Taekwondourheilijoiden salikisat 24.2.

Helmikuun salikisa avaa kevään salikisaliigan

Lauantaina 24.2. järjestetään Taekwondourheilijoiden kevään ensimmäinen salikisa. Kilpailu on vaihtanut paikkaa perinteisestä perjanta-illasta lauantaihin, jotta saadaan otella juuri niin kauan kuin virtaa riitää, ja kauempaakin on helppo lähteä mukaan kilpailemaan. Lisäksi kilpailu avaa uuden jännittävän salikisaliigan, jossa on kolme osakilpailua keväällä. Viimeisen osakilpailun jälkeen paras poika, tyttö, mies ja nainen palkitaan tuotepalkinnolla, jonka tarjoaa Pro Dobok Finland. Palkitut valitaan vertailemalla tehtyjä pisteitä, oteltujen otteluiden määrää, voittojen määrää sekä toimitsijaraadin arvioita osallistujista.

Salikisoihin ei tarvitse ilmoittautua erikseen vaan riittää, että on lauantaina hyvissä ajoin paikalla ja ilmoittaa tiskille nimensä, ottelusarjansa ja painonsa. Salikisojen hinta on 10€ / kilpailu tai 25€ / koko liiga.

Kaikki sarjat aloittavat samaan aikaan niin, että toisella matolla käydään aloittelijoiden ja junioreiden matseja ja toisella ranking-sarjalaisten matseja. Molemmilla kentillä käytetään sähköpanssareita, mutta jos ottelijalta puuttuvat sähkösukat voidaan pisteet antaa myös manuaalisesti. R1-kentällä ovat myös sähkökypärät käytössä.

Jos haluat tulla mukaan harjoittelemaan tuomarina toimimista tai muuten mukaan toimitsijaksi, ota yhteyttä!

saliliiga_18

Mitä: Taekwondourheilijoiden salikisaliigan ensimmäinen osakilpailu

Milloin: Lauantaina 24.2. alkaen klo 10:00

Missä: Taekwondourheilijoiden sali Konalassa, Ruosilankuja 3C, Helsinki

Hinta: 10€ / kilpailu tai 25€ / koko liiga

Kenelle sopii: Kaikille kokeneille tai aloittaville ottelukilpailijoille ikään katsomatta

Lisätiedot ja yhteydenotot: info@u83963.www1.webdomain.fi,

Taekwondourheilijoille useita Pohjoismaiden mestaruuksia

Kuusi mestaruutta kovatasoisesta liikesarjaturnauksesta

Liikesarjakilpailut ovat olleet vuosi vuodelta kovatasoisempia niin Suomessa kuin Pohjoismaissakin ja tälläkin kertaa sarjat olivat paitsi isoja myös äärimmäisen tiukkoja. Kilpailumuoto on nauttinut myös suurta suosiota Taekwondourheilijoiden salilla, ja PM-kisoissa liikesarjajoukkue olikin ensimmäistä kertaa isompi kuin ottelujoukkue.

Yksilösarjoista Plum nappasi mestaruuspokaalin palkintokaappinsa koristeeksi erittäin onnistuneen päivän päätteeksi. Myös Christian taputteli mestaruuden freestyle-sarjasta lennokkaalla suorituksellaan, näyttäen että on edelleen Pohjoismaiden ykkösnyrkki freestylen osalta. Taekwondourheilijat olivat mukana useissa Team Finlandin pareissa ja ryhmissä ja tulokset puhuvat puolestaan. Taekwondourheilijoita oli mukana yhteensä neljässä mestaruusparissa tai ryhmässä ja hopeasijoituksia tuli kaksi. Tarkemmat tulokset löydät uutisen lopusta.

Valmentaja Heikki Liukkonen oli erittäin tyytyväinen joukkueen suorituksiin:

”TU:n kilpailijoiden suorituksia oli ilo seurata, sillä lähes jokainen esitys lavalla oli aiemmissa kilpailuissa ja harjoituksissa nähtyä terävämpää ja keskittyneempää. Normaaleja kotimaisia kilpailuja isomman kilpailun tunnelma vain nosti suoritusten tasoa! Joukkueen kasvanut kilpailukokemus alkaa näkyä myös lavan ulkopuolella, kun nuorimmista kilpailijoista lähtien kilpailusuoritukseen valmistautuminen onnistuu entistä paremmin – valmistavat alkulämmittelyt sujuvat ihailtavan omatoimisesti ja joukkuekaverit tsemppaavat toisiaan mahtavasti! Kilpailijat alkavat löytää oman itselleen sopivan tyylin valmistautua.”

Kaikenkaikkiaan kilpailut olivat todella menestyksekkäät sekä kilpailusuoritusten että tulosten valossa. Näihin suorituksiin on todella helppo olla tyytyväinen!”

