Taekwondourheilijoiden kevätkausi on alkanut

Taekwondoa kaikille vauvasta vaariin

Taekwondourheilijoiden kevätkausi alkoi maanantaina 6.1. ja salilla on saatu heti nähdä huikeaa virtaa ja energiaa. Näillä vauhdeilla onkin hyvä laittaa kausi käyntiin, sillä kisajoukkueet aloittavat kautensa heti alkuun PM- ja SM-kisoilla ja keväälle on luvassa muutenkin kovatasoisia ulkomaan reissuja. Lisäjännitystä kevään valmennuskuvioihin tuo Jennan valmistautuminen huhtikuisiin olympiakarsintoihin. Perusryhmissä jatketaan siitä, mihin syksyllä jäätiin ja uusien harrastajien kanssa lähdetään tietty perusteista liikkeelle.

Paljon mielenkiintoista ohjelmaa löytyy treenikalenterista olipa tavoitteesi sitten kunnon kohottaminen tai tavoitteellinen kilpaurheilu. Salilla nähdään!

Uusille harrastajille

Käy tarkistamassa ikäryhmäsi harjoitusajat viikkoaikataulusta. Harjoittelun aloittaminen on yksinkertaista, ja aloittaa voit koska tahansa kauden aikana:

  1. Saavu paikalle oman alkeisryhmäsi harjoituksiin. Ota mukaan sisäliikuntaan sopiva varustus ja juomapullo. Harjoittelu tapahtuu avojaloin.
  2. Salilla saat aloittavan harrastajan oppaan sekä ilmoittautumislomakkeen. Samalla pääset mukaan ensimmäisiin harjoituksiisi.
  3. Lähetämme laskun harjoittelusta sähköpostiisi. Ensimmäiset kaksi viikkoa saat kuitenkin tutustua rauhassa sitoutumatta jatkamaan harrastusta.

Tervetuloa mukaan!

Lapsiharrastajille

Kevään harjoitusajat ovat pitkälti samat kuin syksylläkin, mutta kannattaa silti varmistaa oman ryhmän harjoitusajat aikataulusta. Jos et vielä tähän mennessä ole käynyt lisäharjoituksissa, on siihen nyt erinomainen tilaisuus, sillä keväällä lapsille tulee uusina harjoituksina sekä oma harrastajaottelu että harrastajaliikesarja, jotka kuuluvat perussopimuksen hintaan. Tämän lisäksi myös lauantain yleisliikuntatreenissä saa käydä ilman lisämaksua.

Lasten harrastajaliikesarja: torstaisin 17-18
Lasten harrastajaottelu: torstaisin 18-19
Yleisliikuntaharjoitus: lauantaisin 12-13

Suosittelemme viimeistään vihreästä vyöstä eteenpäin vähintään yhtä syventävää lisäharjoitusta viikossa.

Aikuisharrastajille

Aikuisten treeniajat ovat edelleen tuttuun tapaan ti, to ja pe. Tämän lisäksi lisäharjoituksia löytyy lähes joka viikonpäivälle.

Harrastajapoomsae: Ma 18-19
Harrastajaottelu: To 18-19
Kuntopiiri: Ti 19-20
Core: To 19-19:30
Kehonhuolto: To 20:30-21
Vapaavuoro: La 13-14
Potkutreeni: Su 16-17

Olipa aikataulusi siis minkälainen tahansa, niin sopivia treenejä luulisi kyllä löytyvän. :)

Kilpailijoille ja kilpailemisesta kiinnostuneille

Tavoitteellisesta urheilusta kiinnostuneille löytyy omat ryhmänsä Taekwondourheilijoissa. Kilparyhmille löytyy harjoittelumahdollisuuksia joka viikonpäivälle ja harjoittelu kilparyhmissä on intensiivistä ja tavoitteellista. Uutena harjoituksena kisaryhmäläisille järjestetään perjantaisin vapaavuoro 17-20, jolloin sali on vapaasti käytettävissä omaan tai yhteiseen treeniin. Jos kilparyhmiin liittyminen kiinnostaa, ota asia puheeksi valmentajasi kanssa. Uusia harrastajia otetaan mukaan jatkuvasti.

