Onnistunut kisapäivä Nurtsilla

Taekwondourheilijat kisojen kolmanneksi paras seura

Taekwondourheilijat olivat liikkeellä 24-henkisellä joukkueella Nurmijärvellä käydyissä Nurtzi Open -kilpailuissa, joissa tänä vuonna mittaa toisistaan otti peräti 449 potkijaa. Ilmaisia mitaleita ei ollut jaossa, kun paikalla oli joukkueita suomalaisten lisäksi Espanjasta, Virosta, Ruotsista, Latviasta, Islannista ja Israelista. Taekwondourheilijoiden menestyksestä kertoo, että kotiin lähdettiin kolmanneksi parhaan seuran pysti kainalossa.

Liigasarjoissa erinomaisia suorituksia

Liigaottelijoiden kisavire alkaa selvästi olla kohdillaan. Huippuhetkiä riitti kaikille, mutta erityisesti mieleen jäivät Emmin, Tuikun, Saran, Bardian ja Eddien sarjavoitot. Vastustajien kansallisuudet eivät paljoa painaneet kun Emmin ja Tuikun vastustajat kaatuivat yksi toisensa jälkeen selkein numeroin. Bardian taktiikka vaihtui lennosta finaalin islantilaisvastustajaa vastaan kun vastustajan varoitustili alkoi täyttyä. Bardia runnoi vauhdilla eteenpäin pakottaen vastustajansa toistuviin virheisiin ja sai tämän lopulta diskatuksi. Sara ja Eddie näyttivät jälleen kerran miten pisteitä tehdään kovalla prosentilla. Lauri, Luca ja Plum saivat myös kansaivälistä kisakokemusta, mutta tappiot avauksissa tällä kertaa. Samin flunssa hyydytti jalat hyvin alkaneen ensimmäisen erän jälkeen. Aino voitti ekansa, mutta kakkosmatsin pitkänhuiskea Viron vastus veti pidemmän korren. Samoin Jennyn pitkä ruotsalaisvastus vei voiton nimiinsä, mutta Jennyn liike ja tsemppi olivat huikeaa katsottavaa. Juri arvottiin harmillisesti suoraan finaaliin Eddietä vastaan ja kotiinviemisinä hopea seurakaverien keskinäisestä kamppailusta. mitskut

Harrastajissa pirteää suorittamista ja tiukkoja vääntöjä

Iineksen pistemylly käynnistyi jälleen kerran ensimmäisessä matsissa eikä lopettanut jauhamistaan ennen finaalin reilua pistevoittoa. Kova potku yhdistettynä järkevään käyttöön lupaa jatkossakin hyvää. Myös Janika taituroi itselleen sarjavoiton kypsällä ja tarkalla ottelulla. Erityisesti Janikan liike toimi mainiosti. Samanlaista tarkkaa ja huolellista pistepaikkojen etsimistä esitti myös Aleksi, joka tosin joutui lopettamaan toisen matsinsa kesken jalkavamman vuoksi. Venne, Henri ja Joonas voittivat kukin avausmatsinsa, mutta toisissa joutuivat tunnustamaan tappionsa. Ristolle, Fransille, Kaislalle, Teemulle ja Markukselle kaikille avaustappiot.

Valmentajina kisoissa toimivat Juho, Pauli, Riina ja vierailevana tähtenä Alberto Celestrin. Iso kiitos Albertolle ja muillekin koutseille, kuten myös koko joukkueelle ja huoltojoukoille!

Salilla nähdään!

pokaalijanika

Kaikki sijoitukset

Henri Hulikkala D2-juniorit -40 Kg 5.-9.
Venne Viitaniemi D1-juniorit -34 Kg 2.
Kaisla Seimola D2-juniorit -30 Kg 3.
Lauri Hulikkala C1-juniorit -45 kg 10.-16.
Iines Korhonen D2-juniorit -35 Kg

 

1.
Aleksi Koskelainen C2-juniorit -44 Kg 3.
Janika Tatti C2-juniorit -36 Kg 1.
Risto Hyvärinen H-harrastajat +80kg 3.
Frans Orjasniemi D2-juniorit -30 Kg 5.-9.
Teemu Takala D2-juniorit -40 Kg 10.-16.
Joonas Laos C2-juniorit -38 Kg 2.
Laura Orjasniemi C2-juniorit -42 Kg 5.-9.
Luca Leskinen C1-juniorit -37 Kg 5.-9.
Plum Kopisto C1-juniorit -45 Kg 5.-9.
Jenny Vettenniemi C1-juniorit -33 Kg 5.-9.
Markus Liuko D2-juniorit -30 kg 5.-9.
Emilia Lahti B1-juniorit -52 Kg 1.
Sami Leskinen R1-seniorit -63Kg 3.
Eddie Quinones C1-juniorit -65 Kg 1.
Juri Mattila C1-juniorit -65 Kg 2.
Aino Kortelainen C1-juniorit -33 Kg 3.
Sara Quinones C1-juniorit -41 Kg 1.
Bardia Mirzaei B1-juniorit -73 Kg 1.
Tuikku Holopainen R1-juniorit -49 Kg 1.