Image uploaded from iOS (3) Image uploaded from iOS (2) PM8 PM6 PM2

Teemu ja Jenna mestareiksi ottelun puolella

Myös otteluturnaus oli tasokas ja sarjat isoja. PM-kisat ovat selkeästi taas alkaneet kerätä arvostusta Pohjoismaissa ja joka maasta oli kovatasoisia joukkueita paikalla. Teemulla on jos jonkinlaista mestaruutta ja palkintoa plakkarissaan, mutta se ei estänyt häntä täydentämästä palkintokaappia jälleen yhdellä mestaruudella. Teemu otteli tutun tarkasti eikä vastustajilla ollut oikein aseita puolustuksen murtamiseen. Myös Jennan mestaruus tuli selkeillä otteluvoitoilla eikä hetkeäkään ollut epäselvyyttä kuka otteluita vei. Jennan ottelutyyli, fysiikka ja itsevarmuus alkavat näkyä otteluissa todella tehokkaana yhdistelmänä.

Taekwondourheilijoita oli mukana finaalikierroksella ilahduttavan paljon, mutta tällä kertaa jäi tyytyminen hopeaan Emmin, Iineksen, Bardian ja Vennen osalta. Jokainen kuitenkin otteli upean päivän ja hopeaan voi olla erittäin tyytyväinen. Määrätietoisella harjoittelulla hopea kyllä kirkastuu kullaksi ensi vuonna. Sami, Eddie ja Milla voittivat kukin tiensä välieriin, mutta joutuivat siellä tunnustamaan vastustajansa paremmakseen. Pronssia kuitenkin ja erinomaiset avaukset kaikilla. Myös Severi otteli jäätävän hyvin ja taktisesti ottaen huomioon, että oikea jalka oli käyttökelvoton loukkaantumisen vuoksi. Ei ollut kaukana, että Severi olisi vienyt matsinsa yhdellä toimivalla jalalla.

Image uploaded from iOS (1) PM7 PM4 PM3 PM1

Isot onnittelut kaikille mitalisteille molempien kilpailumuotojen osalta!

Tulokset, liikesarja

Alex Jürgens C1P 6.
Plum Kopisto C1P 1.
Sara Quinones C1T 3.
Tara Tuokko B1T 6.
Christian Kamphuis U30M 4.
Ville Lehtinen U40M 4.
Elina Tikkanen U30N 12.
Laura Pihkala U40N 6.
Plum & Mia (EHT) Parit U17 2.
Tara & Daniel (Pori) Parit U17 5.
Laura & Jeppe (Vihti) Parit U40 8.
Ville & Niina (Manse) Parit U40 4.
Sara, Helmi (Pori), Mia (EHT) Ryhmät U14 1.
Tara, Patricia (EHT) & Naam (Mudo Lohja) Ryhmät U17 2.
Christian, Olli (Budokwai), Frans (Budokwai) Ryhmät U30 1.
Elina, Nea (Tampere), Linda (Hipko) Ryhmät U30 1.
Ville, Jeppe (Vihti), Kim (HTKD) Ryhmät O30 1.
Christian Kamphuis Freestyle 1.

Image uploaded from iOS

Tulokset, ottelu

Venne Viitaniemi C1 -33kg 2.
Luca Leskinen C1 -37kg 5.-8.
Plum Kopisto C1 -49kg 5.-8.
Iines Korhonen C1 -33kg 2.
Eddie Quinones B1 -68kg 3.
Severi Sarala B1 -68kg 5.-8.
Bardia Mirzaei B1 -73kg 2.
Emilia Lahti B1 -55kg 2.
Milla Väyrynen B1 -55kg 3.
Sami Leskinen R1 -63kg 3.
Teemu Heino R1 +87kg 1.
Jenna Partanen R1 -67kg 1.

Salikisat perjantaina 15.12.

Perjantaina 15.12. Taekwondourheilijoiden salikisat

Tervetuloa mukaan kauden päättäviin salikisoihin Konalaan! Osallistuminen on kaikille ilmaista, eikä erikseen tarvitse ilmoittautua. Myös muiden seurojen edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

17:00-19:00 – E, D, ja C2 (7-12 vuotiaat ja 12-14-vuotiaat aloittelijat)

19:00-21:00 – C1, B1, B2, R1 ja H (12-14-vuotiaat kadetit, +15-vuotiaat)

Jos et ole varma, kumpaan ryhmään sinun kannattaisi tulla, kysy valmentajaltasi tai ota yhteyttä sähköpostitse. Erityisesti isokokoisempien C2-junnujen ja kadettisarjoihin siirtoa suunnittelevien kannattaa kysellä, josko sopivampia vastuksia löytyisi myöhemmältä vuorolta. Kannustamme kaikkia uusia harrastajia mukaan kisoihin, vaikkei vielä olisi edes tietoa mitä otteleminen tarkoittaa. Ensimmäisellä kerralla voi katsella tunnelmia tai vaikka itsekin otella, jos siltä tuntuu.