Aloita taekwondo parhaassa seurassa!

Taekwondo – helppo aloittaa, vielä helpompi jäädä koukkuun

Taekwondourheilijoiden syksyn alkeisryhmät käynnistyvät 12.8. ja mukaan voit tulla koska tahansa omaikäistesi harjoituksiin. Varusteiksi riittävät ensi alkuun sisäliikuntaan sopivat vaatteet ja juomapullo kainaloon. Paikan päällä saat ilmoittautumislomakkeen ja pääset heti hikoilemaan ensimmäisiin taekwondotreeneihisi. Vanhemmat saavat jäädä katsomaan lasten treenejä halutessaan.

Voit myös tulla tutustumaan saliin ja harjoitteluun 24.8. avointen ovien päivänä klo 12-16. Aloittaminen on mahdollista koska tahansa syksyn aikana, joten ei haittaa, jos et vielä elokuussa pääse mukaan.

Tarjoamme kaikille ryhmille 2 viikon tyytyväisyystakuun, joten lajiin ja harjoitteluun saa tutustua rauhassa.

Lähes kaikki kokeilijat jäävät nopeasti koukkuun monipuoliseen lajiin, josta eivät haasteet ja kehityspolut lopu kesken. Toiselle kunnon ja kehonhallinnan kasvattaminen on tavoite itsessään siinä missä toisen tähtäin on huippu-urheilun maailmassa. Ei pidä myöskään unohtaa uusia kavereita ja huippuhauskoja kokemuksia, joita harrastus tuo tullessaan.

Salimme osoite on Ristipellontie 1A , joka sijaitsee Kehä 1 ja Vihdintien Risteyksessä. Tervetuloa mukaan!

Ahkerat treenaajat saavat ansaitun palkintonsa suoritettuaan uuden vyöarvon

Alkeisryhmien harjoitusajat syksyllä 2019

4-6-vuotiaat:

Ma 18:00-19:00
La 11:00-12:00

7-9-vuotiaat:

Ma 17:00-18:00
Ke 18:00-19:00
Pe 18:00-19:00

10-12-vuotiaat:

Ti 17:00-18:00
Ke 17:00-18:00
Pe 17:00-18:00

13-15-vuotiaat:

Ma 19:00-20:00
Ke 19:00-20:00
Pe 17:00-18:00

16-vuotiaat ja vanhemmat:

Ti 20:00-21:00
To 18:00-19:00
Pe 19:00-20:00

Katso kaikki harjoitusajat >>

Nähdään salilla!

Aloita taekwondo parhaassa seurassa!

Alkeisryhmät ovat käynnistyneet – Tervetuloa mukaan!

Etsitkö uutta harrastusta itsellesi tai lapsellesi? Taekwondo on monipuolinen kamppailu-urheilulaji, josta löytyy haasteita kaikenikäisille ja -tasoisille. Toiselle Taekwondourheilijat tarjoaa treeniympäristön, jossa saa kehittyä omaa tahtia kannustavassa ilmapiirissä siinä missä toinen asettaa tavoitteensa kansainvälisille kilpakentille. Me autamme sinua saavuttamaan tavoitteesi.

Lapset ja nuoret

Potkutekniikat, torjunnat, lyönnit, ottelu, liikesarjat, yleisliikunnalliset taidot, keskittyminen,  ominaisuusharjoittelu, monipuolisuus, kilpaurheilu

Lue lisää lasten harjoittelusta >>
Lue lisää nuorten harjoittelusta >>

Aikuiset

Potkutekniikka, torjunnat, lyönnit, kuntoilu, oheisharjoittelu, ottelu, liikesarjat, kamppailu, kilpaurheilu

Lue lisää aikuisten harjoittelusta >>

 

Pienet lapset ja perheet

Yleisliikunnalliset taidot, leikki, keskittyminen, lapsen ja aikuisen yhteinen harrastus

Lue lisää pienten lasten harjoittelusta >> 

Kiinnostuin! Miten pääsee mukaan?

