Taekwondourheilijat Porvoossa

Porvoossa oteltiin syksyn toinen liigakilpailu lauantaina 14.10.  ja Taekwondourheilijat ol tuttuun tapaan hyvin edustettuna, erityisesti liigasarjojen osalta. Kilpailut sujuivat oikein mainiosti: osa ottelijoista oli ottanut selkeitä kehitysharppauksia, osa ylitti itsensä kisamatolla ja osa taas asitti hyvää peruspeliään. Joitain kehityskohteitakin löytyi koutsien valvovien silmien alla, Juho, Pauli ja Mari märehtivät keskenään ja näistä muovaillaan harjoitteita seuraavia kisoja varten.

Plumille tuplavoitto liigasarjoissa

Liigasarjojen ottelut olivat nopeatempoisia ja oli mukava katsella erityisesti nuorten ottelijoiden voitonnälkäisiä otteita. Plum Kopisto otteli totuttuun tapaan kahdessa sarjassa, kadetit sekä juniorit, ja omaksi perinteekseen alkaa myös muodostua tuplavoitto näistä sarjoista. Ilmaiseksi eivät kuitenkaan kultaiset mitalit työmyyrän kaulaan löytäneet tietään, vaan jatkuva potkupaikan vaaniminen yhdistettynä tahtotilaan tehdä pisteitä tuottivat jälleen tulosta. Kadettien finaalissa Plumia vastaan asettui seurakaveri Lauri Hulikkala, joka pisti hyvin kampoihin, muttei vielä tällä kertaa onnistunut viemään keskinäistä vääntöä nimiinsä. Laurin eduksi mainittakoon, että taistelija otteli loppuosan ottelusta käsi murtuneena ilmeenkään värähtämättä. Vasta ottelun jälkeen Lauri alkoi vähän havahtua, että onhan tämä käsi vähän kipeä.

Image uploaded from iOS (2)
Tuplakulta hymyilyttää

Keskinäisen mittelön ottivat myös kadeteissa Aino Kortelainen ja Jenny Vettenniemi, joista ensimmäinen onnistui kääntämään ottelun nimiinsä. Jenny otteli hyvin, mutta Ainon kisavire oli tänään niin hyvin kohdillaan, että sillä mentiin aina sarjavoittoon asti ja toisessa sarjasta hopealle. Hopean nappasi myös Janika Tatti, joka näytti huiman kehitystahtinsa toista päivää putkeen perjantaisen vyökokeen jälkeen Porvoon kilpamatoilla. Samaa voi sanoa myös Lucasta, jonka ottelu oli parhaimmillaan kansainvälisen tason potkuilottelua. Valitettavasti tyytyminen oli hopeaan ja pronssiin näistä karkeloista, mutta potkujen alkaessa osua paremmin maaliin kirkastuvat mitalit lähitulevaisuudessa varmasti.

Tuikku Holopainen kuului myös tuplasarjalaisiin ja näistä Tuikku kahmi kultaa kadeteista ja pronssia junioreista. Tarkasti otteva Tuikku näytti myös hallitsevansa eteenpäin menevät hyökkäyskombinaatiot tiukassa kadettisarjansa finaalissa, jonka hän onnistui kääntämään tappioasemasta voitoksi. Näitä aggressiivisia purskeita halutaan nähdä jatkossa lisää! Emilia Lahti otteli junioreissa ja tie jäi tällä kertaa ensimmäiseen matsiin, mutta hiuksenhienosti. Myös Emmi kaivoi pisteen toisensa perään takaa-ajoasemasta, tasatilanne jäi kuitenkin harmittavasti yhden potkun päähän ottelun viime hetkillä.

