Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Muutokset harjoittelussa 1.3-7.3.

Koronatilanne on heikentynyt jälleen merkittävästi Suomessa erityisesti muuntoviruksen leviämisen myötä. Hallituksen, aluehallintoviraston ja Helsingin kaupungin linjauksia ja suosituksia on ollut haastavaa seurata ja tulkita, mutta tästä viestistä löydät ohjeistuksemme seuraavaksi viikoksi.

On erittäin tärkeää, että kaikki harrastajat lukevat ja sisäistävät artikkelin sisällön. 

Harjoittelu 1.3.-7.3.

Harjoittelu toteutetaan ensi viikolla tällä hetkellä voimassa olevan kalenterin mukaisesti, mutta jokaisen tulee huomioida tässä viestissä esitetyt toimet.

Aluehallintoviraston linjauksen myötä harjoittelua voidaan jatkaa alle 12-vuotiaiden osalta. Tätä vanhemmat voivat myös jatkaa harjoittelua, kunhan yhdessä harjoittelutilassa oleva ryhmän koko on alle 10 henkilöä.

Silloin kun yli 12-vuotiaat harjoittelevat on tilat jaettu niin, että jokainen ryhmä harjoittelee omassa tilassaan eikä tilojen välillä saa liikkua. Jokaiseen tilaan osoitetaan oma sisäänkäynti. Ryhmille tiedotetaan erikseen, mistä sisäänkäynnistä he liikkuvat minäkin päivänä.

Tärkeintä on, että koronaohjeistustamme noudatetaan nyt äärimmäisen tarkasti:

https://tu11.fi/taekwondo/covid-19-turvaohjeet-harjoituksiin/

Erityisesti painotamme sitä, että huoltajat eivät tule hallin sisätiloihin lasten tullessa treeneihin. Yli 12-vuotiaita ei saa olla hallin yleisissä tiloissa 10 enempää. Huoltajien pysyminen kokonaan hallin ulkopuolella on ainut keino varmistaa, ettei raja ylity. 4-6-vuotiaiden ryhmäläiset saa voi saattaa salin sisääntulolle, mutta harjoituksia ei saa jäädä seuraamaan.

Lisäksi kaikki harjoitukset pidetään alusta loppuun niin, että turvavälejä 2 m noudatetaan, eikä mitään harjoitusvälineitä käytetä. Määräys koskee myös otteluryhmän harjoittelua.

Kaikkien yli 12-vuotiaiden tulee käyttää kasvomaskia liikuntahallin sisätiloissa poislukien harjoittelutilanne. Suosittelemme vahvasti maskin käyttöä myös harjoittelun aikana.  

Yli 12 vuotiaiden harjoitusryhmissä harjoittelevien on ilmoittauduttava etukäteen harjoituksiin!

Yli 12-vuotiaiden ryhmissä harjoittelevien tulee ilmoittautua etukäteen viikon harjoituksiin. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostitse lähettämällä sähköpostin meille viimeistään harjoitusta edeltävänä päivänä. Voit ilmoittautua useampaan harjoitukseen yhdellä viestillä.

Ilmoittautumalla varmistamme, että yhdessäkään harjoituksessa ei ole yli kymmentä harrastajaa paikalla kerrallaan. Harjoitustilat on erotettu toisistaan, eikä tilojen välillä pääse liikkumaan.

Huom! Yli 12 vuotiaat eivät voi tulla harjoituksiin ilmoittautumatta etukäteen!  

Harjoittelu 8.3.-28.3.

Suomessa alkaa 8.3. kolmen viikon sulkutila, jonka aikana kaikki yli 12-vuotiaiden harrastustoiminta keskeytetään. Ilmoitamme vielä tarkemman ohjeistuksen koskien tätä kolmen viikon ajanjaksoa. Joka tapauksessa yli 12-vuotiaiden ryhmät siirtyvät näillä näkymin kokonaan etäharjoitteluun. Etäharjoitusten määrää ja toteutustapoja lisätään. Alle 12-vuotiaat saavat todennäköisesti vielä jatkaa harjoittelua salilla.