Alkeisryhmiin pääsee koska tahansa mukaan. Tarkista ikäryhmäsi harjoitusajat ja pakkaa treenikassi. Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa sitoutumatta jatkamaan. Aloita taekwondo nyt!

Lue lisää aloittamisesta >> 

Lasten ja nuorten syyslomaleiri

Syyslomaleirin ilmoittautuminen avattu

Taekwondourheilijoiden kesäleirit ovat aina olleet erittäin suosittuja ja nyt ne saavat seurakseen myös koulujen syyslomalla järjestettävän kolmipäiväisen syyslomaleirin. Syyslomaleirillä taekwondoa harjoitellaan rennoissa merkeissä eikä ole väliä, löytyykö sinulta aikaisempaa kokemusta lajista. Kaikille löytyy sopivia ja innostavia haasteita ja kokemuksia. Taekwondoharjoittelun lisäksi syyslomaleirillä ulkoillaan, keksitään liikunnallisia leikkejä salilla, syödään maukasta lounasta, rentoudutaan katselemalla elokuvaa ja pidetään kaikin puolin hauskaa.

Ilmoittautuminen leireille on nyt avattu, joten ilmoittaudu sinäkin heti mukaan!

Tietoja leireistä

Ajankohta:  Ma-Ke 15.-17.10.

Kohderyhmä: 7-15-vuotiaat lapset ja nuoret

Hinta: 100€ sisältää:

  • Kaikki leirin harjoitukset ja ohjelmat
  • Lounaan lounasravintolassa (Erityisruokavaliot otettu huomioon tarjonnassa)
  • Välipalan iltapäivästä (Saa ottaa myös omia eväitä)
  • Muut mahdolliset kulut

Aikataulu: 

  • Ovet aukeavat klo 9:00
  • Varsinainen ohjelma välillä 10:00-15:00 (joka päivä kaksi harjoitusta ja muita aktiviteetteja)
  • Salilla voi olla aina 17:00 saakka. Paikalla on aina vastuullinen aikuinen
  • Tarkempi aikataulu lähetetään ilmoittautuneille lähempänä leiriä

Ilmoittautuminen: Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen info@u83963.www1.webdomain.fi. Ilmoittautumiseen mukaan:

  • nimi
  • ikä
  • aikaisempi kokemus taekwondosta
  • allergiat ja muut erityishuomiot
  • huoltajan puhelinnumero

Ilmoittautumisten määräpäivä on 10.10. Varaa kuitenkin paikkasi ajoissa, sillä leirille otetaan rajallinen määrä harrastajia.

Älä  epäröi kysyä, jos jokin asia jäi epäselväksi: info@u83963.www1.webdomain.fi tai 045-1827290.

Huom! Leiri järjestetään, jos ilmoittautumisia tulee 10 tai enemmän.

Lasten ja nuorten syyslomaleiri

Syyslomaleirin ilmoittautuminen avattu

Taekwondourheilijoiden kesäleirit ovat aina olleet erittäin suosittuja ja nyt ne saavat seurakseen myös koulujen syyslomalla järjestettävän kolmipäiväisen syyslomaleirin. Syyslomaleirillä taekwondoa harjoitellaan rennoissa merkeissä eikä ole väliä, löytyykö sinulta aikaisempaa kokemusta lajista. Kaikille löytyy sopivia ja innostavia haasteita ja kokemuksia. Taekwondoharjoittelun lisäksi syyslomaleirillä ulkoillaan, keksitään liikunnallisia leikkejä salilla, syödään maukasta lounasta, rentoudutaan katselemalla elokuvaa ja pidetään kaikin puolin hauskaa.

Ilmoittautuminen leireille on nyt avattu, joten ilmoittaudu sinäkin heti mukaan!

Tietoja leireistä

Ajankohta:  Ma-Ke 15.-17.10.