Image uploaded from iOS (1)
TU11 lämppäämässä

Bardia Mirzaei otteli aikuisissa, kun juniorisarjasta ei löytynyt vastuksia. Bardian voitontahto välittyi katsomon viimeisillekin penkkiriveille ja ensimmäinen matsi hoituikin hienolla voitolla. Tiukassa finaalissa Bardia joutui valitettavasti tunnustamaan vastustajansa paremmakseen tasaisen ottelun päätteeksi. Sami Leskinen ja Eduard Korolevskiy ottelivat niin ikään aikuisissa ja samassa sarjassa. Keskinäistä ottelua ei kuitenkaan nähty ja lopputuloksena pronssia Samille ja hopeaa Eduardille.

Ensikertalaisilta loistoesityksiä

Lasten ja harrastajien sarjoissa Taekwondourheilijoilla oli ilahduttava määrä ensikertalaisia mukana, vaikka joukkue muuten olikin maltillisen kokoinen. Alina Shor ja Teresa Vepsä olivat kumpikin ensi kertaa mukana kansallisissa kisoissa, ja jos jännitystä oli ilmassa ei sitä ainakaan näistä ottelijoista nähnyt. Alina ja Teresa ottelivat ennakkoluulottamasti ja hyvät ottelut, mutta ikävä kyllä molempien tie katkesi ensimmäisessä ottelussa hiuksenhienoon tappioon. Samoin kävi Kaisla Seimolalle ja Risto Hyväriselle, jotka molemmat ovat jo kiertäneet muutamia kisoja. Tappiot Porvoosta, mutta tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kohti Vantaan kisoja!

Kian Nowrouzi oli myös kisoissa ensi kertaa eikä lähtenyt ollenkaan ujostelemaan kokeneempia vastustajiaan. Kaksi voittoa takasi paikan finaalissa ja samalla lailla eteni kaavion toiselta puolelta finaalin seurakaveri Aleksi Koskelainen. Keskinäinen kohtaaminen oli vauhdikas ja tasokas esitys, jonka lopulta käänsi edukseen Aleksi. Kaksoisvoitto tästä isosta sarjasta oli upea suoritus pojilta!

Aleksi
Kultamitali kaulassa kolmen matsin jälkeen

Alille parhaan tuomarin palkinto

Taekwondokisat voi kokea monella tavalla. Ali Lahti on valinnut tuomarin perspektiivin, ja eipä ole tänä vuonna kisoja ollutkaan, joissa Alia ei olisi näkynyt tuomaroimassa, mukaan lukien oman salin salikisat. Alin ammattitaito on kasvanut kisa kisalta ja otteet ovat jämäkät kuten hyvällä tuomarilla kuuluukin. Porvoosta Ali lähti kainalossaan parhaan tuomarin pysti. Huikeaa!

dav

Kaikki tulokset

Onnittelut kaikille mitalisteille!

Kaisla Seimola D2 -35 Kg 5.
Aleksi Koskelainen C2 -44 Kg 1.
Kian Nowrouzi C2 -44 Kg 2.
Teresa Vepsä C2 +58 Kg 3.
Alina Shor B2 +63 Kg 5.
Risto Hyvärinen H +80 Kg 2.
Luca Leskinen Kadetit -33 2.
Luca Leskinen Kadetit -37 3.
Lauri Hulikkala Kadetit -49 Kg 2.
Plum Kopisto Kadetit -49 Kg 1.
Aino Kortelainen Kadetit -33 Kg 2.
Jenny Vettenniemi Kadetit -33 Kg 3.
Aino Kortelainen Kadetit -37 Kg 1.
Janika Tatti Kadetit -41 Kg 2.
Plum Kopisto B1-liiga -51 Kg 1.
Tuikku Holopainen C1-liiga -51 Kg 1.
Tuikku Holopainen B1-liiga -49 Kg 2.
Emilia Lahti B1-liiga -55 Kg 3.
Eduard Korolevskiy R1-liiga -63 Kg 2.
Sami Leskinen R1-liiga -63 Kg 3.
Bardia Mirzaei R1-liiga -74 Kg 2.

