Liikesarjaurheilijat menestyivät upeasti 1st Daedo Open European Poomsae Championships -kilpailussa

Christian, Aino, Alex, ja Sofia näyttivät osaamisensa Daedon järjestämässä online -liikesarjakilpailussa, joka keräsi yli 1000 osallistujaa eri puolilta maailmaa. Tuomareilla olikin täysi työ arvioida suorituksia peräti 7 päivän ajan.

Kaikki Taekwondourheilijoiden kisaajat etenivät sarjoissaaan semifinaaliin saakka, mikä on jo itsessään kova suoritus ottaen huomioon, että esimerkiksi kadettitytöissä osallistujia oli reilusti yli sata. 

Aino sijoittui upeasti kymmenenneksi ollen paras eurooppalainen sarjassaan. Finaalipaikka oli muutaman sadasosapisteen päässä. Sofian loppusijoitus sarjassa 47, mutta erityisesti kannattaa katsoa alkukierroksen pisteitä, jossa Sofia veti tyylikkäästi yli seitsemään edeten lohkonsa kuudentena semifinaaliin. Kadettipojissa Alex sijoittui 24:ksi. 

Miesten alle 30-sarjassa Christian eteni myös tyylikkäästi alkukierroksilta jatkoon, mutta tie katkesi kovassa sarjassa semifinaalin ja loppusijoitus 28:s. 

Sunnuntaina saamme vielä jännittää finaaleihin edenneiden Budokwain Frans Salmen sekä Wondon Johanna Nukarin ja Juho Metsälän suorituksia.

Helmikuussa samainen tehoporukka kilpaili Ruotsissa.

Onnittelut kaikille upeista suorituksista ja tsemiä suomalaisille finaalipäivään! 

Nurtzi Open mitalijuhlaa Taekwondourheilijoille

Lauantaina liigasarjalaiset ratkaisivat kovia matseja edukseen

Nurtzi Open on kasvanut niin isoksi ja kansainväliseksi kilpailuksi, että se pidettiin tänä vuonna kaksipäiväisenä tapahtumana. Lauantaina ottelivat liigasarjalaiset ja aikuisten harrastajasarjalaiset, sunnuntaina taas vuorossa olivat lasten sarjat ja nuorten harrastajasarjat.

Liigaottelijat olivat erinomaisessa kisakunnossa ja tiukatkin matsit saatiin käännettyä voitoiksi kovalla prosentilla. Lähes kaikki ottivat avausvoitot ja otteluilme yhä parani kisapäivän vanhetessa. Leveimmät hymyt nähtiin kultamitaleita päivän päätteeksi kaulassaan kantavien Saran, Kianin ja Jennyn kasvoilla. Saran tehokas etujalka ei tälläkään kertaa antanut finaalivastustajalle armoa ja Kian näytti miten pisteitä kaivetaan jatkamalla tilanteita silloinkin kuin vastustaja jo luulee niiden loppuneen. Jenny otteli kuin hurmiossa kolme matsia ja voitontahto yhdistettynä tarkkaan liikkeeseen ja röyhkeään pistehakuun toi Jennylle ansaitun sarjavoiton.

Lauantaina edukseen esiintyi myös Jenna, joka selvitti tiensä finaaliin helposti, vaikka ensimmäisessä matsissa loukkaantunut polvi haittasikin tekemistä. Finaalin Jenna jättikin ottelematta säästäen polveaan tulevia EM-kisoja silmällä pitäen. Venne väläytteli jälleen huippuluokan tilannetajua ja potkutaitoa. Ilman muutamia nukahduksia ja taktiikkalipsahduksia Venne olisi taistellut kahdestakin sarjavoitosta erittäin kovatasoisissa painoluokissa, joissa vilisi Espanjan ja Venäjän potkutaitureita. Severi, Teresa, Emmi ja Plum olivat kaikki omalla tasollaan ja veivät hienosti avausmatsinsa. Toisen kierroksen matsitkin olivat tappioista huolimatta oikein hyvän näköisiä, joskin pientä lisäviilausta tietenkin pitää edelleen tehdä. Myös Alina otteli taktisesti hyvin kovaa vastustajaansa vastaan, mutta eväät eivät tällä kertaa riittäneet voittoon. Harrastajien puolella Risto naputti voiton ensimmäisestä matsistaan, mutta joutui taipumaan toisessa. Kotiinviemisinä kuitenkin pronssi. Zaman avasi kilpailu-uransa, mutta virolainen vastustaja vei ottelun nimiinsä.