Kohderyhmä: 7-15-vuotiaat lapset ja nuoret

Hinta: 100€ sisältää:

  • Kaikki leirin harjoitukset ja ohjelmat
  • Lounaan lounasravintolassa (Erityisruokavaliot otettu huomioon tarjonnassa)
  • Välipalan iltapäivästä (Saa ottaa myös omia eväitä)
  • Muut mahdolliset kulut

Aikataulu: 

  • Ovet aukeavat klo 9:00
  • Varsinainen ohjelma välillä 10:00-15:00 (joka päivä kaksi harjoitusta ja muita aktiviteetteja)
  • Salilla voi olla aina 17:00 saakka. Paikalla on aina vastuullinen aikuinen
  • Tarkempi aikataulu lähetetään ilmoittautuneille lähempänä leiriä

Ilmoittautuminen: Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen info@u83963.www1.webdomain.fi. Ilmoittautumiseen mukaan:

  • nimi
  • ikä
  • aikaisempi kokemus taekwondosta
  • allergiat ja muut erityishuomiot
  • huoltajan puhelinnumero

Ilmoittautumisten määräpäivä on 10.10. Varaa kuitenkin paikkasi ajoissa, sillä leirille otetaan rajallinen määrä harrastajia.

Älä  epäröi kysyä, jos jokin asia jäi epäselväksi: info@u83963.www1.webdomain.fi tai 045-1827290.

Huom! Leiri järjestetään, jos ilmoittautumisia tulee 10 tai enemmän.

Syksyn alkeisryhmät ovat käynnistyneet!

Nyt on oikea hetki aloittaa taekwondoharrastus

Taekwondourheilijoiden syksyn alkeisryhmät ovat käynnistyneet ja mukaan voit tulla koska tahansa omaikäistesi harjoituksiin. Mukaan tarvitset vain liikunnalliset vaatteet ja juomapullon kainaloon. Paikan päällä saat ilmoittautumislomakkeen ja pääset heti hikoilemaan ensimmäisiin taekwondotreeneihisi!

Tarjoamme kaikille ryhmille 2 viikon tyytyväisyystakuun, joten tule kokeilemaan rauhassa.

Osoite on Ristipellontie 1A , joka sijaitsee Kehä 1 ja Vihdintien Risteyksessä.

4-6-vuotiaat:

Ma 17:00-18:00
Ke 17:00-18:00

Lue lisää ryhmästä >>

7-9-vuotiaat:

Ma 17:00-18:00
Ke 17:00-18:00
Pe 17:00-18:00

Lue lisää ryhmästä >>

10-12-vuotiaat:

Ti 17:00-18:00
Ke 18:00-19:00
Pe 18:00-19:00

Lue lisää ryhmästä >>

13-15-vuotiaat:

Ma 18:00-19:00
To 17:00-18:00
Pe 18:00-19:00

Lue lisää ryhmästä >>

16-vuotiaat ja vanhemmat:

Ti 20:00-21:00
To 18:00-19:00
Pe 19:00-20:00

Lue lisää ryhmästä >>

Katso kaikki harjoitusajat >>

Lue lisää aloittamisesta >>

Tervetuloa harjoittelemaan taekwondoa parhaassa seurassa!

Juhannuksen alla torstaina yhteistreenit

Juhannusta edeltävänä torstaina  salilla on kaikille harrastajille tarkoitetut yhteistreenit klo 17-18:30, kaikki muut treenit on peruttu päivän osalta. Kaikki potkuhaluiset siis vielä viimeisiin treeneihin ennen juhannusrientoihin lähtöä, valmentajana komentoja antaa Ville Lehtinen!Hyvää juhannusta!

Juhannuksen alla torstaina yhteistreenit

Juhannusta edeltävänä torstaina  salilla on kaikille harrastajille tarkoitetut yhteistreenit klo 17-18:30, kaikki muut treenit on peruttu päivän osalta. Kaikki potkuhaluiset siis vielä viimeisiin treeneihin ennen juhannusrientoihin lähtöä, valmentajana komentoja antaa Ville Lehtinen!Hyvää juhannusta!

Taekwondourheilijoiden kesäleirit

Kesäleirien ilmoittautuminen avattu!

