehdi saamaan vastausta tai on jäänyt joitain harjoituksia väliin ja vyökokeet lähestyvät kovaa vauhtia. Varttuneemmaalle väellä taas saattaa olla kertynyt kaikenlaisia kolotuksia ja kiristyksiä kroppaan, joihin ei tunnu ryhmätreeneissä löytyvän apuja. Näihin tilanteisiin Taekwondourheilijat tarjoaa yksityistunteja!
Yksityistunnit räätälöidään aina tilaajan tarpeen mukaan ja sisältö voi siten olla juuri sitä mitä itse haluat. Perustekniikka, ottelutekniikka, liikkuvuus, voimaharjoittelu tai harjoitussuunnitelman luominen ovat vain esimerkkejä siitä mitä tunti voi pitää sisällään, sinä itse päätät. Konalan salin kaikki varustus on luonnollisesti käytössä yksityistunnin ajan ja yksityistuntiin voi ottaa myös kaverin tai pari mukaan ja tehdä pienryhmäharjoituksen. Tunteja voi kysyä kaikilta ohjaajilta sähköpostitse osoitteeesta info@taekwondourheiljat.fi tai kysyä salilla harjoitusten ohessa.
Yksityisen opetuksen avulla voidaan saavuttaa huomattavaa kehitystä nopeassa ajassa, eli jos mielit päästä tavoitteisiisi entistä nopeammin, on tässä apukeino!


Kalajärven taekwondotoiminta jatkuu kesän jälkeen entiseen malliin. Ensimmäiset harjoitukset pidetään 4.9.2014 ja harjoitukset jatkuvat aina pitkälle talveen asti, joulun tienoille. Taekwondourheilijat toivottaa kaikki vanhat ja uudet harrastajat mukaan taekwondoilemaan!
Harjoitusajat
Syksyn ensimmäiset harjoitukset pidetään torstaina 4.9..2014 klo 16:30-17:30, jolloin harjoittelevat 7-10-vuotiaat. Uudet aloittajat ja viimevuoden konkarit samassa ryhmässä. Seuraava tunti 17:30-18:30 on tarkoitettu yli kymmenvuotiaille. Samalla aikataululla on tarkoitus jatkaa koko kurssin ajan, nuoremmat klo 16:30-17:30 ja vanhemmat klo 17:30-18:30. Jollet pääse mukaan heti alusta, niin mukaan voi tulla rohkeasti milloin vain kesken kauden!
Harjoitusvarustus
Taekwondon harjoittelemisen voi aloittaa verkkareissa ja t-paidassa, ensimmäisen vyökokeen jälkeen asusteeksi suositellaan taekwondopukua eli dobokia. Harjoittelu tapahtuu avojaloin eli kenkiä ei tarvita. Mukaan kannattaa ottaa myös juomapullo.
Kurssin hinta
Syskyn taekwondokurssi Kalajärvellä kestää noin kolme kuukautta ja maksaa 98 €. Kurssin päätteeksi on vielä vyökoetilaisuus jossa harrastajat yrittävät suorittaa hyväksytysti uuteen vyöarvoon vaadittavan kokeen. Vyökokeen hinta on 20 € sisältäen mahdollisen uuden vyön.
Yhteystiedot kurssin suhteen
Kurssin ohjaajana toimii Taekwondourheilijoiden valmentaja Juho Ranta, joka on ohjannut myös edelliset kurssit. Kurssiin liittyvät kysymykset voi tulla esittämään Konalan salillemme klo 17-21 henkilökunnan ollessa paikalla tai lähettää sähköpostilla suoraan Juholle: juho.ranta@taekwondourheilijat.fi