Kiitos kaikille jälleen kerran ymmärryksestä ja tuestanne haastavassa tilanteessa! Pitkittynyt vaje harrastajamäärissä on koetellut aika tavalla seuran taloutta, mutta eiköhän tästäkin tavalla tai toisella selvitä.

Otamme avosylin vastaan kaikki ideat ja toiveet treenimuodoista ja harjoittelun toteutustavoista sulun keskellä.

Turvallista kevättä kaikille!

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Harjoittelu koulujen talviloman aikana

Sunnuntaina 21.2. kaikki harjoitukset ovat tauolla koulujen talviloman vuoksi. Kaikki lasten livetreenin harrastajat voivat osallistua torstaina 18.2. livetreeniin klo 18:30-19:30. 

Lomaviikon 22.-26.2. aikana iltatreenit järjestetään normaalin aikataulun mukaisesti. Myös sunnuntaina 28.2. harjoitukset järjestetään. 

Mukavaa lomaviikkoa kaikille koululaisille! 

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Kevään 2021 perheryhmien ilmoittautuminen on avattu

Ilmoittaudu nopeasti, sillä paikkoja on rajatusti

Kevään 2021 perheryhmät käynnistyvät tammikuun viimeisellä viikolla. Vauvoille ja taaperoille (ei kävelevät) järjestetään treeni tiistaisin klo 13-14. Naperot, muksut ja perheet treenailevat tuttuun tapaan sunnuntai-iltapäivässä. 

Taekwondourheilijoiden perheryhmät ovat lapsen ja vanhemman yhteinen liikuntahetki. Kummallakaan ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta lajista tai edes liikunnasta yleensä, joten kurssi sopii vaikka ensikosketukseksi liikuntaharrastuksiin. Toki kokeneemmille menijöille löytyy jos jonkinlaista lisähaastetta.

Ryhmät pidetään pieninä ja harjoittelussa otetaan huomioon vallitseva koronatilanne. Harjoitteluun voi myös tulla muutoksia nopeallakin aikataululla tilanteen vaatiessa. Kurssi kuitenkin laskutetaan vasta jälkikäteen, ja hinnassa otetaan huomioon mahdolliset peruuntumiset ym. 

Tervetuloa mukaan!

Taekwondourheilijoiden perheryhmät

Vauvataekwondo (0-1-vuotiaat vanhemman kanssa)

Taaperotaekwondo (1-2-vuotiaat vanhemman kanssa)

Naperotaekwondo (2-3-vuotiaat vanhemman kanssa)

Muksutaekwondo (3-5-vuotiaat vanhemman kanssa)

Perhetaekwondo (+5-vuotiaat vanhemman kanssa)

LUE LISÄÄ RYHMISTÄ JA ILMOITTAUDU >>

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Joulutauko ja joulunajan harjoittelu

Taekwondourheilijoiden syyskausi alkaa olla päätöksessään. Viimeiset pari viikkoa on jouduttu harjoittelemaan poikkeusaikatauluilla koronatilanteen vuoksi, mutta harrastajat ovat sopeutuneet hyvin nopeisiin muutoksiin ja ennen kaikkea noudattaneet turvaohjeita tarkasti. Iso kiitos tästä!

Harjoitukset ovat tauolla 19.12.2020-6.1.2021. Lauantaina 19.12. ei siis enää järjestetä treenejä.