Uusia dan-arvoja taekwondourheilijoille

Kokelaat ja kokeen pitäjä onnistuneen dan-kokeen jälkeen
Kokelaat ja kokeen pitäjä onnistuneen dan-kokeen jälkeen

Lauantaina 23.9.2017 pidettiin Taekwondourheilijoiden salilla vyökokeet neljälle ensimmäistä mustaa vyötään yrittävälle ja kahdelle dan-arvoaan korottavalle. Seremonioineen seitsentuntinen hikiurakka kruunattiin iltakahdeksalta, kun entiset punavöiset saivat tummimman vyön lanteilleen. Koko porukka läpäisi vyökokeen kirkkaasti, ja ajoittaisesta kovastakin väsymyksestä huolimatta usko omaan tekemiseen säilyi lopulta hämmästyttävän hyvin, vaikka vyökokeen pitäjät, Teemu Heino ja Juho Kostiainen, yrittivät parhaansa mukaan haastaa kokelaita ja toisinaan jopa hieman raottaa ovea epäuskolle.

Oli ilahduttavaa nähdä, miten kokelaiden käsitys tekniikasta, voimantuotosta ja kamppailusta sen eri muodoissaan on kehittynyt mustalle vyölle oikeuttavalle tasolle. Molemmissa kilpailumuodoissa, liikesarjoissa ja ottelussa tekeminen oli kokonaisuutenaan vahvaa. Näihin urheilumuotoihin erikoistuminen toki näkyi kokeissa molempiin suuntiin, mutta toisaalta olisi huolestuttavaa, jollei näkyisi. Kun suoritukset olivat kautta linjan hyviä sillä heikommallakin osa-alueella, voi kokeeseen olla tyytyväinen myös urheiluseuran näkökulmasta.

Takakiertopotku hypyllä. Christian Kamphuis
Christianin lennokas takakiertopotku nähtiin kokeen aikana kymmeniä kertoja

On aina juhlan paikka, kun seuraan saadaan lisää mustia vöitä. Nyt kuuden vuoden ikään ehtinyt seuramme on siinä tilanteessa, että meillä aloittaneita harrastajia alkaa enenevissä määrin kavuta mustan vyön arvolle ja mustan vyön kokelaiden määrä lieneekin tulevina vuosina kasvussa. Onnea uusille mustille vöille! Muistakaa, että tie on vasta alussa!

23.9.2017 vyöarvoaan onnistuneesti korottivat

  • Matti Sairanen, 3. dan
  • Christian Kamphuis, 2. dan
  • Severi Sarala, 1. dan
  • Enni Jaakkola, 1. dan
  • Sami Leskinen, 1. dan
  • Aleksi Väyrynen, 1. dan

 

Alkusyksyn tapahtumat ja tiedotukset

Syyskuun alettua voinee jo virallisesti puhua alkaneesta syksystä. Oikein hyvää sellaista kaikille!

Paljon taekwondoaiheista menoa osuu totuttuun tapaan seuraaville kuukausille. Lue ja sisäistä tämä tiedote niin pysyt kärryillä. Jos haluat kausitiedotteet suoraan sähköpostiisi, käy tilaamaassa se sivun oikeasta laidasta.

TU2011 tiedotus alkusyksy 2017

26.8.2017 Pumse-kisakauden avaus Raumalla

Valkun kisaterveiset

Raumalla avattiin tänään pumsen kisakausi. TU:ta olivat edustamssa Sofia, Victoria, Bella, Tiitu, Alex, Aino ja Plum. Valmentajan roolissa oli ilo katsoa suorituksia maton laidalta, kun kaikki kilpailijat esittivät erittäin hyviä liikesarjoja. Suorituksista näkyi, että kesän aikanakin oli lomailujen ohessa myös ehditty treenata. Plum, Aino, Sofia, Victoria ja Bella esittivät tuttuun tapaan erittäin hyviä suorituksia kaikissa sarjoissa. Samanlaisiin huippusuorituksiin ylsivät tänään myös Tiitu ja Alex.