Klo 19:00 alkavalla vuorolla käytössä E-panssarit. Omat E-sukat ovat siis erittäin suositeltavia, jos haluat otella sähköpanssareilla. Muutamia hajakokoja lainasukkiakin löytyy.

Seuralta voi lainailla puuttuvia suojia, mutta kannustamme kaikkia ostamaan omat harjoitussuojat, joita tarvitaan säännöllisesti myös harjoituksissa. Kysy lisää salin varustekaupasta ja valmentajilta.

Huom! Salikisapäivänä ei järjestetä muita harjoituksia.

Taekwondourheilijoiden avoimien ovien päivä 26.8.

Tule tutustumaan monipuoliseen taekwondoharrastukseen!

Juuri nyt on loistava aika aloittaa taekwondon harrastaminen.Taekwondourheilijoiden avoimien ovien päivä on täällä taas, ja kuka tahansa pääsee tutustumaan lajiin katsomalla, kokeilemalla ja kyselemällä. Seuran ohjaajat ovat paikalla kertomassa lajista, seurasta ja harjoittelusta, joten vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin löytyvät Helsingin Konalasta, Ruosilankuja 3 C:stä lauantaina 26.8.2017. Ovet aukeavat klo 12:00 ja ovat auki viiteen, pidempäänkin jos kiinnostuneita ihmisiä riittää. Luvassa mm. tutustumisharjoitusmahdollisuuksia, kilpailuja, treenikuukausien arvontaa yms. Ja kahvi- ja mehutarjoilu – tottakai!

Ei ole olemassa huonoa ikää tai kuntoa aloittaa taekwondo, laji sopii aivan kaikille. Pienet lapset opettelevat yleisliikunnallisia taitoja, ja seniorien kanssa mennään rauhalliseen, mutta silti kehittävään tahtiin. Nuorille ja innokkaille löytyy seurastamme vauhdikasta treeniä ja kilpaurheilun opettelua maamme menestyneimpien taekwondourheilijoiden johdolla. Seurassamme harrastaakin lukuisia perheitä, joissa niin monen ikäiset lapset kuin vanhemmatkin harrastavat innostuneesti kukin omin tavoitteinsa, tai sitten yhdessä perheryhmissä. Älä siis emmi, vaan aloita taekwondo!

Ovet aukeavat klo 12:00 ja suljetaan 17:00

Tervetuloa!

kartta_salille

Syyskausi alkaa 14.8.

Taekwondourheilijoiden syyskausi alkaa 14.8. Lue tästä tärkeimmät uudistukset ja tapahtumat

Syksyn treeniajat alkavat maanantaina 14.8.

Syskyn harjoitusajat on päätetty, eikä suuria muutoksia kevään kalenteriin tule. Muutamat muutokset johtuvat ohjaajien resursoinnista ja pyrkimyksestä selkeyttää kalenteria entisestään. Lisäksi isoimmille ryhmille on pyritty järjestämään enemmän harjoitustilaa.

syksy 2017 treeniajat(2)

 

Uusina harjoituksina nuorten edityneiden ryhmälle tulee kolmas viikkotunti ja kehonhallinta/akrobatia palaa tauoltaan sunnuntaille. Käy rohkeasti kokeilemassa erilaisia lisäharjoituksia perusharjoitusten lisäksi. Kysy ohjaajaltasi tarkemmin, mistä kannattaa aloittaa.

Kaudenavajaisleiri 19.8.

Kaudenavajaisleirillä potkit itsesi liikkeelle kesän jälkeen. Lisätietoa leiristä löydät omasta uutisesta täältä.

Elokuun vyökokeet 24.8. ja 25.8.

Aikuisten vyökoe 24.8. ja junnujen 25.8. Lue lisää täältä.

Avoimien ovien päivä 26.8.

Avoimien ovien päivä tarjoaa mahdollisuuden tutustua seuran toimintaan ja ilmoittautua mukaan harjoituksiin. Otahan kaverisikin mukaan! Lisätietoja täältä.

Jos et jaksa ododottaa avoimiin oviin asti, surfaa itsesi ”aloittaminen” -sivulle ja sitä kautta salille!

Malminkartanon elojuhlat 27.8.

Esiinnymme jälleen Malminkartanon elojuhlilla mainostaen samalla seuraa lähialueiden ihmisille. Jos haluat olla osana näytöstiimiä, ota yhteyttä pauli@taekwondourheilijat.fi

 

Vauhdikasta syksynalkua kaikille!
T. Taekwondourheilijat 2011