Sunnuntaina lapset ja nuoret näyttivät taitonsa

Sunnuntain sähikäinen oli Markus, jonka nopeaan rytmiin on vastustajien vaikea päästä mukaan. Markus osoitti mitä on voitontahto nousemalla finaalin viimeisellä 30 sekunnilla 7-0 tappioasemasta tasatilanteeseen ja ratkaisemalla matsin edukseen jatkoerässä. Määrätietoinen harjoittelu näkyi myös Priyan  ja Aten tekemisessä, jotka niin ikään veivät sarjansa tyylipuhtailla voitoilla. Nooa joutui valitettavasti lopettamaan matsinsa kesken kovan jalkaan kohdistuneen potkun seurauksea. Renad ja Essi ottelivat hyvin, mutta vastustajat vielä karvan verran paremmin tällä kertaa.

Valmentajat Sampo, Pauli, Teemu ja Mari olivat tyytyväisiä joukkueen suorituksiin ja asenteeseen tekemisessä. Joukkue toimi hienosti yhdessä ja Bardian lämmitettelypotkujen kautta kentälle astelleet urheilijat lähtivät aina taistelemaan voitoista. Seura olikin kisojen kolmanneksi paras heti Ruotsin ja Viron joukkueiden jälkeen. Iso osa urheilijoista pääsee muutaman viikon kuluttua näyttämään kyntensä Berliinissä, josta on näillä näytöillä lupa odottaa voitokkaita uutisia.

Sijoitukset

Liigasarjat

Kilpailija Sarja Tulos
Venne Viitaniemi C1 – Cadets -33 2.
Venne Viitaniemi C1 – Cadets -37 5.
Aleksi Koskelainen C1 – Cadets -49 3.
Kian Nowrouzi C1 – Cadets -49 1.
Plum Kopisto C1 – Cadets -53 2.
Jenny Vettenniemi C1 – Cadets -33 1.
Sofia Sarala C1 – Cadets -33 3.
Janika Tatti C1 – Cadets -44 3.
Sara Quinones C1 – Cadets -55 1.
Severi Sarala B1 – Juniors -68 3.
Emilia Lahti B1 – Juniors -55 3.
Teresa Vepsä B1 – Juniors -55 3.
Alina Shor B1 – Juniors -59 9.
Jenna Partanen R1 – Seniors -67 2.

Lasten sarjat ja harrastajasarjat

Kilpailija Sarja Ottelu 1
Nooa Buuri E1 – Kids -30 3.
Markus Liuko D1 – Kids -26 1.
Noor Almalky D1 – Kids -34 3.
Vanessa Vepsä D1 – Kids -34 3.
Atte Kortelainen C2 – Kids -56 1.
Priya Negi C2 – Kids -42 1.
Renad Almalky C2 – Kids -58 5.
Essi Kortelainen C2 – Kids -58 5.
Zaman Husseini H – Beginners -58 2.
Risto Hyvärinen S30 – Masters +80 3.

Taekwondourheilijoiden salikisat 7.4.

Saliliiga jatkuu huhtikuun osakilpailulla

Lauantaina 7.4. järjestetään Taekwondourheilijoiden kevään toinen salikisa. Tapahtuma palvelee erinomaisena valmistautumisena viikkoa myöhemmin järjestettävälle Nurmijärven kilpailulle. Lisäksi salikisa jatkaa jännittävää saliliigaa, jossa järjestetään yhteensä kolme osakilpailua keväällä. Viimeisen osakilpailun jälkeen paras poika, tyttö, mies ja nainen palkitaan tuotepalkinnolla, jonka tarjoaa Pro Dobok Finland. Palkitut valitaan vertailemalla tehtyjä pisteitä, oteltujen otteluiden määrää, voittojen määrää sekä toimitsijaraadin arvioita osallistujista.