Jouluviikko otetaan rennosti, mutta vuodenvaihteen tienoilla järjestämme innokkaille treenaajille toimintaa:

  • Ke 30.12.
    • Livetreeni lapset 17:00-17:45
    • Livetreeni nuoret ja aikuiset 18:00-19:00
  • La 2.1.
    • Harjoitus salilla, 4-9-vuotiaat 12:00-13:00
    • Harjoitus salilla, 10-15-vuotiaat 13:30-14:30
    • Harjoitus salilla, +15-vuotiaat 15:00-16:00
  • Ma 4.1.
    • Livetreeni lapset 17:00-17:45
    • Livetreeni, kuntopiiri ja venyttely 18:00-19:00
  • Ti 5.1.
    • Harjoitus salilla 7-12 -vuotiaat 17:00-18:00
    • Harjoitus salilla +13 -vuotiaat 18:30-19:30

Kaikissa joulunaikaan tehtävissä harjoituksissa noudatetaan samoja koronaohjeita kuin loppukaudesta. Koronatilanteen edellyttäessä salilla tapahtuvat harjoitukset voidaan perua tai siirtää verkkoon.

Kevään harjoitukset aloitetaan torstaina 7.1. Kevään harjoitusaikataulu julkaistaan ennen joulua verkkosivuillamme.

Oelthan myös muistanut tutustua mahdollisuuksiin harjoitella omatoimisesti.

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Joulukuun 2020 vyökokeet

Joulukuun vyökokeet voidaan joutua perumaan, mikäli harrastustoimintaan kohdistuu uusia toiminnan estäviä rajoituksia. Erityisesti tämä koskee aikuisten kokeita. Laskutamme kokeen poikkeuksellisesti vasta jälkikäteen, kun toteutuminen on varmaa. Nuorten ja aikuisten kokeet järjestetään ilman kontaktia tai pariharjoitteita. 

Vyökokeiden aikataulu 

4-6-vuotiaat
Hihamerkit – Lauantai 5.12. 11-12 

7-9-vuotiaat:
Keltaisen vyön koe – Keskiviikko 9.12. 18-19
Vihreiden nauhojen koe – Keskiviikko 9.12. 17-18
Vihreän ja ylempien vöiden koe – Keskiviikko 9.12. 18-19:30

10-12-vuotiaat:
Keltaisen vyön koe – Perjantai 11.12. 17-18
Vihreiden nauhojen koe – Keskiviikko 9.12. 17-18
Vihreän ja ylempien vöiden koe – Keskiviikko 9.12. 18-19:30

Yli 13-vuotiaat ja ylemmät vyöt:
Keltaisesta vyöstä toisen asteen vihreään – Tiistai 8.12. 19:30-21
Sinisestä ylöspäin – Torstai 10.12. 19-21  

Tietoa kokeista 

Vyökokeeseen pääseminen edellyttää vyöarvosta riippuen riittävän määrän harjoituksia sekä harjoituskuukausia edellisestä vyökokeesta. Ohjaajat tarkistavat harjoituskerrat kirjautumisjärjestelmästä. Kaikille vyökokeeseen osallistuville lähetetään kutsu sähköpostilla. Listaus on nähtävissä myös salin ohjaajatiskillä noin viikko ennen koetta.

Pidäthän myös huolen, että osaat vyökokeessa kysyttävät asiat tarkistamalla salin seinällä olevan vyökoeohjeen tai kysymällä valmentajaltasi lisätietoja. Suosittelemme kaikille harrastajille osallistumista harrastajaotteluun ja harrastajaliikesarjoihin osaamisen syventämiseksi. 

Vyökoe maksetaan laskulla kokeen jälkeen. Vyökokeiden hinnaston löydät TÄÄLTÄ >>

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Koronavirusepidemian leviämisvaiheen vaikutukset harrastustoimintaan

Helsinki ja muu pääkaupunkiseutu ovat siirtyneet koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen. Kaupungit ovat antaneet uusia suosituksia ja rajoituksia koskemaan harrastustoimintaa. Erityisesti uudet suositukset vaikuttavat aikuisten ryhmäharjoituksiin.