Perinteiset kesäleirit järjestetään tänäkin vuonna tuttuun tapaan heti kesäkuun ensimmäisillä viikoilla. Kesäleireillä taekwondoa harjoitellaan rennoissa merkeissä eikä ole väliä, löytyykö sinulta aikaisempaa kokemusta lajista. Kaikille löytyy sopivia ja innostavia haasteita ja kokemuksia. Taekwondoharjoittelun lisäksi kesäleireillä ulkoillaan päivittäin, keksitään liikunnallisia leikkejä salilla, syödään maukasta lounasta läheisessä lounasravintolassa, rentoudutaan katselemalla elokuvaa ja pidetään kaikin puolin hauskaa! Ilmoittautuminen leireille on nyt avattu, joten ilmoittaudu sinäkin heti mukaan!

Tietoja leireistä

Ajankohta: 

  • 1. leiri 4.-8.6.
  • 2. leiri 11.-15.6.

Kohderyhmä: 7-15-vuotiaat lapset ja nuoret

Hinta: 175€/leiri tai 300€ molemmat leirit sisältäen:

  • Kaikki leirin harjoitukset ja ohjelmat
  • Lounaan lounasravintolassa (Erityisruokavaliot otettu huomioon tarjonnassa)
  • Välipalan iltapäivästä (Saa ottaa myös omia eväitä)
  • Muut mahdolliset kulut

Aikataulu: 

  • Ovet aukeavat klo 9:00
  • Varsinainen ohjelma välillä 10:00-15:00
  • Salilla voi olla aina 17:00 saakka. Paikalla aina vastuullinen aikuinen
  • Tarkempi aikataulu lähetetään ilmoittautuneille lähempänä leiriä

Ilmoittautuminen: Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen info@u83963.www1.webdomain.fi. Ilmoittautumiseen mukaan:

  • nimi
  • ikä
  • Aiotko osallistua ensimmäiselle, toiselle vai molemmille leireille
  • aikaisempi kokemus taekwondosta
  • allergiat ja muut erityishuomiot
  • huoltajan puhelinnumero

Ilmoittautuneet saavat vielä tarkemman leiri-infon lähempänä kesäkuun alkua. Älä kuitenkaan epäröi kysyä, jos jokin asia jäi epäselväksi: info@u83963.www1.webdomain.fi tai 045-1827290.

IMG_1580 IMG_1452 Treeni_hyvä

Taekwondourheilijoille useita Pohjoismaiden mestaruuksia

Kuusi mestaruutta kovatasoisesta liikesarjaturnauksesta

Liikesarjakilpailut ovat olleet vuosi vuodelta kovatasoisempia niin Suomessa kuin Pohjoismaissakin ja tälläkin kertaa sarjat olivat paitsi isoja myös äärimmäisen tiukkoja. Kilpailumuoto on nauttinut myös suurta suosiota Taekwondourheilijoiden salilla, ja PM-kisoissa liikesarjajoukkue olikin ensimmäistä kertaa isompi kuin ottelujoukkue.

Yksilösarjoista Plum nappasi mestaruuspokaalin palkintokaappinsa koristeeksi erittäin onnistuneen päivän päätteeksi. Myös Christian taputteli mestaruuden freestyle-sarjasta lennokkaalla suorituksellaan, näyttäen että on edelleen Pohjoismaiden ykkösnyrkki freestylen osalta. Taekwondourheilijat olivat mukana useissa Team Finlandin pareissa ja ryhmissä ja tulokset puhuvat puolestaan. Taekwondourheilijoita oli mukana yhteensä neljässä mestaruusparissa tai ryhmässä ja hopeasijoituksia tuli kaksi. Tarkemmat tulokset löydät uutisen lopusta.

Valmentaja Heikki Liukkonen oli erittäin tyytyväinen joukkueen suorituksiin:

”TU:n kilpailijoiden suorituksia oli ilo seurata, sillä lähes jokainen esitys lavalla oli aiemmissa kilpailuissa ja harjoituksissa nähtyä terävämpää ja keskittyneempää. Normaaleja kotimaisia kilpailuja isomman kilpailun tunnelma vain nosti suoritusten tasoa! Joukkueen kasvanut kilpailukokemus alkaa näkyä myös lavan ulkopuolella, kun nuorimmista kilpailijoista lähtien kilpailusuoritukseen valmistautuminen onnistuu entistä paremmin – valmistavat alkulämmittelyt sujuvat ihailtavan omatoimisesti ja joukkuekaverit tsemppaavat toisiaan mahtavasti! Kilpailijat alkavat löytää oman itselleen sopivan tyylin valmistautua.”

