Kategoriler
ön Sayfa kaydırıcı Bülten Genel

Tekvando sporcularının güçlü rekabet ruhu Vantaa'daki Büyükelçilik Kupası'nda da devam etti

Kisojen parhaan otteluseuran palkinto Taekwondourheilijoille

Vantaan Ambassador’s Cupissa ratkaistiin vuoden 2019 liigamestaruudet molempien kilpailumuotojen osalta. Taekwondourheilijoiden 20-henkinen ottelujoukkue teki kovaa tulosta ja päivän päätteeksi saatiin nostaa ylpeänä kilpailujen parhaan otteluseuran palkinto. Tuttuun tapaan päivään mahtui tapahtumia ja tunteita laidasta laitaan.

Lauri Ve Erik kohtasivat jälleen keskinäisessä finaalissa jännitysnäytelmän mennessä aina jatkoerään saakka. Laurin tarkka panssarinpautus toi tällä erää voiton Laurille. Chaimaa tyylitteli omassa poolisarjassaan kultaa kahdella voitolla. Sara pääpotkut olivat jälleen tarkkaakin tarkempia ja näin ollen selkeä finaalivoitto Saralle. Jenny otteli kahdessa sarjassa niin, että kaikki ottelut sattuivat perätysten tai ainoastaan muutaman ottelun välein. Neljästä ottelusta pottina kaksi voittoa ja kaksi tappiota, mutta isoimpana voittona voidaan pitää Jennyn kykyä kerätä taistelutahtonsa hävityn ottelun päätteeksi ja kääntää seuraava ottelu voitoksi samaa vastustajaa vastaan. Honey debytoi liigasarjassa ottaen hienosti hopeaa. Alinalle niin ikään hopeaa. Severin Ve Bardiyan oli tyytyminen pronssiin tällä erää miesten 74kg -sarjassa. Severin pitkä kilpailutauko ei näkynyt juurikaan tekemisessä eikä välierävoitto ollut todellakaan kaukana. Ines otteli tiukan suoran finaalin, josta kuitenkin harmittavan niukka tappio.

Lasten sarjoissa Noel, Luca Ve Maksimum ahkeroivat kukin kahdessa sarjassa ja lopputuloksena 2 kultaa 1 hopea ja 2 pronssia. Noor voitti jännittävän ja tilannerikkaan finaalin D1- tytöissä. Noor johti ottelua koko ajan ja onnistuikin pitämään johtonsa vastustajan sinnikkäistä yrityksistä huolimatta. İşaret otti selkeän avausvoiton, mutta joutui taipumaan finaalissa pidempää vastustajaa vastaan. Taskuun kuitenkin hopeaa hyvän päivän päätteeksi. Salmalle, Renadille, Vleralle, Teemulle Ve Milaylle avaustappiot, mutta hyvin oteltujen otteluiden päätteeksi. Kukaan ei jäänyt vastustajansa jalkoihin ja lisätreenillä nämä kyllä käännetään voitoiksi.

Näytösluontoisessa joukkueottelussa taitojaan pääsivät näyttämään Bardia, Plum ja Chahra.

Tuomioita jakoivat Ali, Vlad Ve Alex, joista viimeksi mainittu nappasi ansaitusti parhaan tuomarin palkinnon!

Ottelukoutseina hääräsivät Sampo, Juho, Pauli, Mari Ve Fatima

Huippuhetkiä, tiukkoja tilanteita ja isoja tunteita mahtui päivään paljon enemmän kuin tässä on mainittu eikä raportti koskaan tee oikeutta kisapäivän autenttiselle fiilikselle. Seuraavan kerran tätä fiilistä pääsee kokemaan Eurassa SM-kisojen muodossa noin kuukauden päästä. Vantaan kisojen perusteella on lupa odottaa kovia suorituksia.