Taekwondourheilijat haluaa kantaa vastuunsa paitsi epidemian hillitsemisässä myös liikunta- ja urheilumahdollisuuksien tarjoajana kaikille ikäryhmille. Olemme pyrkineet löytämään mallin, jossa nämä molemmat tavoitteet voidaan toteuttaa. Suurimmat muutokset koskevat aikuisten harjoitusryhmiä, mutta harjoituskalenteriin ja harjoitusten rakenteeseen tehdään myös muita muutoksia seuraavaksi kolmeksi viikoksi, jotta harjoitukset saadaan järjestettyä turvallisesti.

Seuraavat toimenpiteet toteutetaan harjoituksissa 23.11.-13.12. Jatkon tiedotamme erikseen myöhemmin.

  • Kaikille ikäryhmille järjestetään ainoastaan kaksi perusharjoitusta viikossa, jotta iltoihin saadaan väljyyttä porrastuksia varten. Vastaavasti näin ryhmille saadaan enemmän treenitilaa, jolloin turvavälien säilyttäminen on helpompaa.
  • Nuorille ja aikuisille järjestetään liveharjoituksia Zoom-palvelun kautta, ja lapsille suosittelemme lisäharjoituksia, kuten lasten harrastajaottelua, -liikesarjoja sekä yleisliikuntaharjoitusta.
  • Aikuisten harjoitukset järjestetään täysin kontaktittomina ja niin, että turvavälit voidaan pitää koko harjoituksen ajan. Rajoitus ei koske kilparyhmien harjoittelua.
  • Aikuisten lisätreenit, jotka kokoavat harjoittelijoita monesta ryhmästä perutaan. Näitä harjoituksia ovat mm. kuntopiiri, core, harrastajaottelu, harrastajaliikesarja ja venyttely. Harjoituksia korvataan live-treeneillä ja niitä voidaan lisätä, mikäli ne osoittautuvat suosituiksi. Sunnuntain potkutreeni pidetään edelleen, sillä tällöin koko sali on käytössä ja turvaväleistä on helppo huolehtia.
  • Ottelun kilparyhmissä kadetit ja nuoret ja aikuiset yhdistetään. Tällä tavalla kalenteriin saadaan lisäväljyyttä.
  • Treenien ajankohdat ovat muuttuneet osalla ryhmistä. Pidä huoli, että tarkistat oman ryhmäsi uudet treeniajat.
  • Joulukuun vyökokeet tullaan järjestämään, mutta osassa ryhmiä erityistoimenpitein. DAN-kokeen osalta tiedotamme erikseen.

Katso uusi harjoituskalenteri TÄSTÄ >>

Päivitykset koronaohjeistuksiin

Koronaohjeistuksiin olemme tehneet muutamia päivityksiä. Käy lukemassa ohjeet ja velvoitteet TÄÄLTÄ >>

Jokainen harrastaja, valmentaja ja huoltaja ovat vastuussa ohjeiden noudattamisesta.

Iso kiitos jälleen kerran ymmärryksestä ja kärsivällisyydestä turvarajoitusten ja muutosten kanssa. Varmasti kevät näyttää jo huomattavasti valoisammalta, mitä epidemiaan tulee.

Helsingin kaupungin suositukset harrastetoimintaan

Taekwondourheilijoiden päätökset perustuvat Helsingin kaupungin ja aluehallintoviraston tilannearvioon ja suosituksiin niiden pohjalta.

Helsingin kaupunki keskeyttää 23.11. alkaen yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harjoitukset kolmeksi viikoksi ja suosittelee myös yksityisten toimijoiden menettelevän samoin. Lisäksi suositellaan, että kaikki aikuisten harjoitukset suoritetaan samassa ryhmässä.

Kasvomaskin käyttöä edellytetään kaikissa kaupungin hallinnoimissa sisätiloissa yli 15-vuotiailta ja tämä koskee myös liikuntatiloja muutoin kuin liikuntasuorituksen aikana.