Salikisoihin ei tarvitse ilmoittautua erikseen vaan riittää, että saapuu lauantaina hyvissä ajoin paikalle ja ilmoittaa tiskille nimensä, ottelusarjansa ja painonsa. Salikisojen hinta on 10€.

Kaikki sarjat aloittavat samaan aikaan niin, että toisella matolla käydään aloittelijoiden ja junioreiden matseja ja toisella ranking-sarjalaisten matseja. Molemmilla kentillä käytetään sähköpanssareita, mutta jos ottelijalta puuttuvat sähkösukat voidaan pisteet antaa myös manuaalisesti. R1-kentällä ovat myös sähkökypärät käytössä.

Jos haluat tulla mukaan harjoittelemaan tuomarina toimimista tai muuten mukaan toimitsijaksi, ota yhteyttä!

saliliiga_18

Mitä: Taekwondourheilijoiden salikisaliigan ensimmäinen osakilpailu

Milloin: Lauantaina 7.4. alkaen klo 10:00

Missä: Taekwondourheilijoiden sali Konalassa, Ruosilankuja 3C, Helsinki

Hinta: 10€

Kenelle sopii: Kaikille kokeneille tai aloittaville ottelukilpailijoille ikään katsomatta

Lisätiedot ja yhteydenotot: info@u83963.www1.webdomain.fi, 0451827290

Loviisan kisaraportti

Loviisan avoimet avasi kotimaan ottelukisojen liigakauden

Loviisan kisa on pitänyt vuodesta toiseen paikkansa kauden avaavana liigakilpailuna Suomessa. Yhtä lailla Taekwondourheilijat oli tuttuun tapaan mukana isolla ja innokkaalla joukkueella.

IMG_0017 Image uploaded from iOS (1)

Pieni, mutta pippurinen joukkue harrastajasarjoissa

Aamupäivällä sairastumiset verottivat lähtökohtaisesti isompaa joukkuetta ja lopulta kentällä nähtiin Kaisla, Nooa ja Teresa. Kaisla otteli hyvän ja tasaisen matsin mutta vastustaja oli tällä kertaa aavistuksen parempi. Nooa puolestaan oli täysin ylivoimainen matsissaan mutta erikoinen tuomarilinja vei Nooan kultamitalin kun Nooa sai varoituksia tilanteesta kuin tilanteesta, joissa ei olisi koutsin silmään varoituksen paikkaa ollut. Nooalle siis varoitukset täyteen vaikka oli ylivoimaisessa johdossa. Teresa voitti avausmatsinsa tarkoilla pääosumilla ja selvitti näin tiensä finaaliin. Harmillisesti siinä vastustaja oli muutamaa pistettä parempi ja Teresan oli tyytyminen hopeaan.

Hyvä kaudenavaus liigasarjoissa

Iltapäivällä Taekwondourheilijoita nähtiin kaikilla kentillä tasaisella tahdilla eivätkä koutseina toimivat Sampo, Petteri ja Pauli paljoa kerinneet kentiltä poistua. Iines ja Porvoon Juuli järjestivät kaksi lähes perättäistä jännitysnätelmää kun kohtasivat toisensa sekä -33kg ja -37kg kadettisarjojen finaaleissa. Ensimmäisen vei nimiinsä Juuli viime hetken pääosumalla, mutta toisessa Iines näytti miten pisteitä kaivetaan pitkien potkusarjojen ja vahvojen hyökkäyksien kautta. Tuloksena kultainen mitali Iineksen kaulaan. Venne taputteli oman sarjansa melkoisen ylivoimaisilla suorituksilla. Venne osoitti jälleen kerran, että kun jalka nostetaan, sillä myös otetaan piste. Janika, Plum ja Sami selvittivät kaikki tiensä finaaliin, mutta päivän vire ei riittänyt voittoihin. Kaikilla oli taktiikka hyvin hallinnassa, mutta toteutus vaatii vielä pientä hienosäätöä, jotta nämäkin saadaan käännettyä voitoiksi. Alina ja Aleksi testasivat ensi kertaa siipiään liigasarjoissa, eikä lainkaan hullummilla suorituksilla. Molemmat saivat huomata, että taidot riittävät oikein hyvin kovempiakin vastuksia vastaan vaikka vastustajat olivat vielä pistetaululla parempia. Laurille, Lucalle ja Kianille myös avaustappiot, mutta oikein hyvät ottelut nekin. Määrätietoinen treeni alkaa näykyä luottamuksena omaan tekemiseen.