Kaikenkaikkiaan kilpailut olivat todella menestyksekkäät sekä kilpailusuoritusten että tulosten valossa. Näihin suorituksiin on todella helppo olla tyytyväinen!”

Image uploaded from iOS (3) Image uploaded from iOS (2) PM8 PM6 PM2

Teemu ja Jenna mestareiksi ottelun puolella

Myös otteluturnaus oli tasokas ja sarjat isoja. PM-kisat ovat selkeästi taas alkaneet kerätä arvostusta Pohjoismaissa ja joka maasta oli kovatasoisia joukkueita paikalla. Teemulla on jos jonkinlaista mestaruutta ja palkintoa plakkarissaan, mutta se ei estänyt häntä täydentämästä palkintokaappia jälleen yhdellä mestaruudella. Teemu otteli tutun tarkasti eikä vastustajilla ollut oikein aseita puolustuksen murtamiseen. Myös Jennan mestaruus tuli selkeillä otteluvoitoilla eikä hetkeäkään ollut epäselvyyttä kuka otteluita vei. Jennan ottelutyyli, fysiikka ja itsevarmuus alkavat näkyä otteluissa todella tehokkaana yhdistelmänä.

Taekwondourheilijoita oli mukana finaalikierroksella ilahduttavan paljon, mutta tällä kertaa jäi tyytyminen hopeaan Emmin, Iineksen, Bardian ja Vennen osalta. Jokainen kuitenkin otteli upean päivän ja hopeaan voi olla erittäin tyytyväinen. Määrätietoisella harjoittelulla hopea kyllä kirkastuu kullaksi ensi vuonna. Sami, Eddie ja Milla voittivat kukin tiensä välieriin, mutta joutuivat siellä tunnustamaan vastustajansa paremmakseen. Pronssia kuitenkin ja erinomaiset avaukset kaikilla. Myös Severi otteli jäätävän hyvin ja taktisesti ottaen huomioon, että oikea jalka oli käyttökelvoton loukkaantumisen vuoksi. Ei ollut kaukana, että Severi olisi vienyt matsinsa yhdellä toimivalla jalalla.

Image uploaded from iOS (1) PM7 PM4 PM3 PM1

Isot onnittelut kaikille mitalisteille molempien kilpailumuotojen osalta!

Tulokset, liikesarja

Alex Jürgens C1P 6.
Plum Kopisto C1P 1.
Sara Quinones C1T 3.
Tara Tuokko B1T 6.
Christian Kamphuis U30M 4.
Ville Lehtinen U40M 4.
Elina Tikkanen U30N 12.
Laura Pihkala U40N 6.
Plum & Mia (EHT) Parit U17 2.
Tara & Daniel (Pori) Parit U17 5.
Laura & Jeppe (Vihti) Parit U40 8.
Ville & Niina (Manse) Parit U40 4.
Sara, Helmi (Pori), Mia (EHT) Ryhmät U14 1.
Tara, Patricia (EHT) & Naam (Mudo Lohja) Ryhmät U17 2.
Christian, Olli (Budokwai), Frans (Budokwai) Ryhmät U30 1.
Elina, Nea (Tampere), Linda (Hipko) Ryhmät U30 1.
Ville, Jeppe (Vihti), Kim (HTKD) Ryhmät O30 1.
Christian Kamphuis Freestyle 1.

Image uploaded from iOS

Tulokset, ottelu

Venne Viitaniemi C1 -33kg 2.
Luca Leskinen C1 -37kg 5.-8.
Plum Kopisto C1 -49kg 5.-8.
Iines Korhonen C1 -33kg 2.
Eddie Quinones B1 -68kg 3.
Severi Sarala B1 -68kg 5.-8.
Bardia Mirzaei B1 -73kg 2.
Emilia Lahti B1 -55kg 2.
Milla Väyrynen B1 -55kg 3.
Sami Leskinen R1 -63kg 3.
Teemu Heino R1 +87kg 1.
Jenna Partanen R1 -67kg 1.