Harrastus- ja ryhmätoiminnassa kaikilta yksityisiltä toimijoilta edellytetään muutoksia toiminnassaan mm. seuraavasti:

  • Ryhmien sekoittamista vähennetään.
  • Halailua, huutamista ja tarpeetonta kokoontumista vältetään.
  • Sisääntuloa porrastetaan.
  • Saattajien ja huoltajien määrää tiloissa vähennetään.
  • Ryhmien kokoa pienennetään.
  • Turvaetäisyyksiä kasvatetaan tilajärjestelyillä.
  • Harjoituksia ja toimintaa siirretään ulos.
  • Osa harrastuksista toteutetaan etänä.
  • Harjoitusten sisältöä muutetaan.

Lue tarkemmin:

https://www.hel.fi/helsinki/korona-fi/koronaneuvonta/voimassa-olevat-suositukset-ja-rajoitukset

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Syysloman harjoitukset

Koulujen syyslomalla harjoitukset pöyrivät arki-iltaisin normaalin aikataulun mukaan, mutta saatamme yhdistää joitakin harjoitusryhmiä, mikäli osallistujamäärät jäävät pieniksi. 

Huom! Lauantaina ja sunnuntaina 10.-11.10. harjoitukset ovat tauolla, mutta  17.-18.10. järjestetään normaaliin tapaan. 

Mukavaa lomaa kaikille koululaisille! 

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Seuravaatteiden yhteistilaus, syksy 2020

Verhoudu sinäkin seurasi väreihin!

Taekwondourheilijoiden seuravaatteet ovat jälleen tilattavissa!

Seuravaatteita käytetään kisareissuilla, leireillä, salin omissa tapahtumissta tai oikeastaan missä tahansa. Edusta sinäkin seuraasi myös harjoitusten ukopuolella ja tilaa seuravaatteesi nyt! 

Vaatteista ei ole valitettavasti saatavilla sovituskappaleita, mutta voit varmistaa oikean kokosi testaamalla seurakaverin vaatetta, kysymällä valmentajaltasi sekä noudattamalla tilaussivujen kokotaulukkoja.

Näin tilaat itsellesi seuravaatteita

  1. Surffaile Pro Dobok Finlandin sivuille Taekwondourheilijoiden seurakauppaan >>
  2. Syötä salasanakenttään ristipelto
  3. Valitse ostoskoriisi haluamasi seura-asusteet. Ole huolellinen kokojen kanssa!
  4. Syötä tietosi kassasivulle. Valitse toimitustavaksi ”nouto myymälästä”.
  5. Ilmoitamme, kun tilauksesi on noudettavissa salilta. Laskun saat sähköpostiisi.

Syksyn tilauksen määräpäivä on 30.10., joten tilaathan vaatteesi ennen sitä!

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Lokakuun vyökokeet

Lokakuun vyökokeet

  • 7-12 -vuotiaat
    • Keskiviikkona 21.10. Vihreän vyön, sinisten nauhojen ja sinisen vyön suorittajat
    • Torstaina 22.10. Punaisen nauhan ja ylempien vyöarvojen suorittajat
    • Pe 23.10. Keltaisen vyön ja vihreiden nauhojen suorittajat 
  • +13 -vuotiaat 
    • Tiistaina 20.10. keltainen vyö – siniset nauhat
    • Torstaina 22.10. Sininen vyö ja ylemmät vyöarvot  
  • Vyökokeeseen pääseminen edellyttää vyöarvosta riippuen riittävän määrän harjoituksia sekä harjoituskuukausia edellisestä vyökokeesta. Ohjaajat tarkistavat harjoituskerrat kirjautumisjärjestelmästä. Kaikille vyökokeeseen osallistuville lähetetään kutsu sähköpostilla. Listaus on nähtävissä myös salin ohjaajatiskillä noin viikko ennen koetta. Pidäthän myös huolen, että osaat vyökokeessa kysyttävät asiat tarkistamalla salin seinällä olevan vyökoeohjeen tai kysymällä valmentajaltasi lisätietoja. Suosittelemme kaikille harrastajille osallistumista harrastajaotteluun ja harrastajaliikesarjoihin osaamisen syventämiseksi. 
  • Huom! Vyökokeesta lähetetään lasku ennen koetta. Maksamalla laskun ilmoittaudut vyökokeeseen. Jos haluat maksaa kokeen käteisellä paikan päällä, ilmoita asiasta etukäteen. Vyökokeiden hinnat löytyvät hinnastosta.
Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Poom-koe kruunasi Taekwondourheilijoiden vyökoeviikon

Poom-kokeessa loistava taso! 