 

 

Kevään uutiskirje

Kevätkauden tapahtumat ja tiedotukset

Älä missaa taekwondomaailman tapahtumia, vaan lukaise alta taekwondourheilijoiden tuorein uutiskirje. Hauskaa kevättä kaikille!

TU2011 tiedotus kevät 2017

Taekwondourheilijoiden kesäleirit

Perinteiset kesäleirit kesäkuun ensimmäisillä viikoilla

Ei ole parempaa tapaa aloittaa kesälomaa kuin osallistuminen Taekwondourheilijoiden kesäleirille. Kaksi viikon mittaista päiväleiriä lapsille ja nuorille takaavat vauhdikasta taekwondotreeniä, mukavaa ulkoilua, leikkejä ja pelejä sekä huippuhauskaa yhdessäoloa. Leirit sopivat kaikille vasta-alkajista konkareihin. Paikkoja on rajoitettu määrä. Älä siis epäröi, vaan ilmoittaudu saman tien!

Tietoja leireistä

Ajankohta: 1. leiri 5.-9.6., 2. leiri 12.-16.6.

Hinta: 175€/leiri tai 300€ molemmat leirit (sisältää harjoitukset, lounaan, välipalan ja muut mahdolliset kulut)

Toteutuminen: Leirit toteutuvat, jos ilmoittautuneita on enemmän kuin 10 osallistujaa/leiri. Maksimimäärä on 20 osallistujaa / leiri.

Aikataulu: Ovet aukeavat klo 9:00 ja sulkeutuvat klo 17:00. Varsinaiset harjoitukset ja ohjelma ovat välillä 10:00-15:00. (Tarkempi ohjelma julkaistaan lähempänä leiriä)

Ilmoittautuminen: Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen info@u83963.www1.webdomain.fi. Ilmoittautumiseen mukaan nimi, ikä, aikaisempi kokemus taekwondosta, allergiat ja muut erityishuomiot sekä huoltajan puhelinnumero.

 

Ilmoittautuneet saavat vielä tarkemman leiri-infon lähempänä kesäkuun alkua. Älä kuitenkaan epäröi kysyä, jos jokin asia jäi epäselväksi: info@u83963.www1.webdomain.fi tai 045-1827290.

Leirimainos

Ilmoittautuminen alkukevään kisoihin

Alkukevään kotimaan kilpailut:

4.3. Loviisa Open (ottelu) – Ilmoittautumiset viimeistään 23.2.

11.3. Lohja Open (liikesarjat) – Ilmoittautumiset viimeistään 2.3..

1.4. Nurtzi Open (ottelu) – Ilmoittautumiset viimeistään 23.3.

8.4. Kuopio Open (liikesarjat) – Ilmoittautumiset viimeistään 30.3.

Kilpailuihin voi ja kannattaa osallistua, vaikkei olisi kokemusta kuin salikisoista. Kaikille löytyy omatasoisia sarjoja niin ottelun kuin liikesarjojen kilpailuista, ja valmentajat auttavat mielellään mieltä askarruttavien kysymysten kanssa. Älä siis epäröi, vaan ilmoittaudu rohkeasti mukaan!

Ilmoittautuminen kaikkiin kisoihin: info@u83963.www1.webdomain.fi. Laita ilmoittautumiseen mukaan nimi, syntymäaika, vyöarvo ja tämänhetkinen paino (vain ottelu). Ilmoittautumisen paluupostina saat tarkemmat ohjeet kisoista ja niihin valmistautumisesta.

Helpoiten löydät kilpailujen ja muiden tapahtumienajankohdat tutkailemalla Taekwondourheilijoiden aikajanaa.

Taekwondourheilijoiden aikajana

Seura ottaa käyttöön uuden työkalun vuoden kaikkien tapahtumien seurantaan ja niistä tiedottamiseen, toivottakaa aikajana tervetulleeksi! Aikajana löytyy kotisivuilta osoitteesta http://tu11.fi.srv.hoste.fi/taekwondo/aikajana/ ja se näyttää tältä:

Taekwondourheilijoiden aikajana kotisivuilla
Taekwondourheilijoiden aikajana kotisivuilla

Aikajanalle tullaan merkitsemään kaikki seuran kannalta olennaiset tapahtumat:

  • ottelukisat ja liikesarjakisat (kotimaa ja ulkomaa)
  • leirit (harrastajille, kilpailijoille, valmentajille)
  • koulutukset (omat koulutukset, Liiton koulutukset)
  • vyökokeet kaikille harjoitusryhmille

Jokaiseen tapahtumaan pyritään lisäämään kaikki tarvittavat tiedot taoahtumaan liittyen, mutta jos joku asia jää arveluttamaan niin valmentajilta saa kysyä neuvoa. Älkää tosin tulko kyselemään ennen kuin olette tarkistaneet löytyykö vastaus kysymykseenne aikajanalta :)

Aikajanan tarkoituksena on helpottaa kaikkien seuran jäsenten toimintaa liittyen kisoihin, leireihin ja vyökokeisiin ja aikajanaa tullaan päivittämään ahkerasti. Käyttäkää, harjoitelkaa ja antakaa palautetta! Jos aikajana toimii niin se pidetään käytössä mutta jos tuntuu siltä että se ei toimi niin palataan takaisin vanhaan systeemiin tai keksitään jotain uutta!