Teknisesti joukkue oli oikein hyvässä kunnossa, mutta treenissä pitää vielä painottaa lisää tilanteiden ratkaisukykyä sekä perusduunin merkitystä tilanteiden rakentamisessa. Ottelut voitetaan tilanne kerrallaan pysymällä omassa taktiikassa ja kykenemällä ratkaisemaan tiukat paikat eduksi. Näillä treenieväillä lähdetään rakentamaan entistäkin tehokkaampaa joukkuetta Nurmijärven kisoja varten.

IMG_0059 Image uploaded from iOSIMG_0127 Image uploaded from iOS (2)

Kaikki tulokset

Harrastajasarjat:

Nooa Buuri E1-juniorit -30 Kg 2.
Kaisla Seimola D2-juniorit -30 Kg 5.-9.
Teresa Vepsä B2-juniorit -55 Kg 2.

Liigasarjat:

Kilpailija Sarja Sijoitus
Venne Viitaniemi Kadetit -33 Kg 1.
Luca Leskinen Kadetit -37 Kg 3.
Aleksi Koskelainen Kadetit -49 Kg 5.-9.
Kian Nowrouzi Kadetit -49 Kg 3.
Plum Kopisto Kadetit -53 Kg 2.
Lauri Hulikkala Kadetit -53 Kg 3.
Iines Korhonen Kadetit -33 Kg 1.
Iines Korhonen Kadetit -37 Kg 2.
Janika Tatti Kadetit -41 Kg 2.
Plum Kopisto B1-liiga -51 Kg 1.
Alina Shor B1-liiga -63 Kg 3.
Sami Leskinen Otteluliiga -63 Kg 2.

Taekwondourheilijoiden salikisat 24.2.

Helmikuun salikisa avaa kevään salikisaliigan

Lauantaina 24.2. järjestetään Taekwondourheilijoiden kevään ensimmäinen salikisa. Kilpailu on vaihtanut paikkaa perinteisestä perjanta-illasta lauantaihin, jotta saadaan otella juuri niin kauan kuin virtaa riitää, ja kauempaakin on helppo lähteä mukaan kilpailemaan. Lisäksi kilpailu avaa uuden jännittävän salikisaliigan, jossa on kolme osakilpailua keväällä. Viimeisen osakilpailun jälkeen paras poika, tyttö, mies ja nainen palkitaan tuotepalkinnolla, jonka tarjoaa Pro Dobok Finland. Palkitut valitaan vertailemalla tehtyjä pisteitä, oteltujen otteluiden määrää, voittojen määrää sekä toimitsijaraadin arvioita osallistujista.

Salikisoihin ei tarvitse ilmoittautua erikseen vaan riittää, että on lauantaina hyvissä ajoin paikalla ja ilmoittaa tiskille nimensä, ottelusarjansa ja painonsa. Salikisojen hinta on 10€ / kilpailu tai 25€ / koko liiga.

Kaikki sarjat aloittavat samaan aikaan niin, että toisella matolla käydään aloittelijoiden ja junioreiden matseja ja toisella ranking-sarjalaisten matseja. Molemmilla kentillä käytetään sähköpanssareita, mutta jos ottelijalta puuttuvat sähkösukat voidaan pisteet antaa myös manuaalisesti. R1-kentällä ovat myös sähkökypärät käytössä.

Jos haluat tulla mukaan harjoittelemaan tuomarina toimimista tai muuten mukaan toimitsijaksi, ota yhteyttä!

saliliiga_18

Mitä: Taekwondourheilijoiden salikisaliigan ensimmäinen osakilpailu

Milloin: Lauantaina 24.2. alkaen klo 10:00

Missä: Taekwondourheilijoiden sali Konalassa, Ruosilankuja 3C, Helsinki

Hinta: 10€ / kilpailu tai 25€ / koko liiga

Kenelle sopii: Kaikille kokeneille tai aloittaville ottelukilpailijoille ikään katsomatta

Lisätiedot ja yhteydenotot: info@u83963.www1.webdomain.fi,