Avataan tässä samalla hieman liikesarjojen maailmaa heille, jotka eivät vielä ole kilpailuissa ehtineet käydä. Liikesarjojen harjoittelut etenee muutamassa vaiheessa. Ensimmäiseksi pitää tietenkin opetella liikesarjojen tekniikat ja asennot. Tämän jälkeen opetellaan muistamaan liikesarja kokonaisuutena. Sitten alkaa pilkun tarkka tekeminen, kun laitetaan tekniikoiden lähtö- ja loppupaikat ja liikkeradat kohdilleen. Tämän jälkeen siirrytään tarkastelemaan asentoja ja lopuksi opetellaan tuottamaan voimaa juuri oikeissa kohdissa. Näin kirjoitettuna kuulostaa erittäin helpolta, mutta käytännössä vaati todella suuren määrän hyvälaatuisia harjoituksia, että päästään huippusuorituksiin.

Koko joukkueesta huokui hyvä fiilis ja tekeminen mitä täydensi katsoman puolelta kuuluvat kannustushuudot ja -taputukset.

Kiitos urheilijoille ja tukijoukoille. Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti tulevia syksyn koitoksia.

Petteri

TULOKSET

Kultaa

Tiitu, harrastaja keltaiset
Alex, Ilves vihreät
Bella, Ilves sini-musta
Bella, harrastaja siniset
Bella ja Vickan, harrastaja parit ylemmät
Bella ja Vickan, Ilves parit
Bella, Sofia ja Vickan, harrastaja ryhmä
Hopeaa

Methasit (Plum), kadetit
Plum + Mia (EHT), parit 17
Sofia, harrastaja puna-musta
Sofia, Ilves sini-musta
Pronssia

Alex, harrastaja vihreät
Vickan, Ilves sini-musta

KUVAT

Ilves- ja harrastajamitalistit
Ilves- ja harrastajamitalistit
Alle 17v. pari pumse hopeamitalistit
Alle 17v. pari pumse hopeamitalistit
Talent Team
Talent Team

Taekwondourheilijoiden avoimien ovien päivä 26.8.

Tule tutustumaan monipuoliseen taekwondoharrastukseen!

Juuri nyt on loistava aika aloittaa taekwondon harrastaminen.Taekwondourheilijoiden avoimien ovien päivä on täällä taas, ja kuka tahansa pääsee tutustumaan lajiin katsomalla, kokeilemalla ja kyselemällä. Seuran ohjaajat ovat paikalla kertomassa lajista, seurasta ja harjoittelusta, joten vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin löytyvät Helsingin Konalasta, Ruosilankuja 3 C:stä lauantaina 26.8.2017. Ovet aukeavat klo 12:00 ja ovat auki viiteen, pidempäänkin jos kiinnostuneita ihmisiä riittää. Luvassa mm. tutustumisharjoitusmahdollisuuksia, kilpailuja, treenikuukausien arvontaa yms. Ja kahvi- ja mehutarjoilu – tottakai!

Ei ole olemassa huonoa ikää tai kuntoa aloittaa taekwondo, laji sopii aivan kaikille. Pienet lapset opettelevat yleisliikunnallisia taitoja, ja seniorien kanssa mennään rauhalliseen, mutta silti kehittävään tahtiin. Nuorille ja innokkaille löytyy seurastamme vauhdikasta treeniä ja kilpaurheilun opettelua maamme menestyneimpien taekwondourheilijoiden johdolla. Seurassamme harrastaakin lukuisia perheitä, joissa niin monen ikäiset lapset kuin vanhemmatkin harrastavat innostuneesti kukin omin tavoitteinsa, tai sitten yhdessä perheryhmissä. Älä siis emmi, vaan aloita taekwondo!

Ovet aukeavat klo 12:00 ja suljetaan 17:00

Tervetuloa!

kartta_salille