Hienoja suorituksia liikesarjoissa

Liikesarjakisaajien vire oli kohdillaan. Alex dominoi jälleen kadettipoikien sarjaa ja kultaa nappasi myös Marita naisten diesel-sarjasta. Freestylessä kaikki kisaajat ovat menneet syksyn aikana reilusti eteenpäin ja suoritukset olivat vahvoja. Alinalle kultaa ja Eerolle hopeaa, mutta mikä tärkeintä, molempien pisteet ovat hyvässä nousukiidossa sitten kesän SM-kisojen. kamış kisasi ensimmäistä kertaa liikesarjakilpailuissa osallistuen harrastajien freestyleen sekä lasten sinimustien sarjaan. Hyvät ja eheät suoritukset Kaislalta, vaikka esimerkiksi freestyleä on ehditty harjoitella vasta vähän aikaa. Kiraz meyvesi oli niinikään ensimmäisissä kisoissaan sijoittuen viidenneksi naisten diesel-sarjassa. Villelle tuttuun tapaan kultaa ryhmäsarjasta ja hopeaa yksilöstä. Vickan için pronssia kadettitytöistä.

Valmentajina poomsaen puolella toimivat Laura Ve Ville. 

Tüm sıralamalar

Kibrit

Rakip Seri Yatırım
Lauri Hulikkala B1-M -63 Kg (6) 1.
Erik Teksir B1-M -63 Kg (6) 2.
Markus Liuko D1-M -30 Kg (1) 1.
markus Liuko 2 D1-M -34 Kg (3) 2.
Teemu Takala D2-M -45 Kg (4) 3.
Noel Viitaniemi E-M -26 Kg (3) 1.
Maksimum Augustus E-M -30 Kg (5) 3.
Luca Kalça E-M -30 Kg (5) 5.
Noel Viitaniemi 2 E-M -30 Kg (5) 2.
Max Augustus 2 E-M -34 Kg (3) 1.
Luca Lonka 2 E-M -34 Kg (3) 3.
Severi Sarala R1-M -74 Kg (4) 3.
Bardia Mirzaei R1-M -74 Kg (4) 3.
Chaimaa Boughrara B1-F +68 Kg (3) 1.
Alina Şor B1-F -59 Kg (3) 2.
Salma Yahya H1-67 Kg (6) 5.
Sara Quinonlar C1-F +59 Kg (2) 1.
Jenny Vettenniemi C1-F -37 Kg (3) 2.
Jenny Vettenniemi 2 C1-F -41 Kg (3) 2.
Lines Korhonen C1-F -44 Kg (2) 2.
tatlım la C1-F -59 Kg (3) 2.
Renad Almalki C2-F +58 Kg (4) 3.
Nur Almalki D1-F -43 Kg (2) 1.
Milay Endah D2-F -30 Kg (6) 5.
Vlera Kuqi D2-F -40 Kg (3) 2.

İş serisi

Rakip Seri Yatırım
Alex Jurgens U15 1.
Victoria Hentunen U15 3.
Eero Halenius U17 2.
Ville Lehtinen U40 2.
Kaisla Seimola Lapset sinimustat 5.
Raitasalo kiraz ağacı Diesel A 5.
Marita Jaakkola Diesel A 1.
Eero Halenius Serbest stil 2.
Alina Niinivaara Serbest stil 1.
Kaisla Seimola Freestyle – harrastajat 2.
Ville, Kim (HTKD), Jeppe (Vihti) O30 ryhmät 1.

#tu11 #taekwondo #taekwondo sporcuları #taekwondo sporcuları2011 #aloitataekwondo


Haberler



Bizi arayın: 0451827290
Şahsen ziyaret edin veya geleneksel posta gönderin: Ristipellontie 14, FI-00390 Helsinki
HAFTA İÇİ 17.00-20.30 VEYA SÖZLEŞMEYE GÖRE AÇIĞIZ

Yarışmalar ve tüm dernek etkinlikleri için lisans gereklidir. Üstelik aynı zamanda uygun fiyatlı eğitim sigortasına da sahip olabilirsiniz.


Sayfa, kullanıcı deneyimini optimize etmek için çerezleri kullanır. Sayfa kullanıcı verilerini saklamaz. GDPR uyumlu kayıt defteri ve veri koruma beyanı.



tr_TRTürkçe
Powered by TranslatePress