Konalassa päästiin todistamaan määrätietoisen harjoittelun tuloksia Sara Quinonesin, Bella Buurin, Victoria Hentusen ja Iines Korhosen näyttäessä osaamisensa poom-kokeessa. Poom-arvo vastaa alle 15-vuotiailla harrastajilla DAN-arvoa eli mustaa vyötä.

Sara suoritti jo 3. poom -arvon ja muut kokelaat taas 1. poomin. Koepäivä oli huipentuma vuosien määrätietoiselle ja ahkeralle työlle, ja kokelaat todellakin osoittivat, että paljon on oppia matkan varrella napattu.

Koe alkoi aamulla Petterin intensiivisellä tekniikkaosuudella, jossa käytiin läpi koko taekwondon tekniikkakirjo potkuista käsitekniikoihin ja askeliin. Vauhtia riitti niin kokeessa kuin kokelaissakin, eivätkä edes intensiiviset potkurallit hyydyttäneet kokelaita.

Tekniikkaosuuden jälkeen kokelaat osoittivat lajitietämyksensä teoriakokeessa ja saivat samalla kerätä voimia iltapäivän kamppailuosuuteen.

Koe jatkuikin Paulin kamppailuosuudella, jossa testattiin kokelaiden kykyä soveltaa tekniikkaa askelotteluiden, itsepuolustuksen ja taekwondo-ottelun muodossa. Lopussa vauhtia haettiin vielä hyppypotkuista sekä murskauksista.

Päivän päätteeksi Paulin ja Petterin oli helppo todeta, että suoritus oli kauttaaltaan loistava, ja kaikki kokelaat olivat vyönsä ansainneet. Yksi virstapylväs on nyt suoritettu, mutta paljon haasteita löytyy vielä edestäpäin

Isot onnittelut uusille poom -arvoille ja menestystä tulevaan harjoitteluun!

Loistava taso vyökokeissa pitkin viikkoa

Poom-kokeiden lisäksi kaikki ikäryhmät pieniä lapsia lukuun ottamatta suorittivat uusi vyöarvoja kuluneella viikkolla Paulin ja Minnan valvovan silmän alla.

Tiistaina uusia vyöarvoja suorittivat aikuiset ja nuoret keltavöiset ja vihreävöiset. Ryhmän taso oli kerrassaan mahtava ja täytyy vahvasti suositella itse kullekin aktiivista osallistumista jatkossakin lisäharjoituksiin, kuten harrastajaliikesarjaan ja -otteluun. Intensiivinen harjoittelu näkyi suorituksissa.

samaa voi sanoa ylempivöisten lasten kokeesta keskiviikkona sekä ylempivöisten nuorten ja aikuisten kokeesta torstaina. Perustaso oli korkealla, mutta erityisesti loistamaan pääsivät ne, jotka ovat syventyneet aktiivisesti lajin osa-alueisiin perusharjoittelua syvemmin.

Perjantaina Minna vastaanotti keltavöisten ja vihreiden nauhojen ryhmät. Jälleen suoritukset olivat mahtavia, vaikkakin liikesarjoissa oli pientä haparointia. Ei muuta kuin rohkeasti mukaan tiistain harrastajaliikesarjatreeniin, jossa poomsaeita harjoitellaan aktiivisesti.

Onneksi olkoon kaikille uusista vyöarvoista!